Rentoilua siellä, missä pippuri kasvaa

Siem Reapin jälkeen hyppäsin maan poikki kulkevaan yöbussiin, joka pyöritti renkaitaan reilu kymmenen tuntia. Kokemus oli unohtumaton. Bussin molemmat reunat olivat täynnä kerrossänkyjä, joihin mahtui yhteensä arviolta 30 väsynyttä matkustajaa. Ohi vilahtavia pysäkkejä en ikkunoista nähnyt, sillä alapedistä ei hirmuisesti maisemia katseltu. Alkukummastuksesta huolimatta matka sujui varsin jouhevaan, ja oli kätevää herätä (katkonaisten) yöunien jälkeen uudessa paikassa, eteläisessä Sihanoukvillessä.

Merenrantakaupunki Sihanoukvilleen en jäänyt sen pidemmäksi aikaa, vaan nappasin satamasta veneen Koh Rong Samloem -saarelle, josta olin kuullut pelkkää hyvää hiljaisine valkorantoineen sekä turkoosine vesineen. Näin sadekauden aikaan matkustaessani sain kuitenkin nauttia pääasiassa ylhäältä putoavista vesipisaroista. Vaikka olisi ollut mukavaa päivittää rusketusta, oli muutaman päivän kirjaan uppoutuminen paikallaan. Aktiiviloman nälkäisille en saarta voi suositella, mutta kyllä sieltä jotain kevyttä tekemistäkin löytyi.

Kohta sataa

Samloem ei ole vielä kokenut turistimassojen valtausta, minkä vuoksi viidakkoon oli mukava tutustua pieniä polkuja seuraillen. Yövyin saaren suosituimmassa lahdessa, mutta vierailin vastakkaisella puolen saarta 45 kävelyminuutin viidakkoreittiä hyödyntäen. Kunnollisia teitä saarella ei vielä ollut. Toiselta puolelta löytyi eristyksissä oleva resortti, jonka omistajan kanssa vaihdoin muutaman sanan. Sadekauden aikana aallot tuolla puolen saarta ovat niin valtavat, ettei rantaan ole veneellä asiaa. Sen vuoksi majapaikan pyörittäjät ovat palkanneet avukseen juoksupojat, jotka kuljettavat suositumman lahden puolelta tuon samaisen polun kautta käytännössä kaiken, mitä hotelliravintolassa tarvitaan. Ja voin kertoa, ettei tuo reitti ollut mikään helppokulkuisin. Kivisiä ja juurakkoisia mäkiä sai ylittää useamman kerran, ja sateen vuoksi tulvivat purot liukastivat tien vaarallisella tavalla. Ja nuo pojat kulkevat matkan edestakaisin jopa neljä kertaa päivässä!

Askelmiin sai kiinnittää huomiota

Kauniita maisemia oli kuitenkin tarjolla

Vastapainoksi kuumankostealle ilmalle viidakon ötököiden keskellä oli mukavaa pulahtaa mereen. Saarella oli tarjolla erikoislaatuisia planktonkierroksia, joista yhdelle itsekin osallistuin. Auringon laskeuduttua kiipesimme veneeseen ja ajoimme keskelle lahdelmaa, jotteivat rannan valot pilaisi näkyvyyttä. Snorkkeli ja maski päässä hyppäsimme veteen, ja se, mitä näin, oli kuin toisesta maailmasta. Oitis veteen päästyäni ihoni alkoi hohtaa kemiallista reaktiota toteuttavien planktoneiden kiinnittyessä siihen. Vedessä lilluminen tuntui suorastaan taianomaiselta, ja olo olikin kuin Avatar-elokuvassa. Planktoneita varten näkyvyys mustassa meressä oli mitä parhain, mutta kovin pitkään en uskaltanut vedessä polskia, sillä tummat aallot ympärillä saivat mielikuvituksen valloilleen.

