Joulufiiliksen metsästystä

Jos haluaa kotiinsa saada aidon kuusen jouluksi, pitää se tilata vuotta etukäteen.

Joulu lähestyy uhkaavaa vauhtia, ja olen yrittänyt nostattaa joulumieltä monin keinoin. Viime sunnuntaina ensimmäisen adventin kunniaksi lapset koristelivat kaksi kuusta mitä mauttomimmin koristein, ja iskipä hostisänikin jonkun muovijoulupukin ikkunalaudalle välkkymään. Amerikkalaista jouluihanuutta on havaittavissa myös naapuritaloissa, joissa kaikki kuviteltavissa olevat värit vilkkuvat yön pimeydessä epätahtiin muiden talojen kanssa. Myös "Santa stop here" -kyltti löytyy poikkeuksetta jokaisen talon pihamaalta. (Myös omasta ovenrivastani, sillä askartelimme pikkuveljen kanssa sellaiset viime viikolla).

Viereisen sataman kuusi.

Yleensä oma joulun odotukseni alkaa itsenäisyyspäivän perinteillä. Tänä vuonna juhlistin päivää leipomalla suklaamuffinsseja, joiden päälle väkersin Suomen liput. Tämä lähinnä siksi, että hostperheenikin sai osallistua juhlatunnelmaani. Lisäksi seurasin itsenäisyyspäivän juhlia tiivisti Iltalehden sivuilla. Tuntematon sotilas jäi näkemättä, mutta sen korvasi täysin reilu kolmen tunnin Skype-puhelu Rovaniemelle, josta pimeys ja lumihanki aiheuttivat pienen ikäväpistoksen. Lumen ystävänä odotankin hieman kauhulla kuvia korkeista nietoksista, sillä nehän sitä joulutunnelmaa luovat.

Wilhelmiinat katos melko nopeaa, vaikka eivät maistuneetkaan samalta ku kotona.

Suomi-tunnelmaa päivään toi myös ensimmäiset "Suomi-treffini" täällä! Vietin iltaa suomalaistytön kanssa, mutta jouduimme tyytymään irlantilaiseen siideriin Olvin puuttuessa hanavalikoimasta. Kyllähän oli hankala puhua suomea! Ensinnäkin tuntui ihan uskomattomalta kuunnella jonkun ihmisen siinä vieressä höpöttelevän suomea, ja toisekseen oma puheeni tuntui takeltelevan yhtenään. Lisäksi jotkin asiat on paljon helpompi sanoa englanniksi, sillä tapahtumat on koettu sillä kielellä. Tuleekin olemaan taas kulttuurishokki palata Suomeen!

Ens kerralla pitää ottaa porkkana mukaan nenää varten!

Myös eilen suuntasin keskustaan. Siellä järjestettiin jouluparaati, joka keräsi kadut täyteen ihmisiä, pääasiassa joulupukkia odottavia lapsiperheitä. Erilaiset ryhmät kuten tanssikokoonpanot ja pienet orkesterit kulkivat ohi toivotellen hyvää joulua näyttävissä asuissaan ja kulkuneuvoissaan. Vaikka säkkipilleistä soi Jingle Bells, ei joulutunnelma oikein tarttunut Sylvian joululaulun tyylisille kappaleille lämpeävään suomalaiseen. Eipä tässä lämmössäkään joulu kovin läheiseltä tunnu. Rannalle väsäsin viikolla "hiekkaukon", joka kaatui koiran nostaessa koipeaan sen päälle ja katosi kokonaan ensimmäisen aallon voimasta.

Saksalaistyttöjen kanssa joulukruunut päässä.

Tänään lähdin avoimin mielin kirkkoon tarkoituksenani laulaa kauneimpia joululauluja sydämeni kyllyydestä. Paikalle saapuessani minulle selvisi, että säestäjä hioi noin 20 hengen porukasta jonkinlaista kuoroa. Siellä sitten harjoiteltiin Halleluja-hymniä ties kuinka monta kertaa neljässä eri äänessä, kun taas Silent Night laulettiin yhden ainoan kerran. Täysin tilaisuuteen pettyneenä palasin kotiin ja sytytin äitiltä ja iskältä saamani Aalto-tuikun. Ei taida joulua tänä vuonna tullakaan.

St Mary's Cathedral oli kyllä vaikuttava paikka.

Nyt siellä ruudun ääressä ajatellaan - no niin, Pohjanmaan tyttö on valmista kauraa palaamaan kotiin. Ei, ei kuitenkaan näin, sillä nautin tästä joulufiiliksen puutteesta kokemuksena. Näin erilainen, ei välttämättä niin mieluinen joulu vain parantaa ensi vuoden joulua, jonka luultavasti vietän normaalimmin tähän verrattuna. Onpa taas yksi syy palata Suomeen!