Saarimajailun jälkeen matkasin rennoksi ja ihastuttavaksi kehuttuun Kampotiin, jonka yksi kohokohdista itselleni oli tuktuk-ajelu maaseudulla. Satuimme parin muun matkaajan kanssa osumaan onnenpottiin, kun löysimme kadulta oikean tietopankin kuljettajaksemme maaseutumatkalle. Hän kertoi meille kattavasti ohittamistamme suola- ja riisipelloista sekä näytti meille, miten ananakset, maapähkinät ja durianit kasvavat. Saimmepa maistaa sokeriruo’osta tehtyä mehuakin. Kierroksen makunystyröitä koettelevin osuus oli kuitenkin vierailu pippuriplantaasilla. Siellä kuulimme pippurin kasvuprosessista maistiaisten kera. Samasta kasvista saatiin niin vihreää, valkoista, mustaa kuin punaistakin pippuria – lopullinen väri riippui kypsyttämisen sekä mahdollisen keittämisen pituudesta. Paikan erikoisuus, pippurijäätelö, viilensi mukavasti helteistä päivää.

Maalaisteiden väri oli kauniin oranssi

Kuljettajamme esittelee maapähkinää

Yksi ananas kasvaa oppaan mukaan puolitoista vuotta.

Pippurien varret oli tuettu tiilitornein

Olipahan tulisia palluroita!

Yksi turistien pakollisista kohteista Kampotissa on Bokor-vuori. Yli kilometrin korkeudessa sadekauden tarjoilema sää ei ollut kuitenkaan se paras vaihtoehto, sillä tuuli ja kasvoja piiskaavat vesipisarat eivät tehneet kokemuksesta kovinkaan nautinnollista. Sen sijaan edullinen risteily kaupungin halkomalla joella pimeissä puissa pörräävine tulikärpäsineen oli enemmän kuin viiden dollarin arvoinen. Kampot ei tuntunut olevan jokaisen reppureissaajan listalla, mutta itse ihastuin paikkaan täysin. Hiljaiset kadut ranskalaistyylisine rakennuksineen olivat täynnä pikkukahviloita, joihin oli ihanaa pujahtaa aamupalalle joogasession jälkeen. Lisäksi voin vain kuvitella, kuinka sesonkiaikana joenvarsi on kaunis kuin kesäinen Turku konsanaan. Ei ihme, että kaupunki on länsimaalaisten ekspatriaattien suosiossa.

Kuten näkyy, maisemia ei tällä reissulla liiemmin ihailtu

Viidakko kätki uumeniinsa useita hylättyjä rakennuksia

Risteillen joella

Temppeleiden lumoissa Siem Reapissa

Temppeleitä, temppeleitä ja temppeleitä. Niistä oli ensimmäinen vajaa viikkoni Kambodzassa tehty. Hongkongista lensin suoraan Pohjois-Kambodzan helmeen, Siem Reapiin, jonka väittäisin olevan jokaisen turistin kohde matkustaessaan tähän maahan. Ensivaikutelman perusteella ajattelin kaupungin olevan melko kehittymätön, sillä tiet tuktukin alla tuntuivat möykkyisemmiltä kuin vaikkapa Thaimaassa tai Balilla. Ensimmäisen päivän jälkeen saatoin todeta, että todellinen turistirysä paikka kyllä oli. Kaakkois-Aasialle tyypillisiä rettuja myyviä kojuja olivat katujen varret pullollaan. Ihmiset olivat kuitenkin paljon ystävällisempiä kuin monissa muissa kohteissa, ja neuvoja sai kysymyksiinsä paikallisilta hymyssä suin.

Siem Reapin magneetti ovat ilman muuta maailmankuulut Angkorin temppelit, jotka minutkin houkuttelivat matkustamaan Kambodzaan. Maan lipussakin esiintyvä Angkor Wat -temppeli on eittämättä turistien ykköskohde, ja sinne suuntasinkin ensimmäisenä aamuna ihailemaan auringonnousua ennen sianpieremää. Olin niinkin innoissani muinaisrakennelmien näkemisestä, että heräsin tunnin liian aikaisin vain astellakseni hostellin aulaan toteamaan, ettei puhelimeni ollut vaihtanut Kiinan ajasta Kambodzan aikaan. Kellohan oli sitten kolme aamulla. Yön uskollisimmat jalkapallon seuraajat palauttivat minut maan pinnalle, ja suuntasin takaisin sänkyyn.

Aamuneljältä siis uusi yritys ja liikkeelle yhdessä oppaallisen ryhmän kanssa. Ostin temppelialueelle tiketin, joka mahdollisti tutustumisen noihin viidakon kätkemiin aarteisiin kolmen päivän ajan. Lippu oli varsin korkea hinnaltaan (54€), mutta toisaalta maksoin sen ilomielin tietäen, että tämä maa todellakin tarvitsi nuo rahat. Itse auringonnousu oli upea, mutta mielestäni Angkor Wat ei parasta, mitä alueella oli tarjottavanaan. Mielipiteeni muodostumiseen suurin vaikuttanut tekijä lienee temppeleiden ympärillä parveilleet (kiinalais)turistimassat, joiden täyttäessä kapeat käytävät ei tutustuminen rakennelmiin tuntunut läheskään niin hienolta kuin ihastelu vähemmän suosituissa kohteissa.

Ensimmäinen päivä oppaan seurassa oli kuin olikin nappivalinta, sillä hän osasi kertoa faktaa pelkän tuijottelun sijasta. Noin tuhat vuotta sitten Angkor oli maailman suurin kaupunki, ja asukasluvun on arvioitu olleen silloin noin miljoona. Kuninkaiden rakennuttamat pyhäköt olivat alun perin hindutemppeleitä, mutta myöhemmin niistä tuli buddhalaisten uskonnon harjoittamisen kohteita. Pääkohde Angkor Watin lisäksi noin 400 neliökilometrin muinaiskaupungin alueella on yli tuhat temppeliä, mutta turistien saatavilla on toki vain murto-osa niistä. Monet temppelit kun ovat yhä piilossa viidakon uumenissa. Rakennusten tuhannen vuoden takaista ajan patinaa oli lumoavaa katsella, ja useammissa paikoissa viidakon puut olivat kasvaneet yhteen kivien kanssa muodostaen uskomattoman kauniita taideteoksia.

Toisena temppelipäivänä olin niinkin rohkea, että vuokrasin itselleni sähköpyörän ja lähdin tutkimusmatkalle viidakkoon omin päin. Näin pääsin tutustumaan vähemmän tunnettuihin temppeleihin sekä käyttämään juuri haluamani ajan kussakin kohteessa. Aamukymmeneltä 30 asteen helteessä hikoillessa ei voi muuta kuin ihmetellä sitä voimaa, joka ajaa ihmiset rakentamaan tuollaisia mestariteoksia. Temppeleitä olisi voinut toljotella tuntitolkulla pidempään, mutta sademetsän hiostava kuumuus pakotti väsyneen sähköpyöräilijän palaamaan hostellille työpäivän mittaisen tutkimusmatkan jälkeen. Kotimatkalla kävi sitten tietenkin niin, että menopelini alkoi hidastaa vauhtiaan vain muutama kilometri ennen hostellia. Akku tyhjeni kokonaan noin 15 minuuttia ennen määränpäätä, eikä auttanut muu kuin soittaa vuokrafirman työntekijä tuomaan vaihtoakun. Yksi merkki lisää päiväkirjaan.

Temppeleiden lisäksi vietin paljon aikaa upealla Onederz-hostelillani, jonka kattouima-allas oli täydellinen paikka rentoutua kahmittuaan tuntikausia temppeleitä. Myös illalla eloon heräävillä markkinoilla tuli vierailtua, ja maistoinpa siellä tarjolla ollutta käärmettäkin! Pelkään käärmeitä enemmän kuin mitään muuta, ja kokemus olikin sormenpäitä tärisyttävä. Ensimmäisen puraisun jälkeen kuivalihan kaltainen grillivarras tuntui kuitenkin uppoavan hyvin. Ei kuitenkaan niin hyvin, että ryhtyisin ensitöikseni kyitä parilaa varten salametsästämään.

Kuvan lisko ei liity tapaukseen

Viimeiset Kiinan kohteet - Hongkong & Macao

Hongkong pääsi yllättämään kansainvälisyydellään. Tässä lyhyt infopläjäys viimeisestä Kiinan kohteesta tältä erää sekä tiivis paketti lyhyen visiittini kohokohdista.

HONGKONG

Hongkong on kaupunki, joka on yksi Kiinan erityishallintoalueista. Juuret tälle järjestelylle juontavat aina 1500-luvulle, jolloin britit saapuivat Hongkongiin tehden siitä siirtomaansa. 1980-luvulla Iso-Britannia luovutti alueen kuitenkin Kiinalle, mutta vuonna 1997 siitä tuli erityishallintoalue. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Hongkongilla on hyvin korkea autonomia, lukuun ottamatta maanpuolustusta sekä ulkopolitiikkaa. Järjestely mahdollistaa sen, että Hongkongissa on esimerkiksi oma valuuttansa, lippunsa ja omat lakinsa. Yllättävä juttu Hongkongin kaduilla oli se, että toisin kuin muualla Kiinassa, liikenne on vasemmanpuoleinen, mikä on jäänne brittivallan ajoilta.

Naapureista ei ole pulaa!

Victoria Peak

Ehdottomasti lyhyen viipymisen kohokohta Hongkongissa oli Victoria Peak. Tämä vuori on kaupungin ehkä vierailluin nähtävyys ja samalla Hongkongin korkein kohta. Matka huipulle taitettiin lähes 130 vuotta vanhalla raitiotievaunulla, joka puksutti rataa pitkin varsin jouhevasti. Ylhäällä odotti kunnon turistirysä; ensin piti kävellä markkinahallin läpi nähdäkseen ostoskeskuksen Madame Tussaudin vahanukkemuseoineen. Keskuksen katolle olisi päässyt lisämaksusta vilkuilemaan maisemia, mutta pienellä googlettelulla löysin onneksi ilmaisen reilun tunnin mittaisen kävelylenkin huipun ympärillä. Siinä tallaillessa saattoi seurailla kauniiden perhosten tanssahtelua polun varrella, ja puissa sirittävät sirkat vain lisäsivät sademetsäfiilistä. Lienee turhaa edes mainita, että näkymät alas satamaan olivat huikeat.

Maisema Victoria Peakilta

Markkinat

Hongkongista löytyi useampia markkinakatuja, jotka olivat täynnä jos jonkinlaista tavaraa. Suurimmaksi osaksi tarjolla oli samanlaista krääsää kuin Shanghaissakin. Jotain erilaistakin toki oli. Ajauduin nimittäin kultakalamarkkinoille, jotka pursusivat valtavia määriä mitä värikkäämpiä akvaariotarvikkeita. Ehkä kyseenalaisin osa markkinoissa oli se, että myynnissä putiikkien ulkopuolella oli massoittain muovipussitettuja kultakaloja. Olipa siellä tarjolla myös kasoittain kilpikonnapoikasia räpiköimässä pienissä muovilaatikoissa. Valokuvia ei kaupoista olisi saanut ottaa, mutta sain napattua pari salakuvaa muovipussiriveistä.

Pussitettuja kaloja olivat kauppojen seinustat pullollaan

Kansainvälisyys

Ennen Shanghaihin matkustamista olin pitänyt kaupunkia todella kansainvälisenä kaupan keskuksena. Hongkongin katuja tepastellessani sain kuitenkin todeta, että tämä kaupunki oli huomattavasti Shanghaita edellä, mitä tulee kansainvälisyyteen. Eri kansallisuuksien edustajia saattoi bongata hurjan määrän, ja erityisesti intialaisia oli paljon. Lisäksi englannilla pärjäsi kaikkialla, mikä helpotti asioimista, sillä kantoninkiina tuntui eroavan opiskelemastani mandariinikiinasta yllättävän paljon. Vaikka kansainvälisyys huokui kaikkialla, oli tarjolla myös kiinalaista kulttuuria esimerkiksi temppeleiden ja tietysti ruoan muodossa.

Toisin kuin Shanghaissa, parin päivän vierailun perusteella voisin kuvitella asuvani Hongkongissa töiden parissa jonkin aikaa. Toki täytyy huomioida, että Hongkongissa asuin aivan keskellä kaikkea, ja siksi esimerkiksi liikkuminen tuntui vaivattomalta. Ja olihan minulla lomamoodi päällä, toisin kuin Shanghaissa. Reissuni aikana olen huomannut, kuinka suuresti kaupunkimielipiteeseen on vaikutusta sillä, onko kyseessä lomamatka vai pitääkö kaupungissa oikeasti suoriutua elämään. Niin tai näin, Hongkongia ympäröivät vehreät vuoret suorastaan kutsuivat patikoimaan. Se olisi iso plussa tuollaisissa suurkaupungeissa, mahdollista työkokemuksen kerryttämistä silmällä pitäen.

Taolaistemppeli Man Mo

MACAO

Lyhyehköstä Hongkongin vierailusta huolimatta halusin käyttää yhden päivistä Kiinan toisen erityishallintoalueen, Macaon, tutkailemiseen. Päivämatka alueelle oli kätevä toteuttaa, sillä Hongkongista pääsi suoralla lauttayhteydellä Macaon kahdelle pienelle saarelle. Tämä Aasian Las Vegasiksikin tituleerattu saarialue oli ensimmäinen länsimaalaisten löytämä kohde Kiinan rannikolla. Portugalilaiset purjehtijat saapuivat Macaoon 1550-luvulla. Kuten Hongkongista, Macaostakin tuli Kiinan erityishallintoalue 1990-luvun lopulla. Niinpä Macaolla on myös oma valuuttansa, vaikkakin kaikkialla hyväksyttiin myös Hongkongin dollarit, joiden kurssi oli paikallista patacaa hitusen verran parempi.

Largo do Senado

Paikallinen herkku, egg tart

Tunnin lauttamatka oli kuin hyppäys keskelle välimerellistä Eurooppaa. Katukuvan kylttien tekstit oli kirjoitettu niin kiinaksi kuin portugaliksikin, mikä teki vastaanotosta hämmentävän kokemuksen. Muutenkin ympäristö oli eurooppalaishenkinen niin arkkitehtuurin kuin kapeiden kujiensa puolestakin. Katolilaisia kirkkoja löytyi vanhasta kaupungista useampi kappale, mutta ehdottomasti eniten kameran putket osoittivat kohti Unescon perintökohteeksikin nimettyjä Pyhän Paavalin kirkon raunioita. Kameroita kantavia turisteja kaupungissa riittikin tungokseksi asti, ja siten matkailu pääelinkeinona oli helppo uskoa. Suurin vetonaula ovat Macaon lukuisat kasinot. Uhkapelikeskuksen maineesta huolimatta en päätynyt yhdenkään peliautomaatin äärelle, sillä kiinnostus ei yksinkertaisesti riittänyt. Illalla kasinoiden värit loistaisivat varmasti kauniina, mutta lyhyen päiväretken vuoksi ne jäivät tällä kertaa näkemättä.

Kylttien tekstit sekä kiinaksi että portugaliksi

Pyhän Paavalin kirkon rauniot