Matkaan lähtiessämme meille oli selvää, ettemme halua pysyä samassa kohteessa koko kahta viikkoa. Olimme varanneet majoituksen ainoastaan ensimmäiselle yölle, muut varaukset teimme aina paikan vaihtoa edeltävänä iltana netissä. Turismi on Balin tärkein elinkeino, ja vapaita huoneita löytyikin runsaasti, vaikka pieniä kriteerejä hakukoneeseen syötimmekin. Ensimmäiset päivämme vietimme hieman sisämaassa, Ubudin kaupungissa, joka on tunnettu pienistä putiikeista, luonnonläheisyydestä ja joogasta. Matkaoppaissa Ubudia suositeltiin niille, jotka haluavat perehtyä syvemmin balilaiseen kulttuuriin. Elokuva Eat Pray Love on kuvattu osittain siellä. Muihin kaupunkeihin verrattuna täällä suloisessa pitäjässä oli jotenkin rennompi tunnelma, eivätkä kauppiaat olleet yhtä päällekäyviä kuin Balin pääturistikohteissa.
Hotellissamme yö maksoi kahdelta yhteensä 15 €
Kivipatsaat oli sammaloitunu nätisti
Kirppusirkus!
Houkutteleva turistinähtävyys Monkey Forest oli vain kävelymatkan päässä hotellistamme, joten suuntasimme sinne heti kaupunkiin päästyämme. Ihmissilmäiset apinat kävelivät vastaan kadulla jo pitkästi ennen virallista apinapuiston porttia, ja mielessä pyöri turistioppaiden ja tuttavien kokemukset varastelevista sukulaisistamme. Sisäänmaksun yhteydessä meitä varoitettiin pitämästä mitään syötävää laukuissamme, sillä ketterät pitkähännät pääsisivät niihin kuitenkin käsiksi. Heli muisti mukanaan kantamansa lakritsinmakuisen proteiinipatukan, ja yhdessä tuumin ajattelimme, että nyt se pitäisi syödä, jos meinattiin. Siskoni kaivaessa patukan Marimekostaan alkoivat pienet ja hieman isommatkin apinat yhtäkkiä lähestyä häntä jopa sisäänkäyntirakennelman katolta. Pienen paniikin vallatessa Helin näin minäkin parhaaksi vaihtoehdoksi vain luopua tuosta välipalasta. Taitava sukulainen avasi käärön nopeasti, mutta lakritsi ei näyttänyt olevan sen mieleen. Toiselle nälkäiselle se lopulta kuitenkin kelpasi.
Päivän protskut saatu!
Turistit (ja silmäpussit) sademetsäfiiliksissä
Hauskan ja pelottavan kohtauksen jälkeen suuntasimme entistä varovaisempina itse metsään, jossa useat sadat apinat kuluttivat aikaansa toisista kirppuja nyppien, paritellen, ihmisiä vaanien, oksalta toiselle hyppien ja muuten vain coolilta näyttäen. Yrittipä yksi rikkoa kookospähkinääkin heittelemällä sitä maahan lopulta kaivaen sormellaan pienestä reiästä maitoa. Kauaa en uskaltannut apinoita silmiin katsoa, niin pelottava annos ihmisyyttä niiden katseessa oli. Puistosta oli mahdollisuus ostaa banaaneja, joilla pystyi houkuttelemaan apinoita olkapäällensä. Kuvat eivät onnistuneet varsin hyvin, ja onneksemme törmäsimme puistotyöntekijään, jolla oli syvempi suhde erään apina-asukkaan kanssa. Mies komensi Tossavaisen hartioillemme niin kauaksi aikaa, että saimme räpsittyä hyvät kuvat matkamuistoiksi.
Pikkunen banaanisaaliinsa kanssa
Metsä oli kuin Tarzan-leffojen maisemista
Tosi pehmeät oli Tossavaisen sormet/varpaat/mitkä ovatkaan.
Paluu seitsemän kuukauden jälkeen koto-Suomeen tuntuu kylmältä ja haikealta, mutta samalla tutulta ja turvalliselta. On ollut aivan mahtavaa nähdä "vanhoja naamoja", joita kovasti kaipailin Australiassa ollessani. 20 vuottakin tulin täyteen maaliskuun lopussa, mikä ei ainakaan vielä ole aiheuttanut ikäkriisin tuntemuksia ;)
Paluu tuntuu myös uudelta alulta. Nyt minulla on tosiaan sama tilanne kuin viime keväänäkin - kaikki ovet ovat avoinna! Tällä hetkellä päätös välivuoden viettämisestä Australiassa tuntuu vieläkin hyvältä. Keväällä aikani kulutan pääsykokeisiin lukien, kuntoillen sekä rakkaiden kanssa hauskaa pitäen. Kotona olen ollut 2,5 viikkoa, mutta tuntuu, että olen juossut pää kolmantena jalkana paikasta ja tapahtumasta toiseen. En siis ole kerennyt kasaamaan ajatuksiani kaikesta viime kuukausien aikana kokemastani. Toisaalta olen tietoisesti välttänyt valokuvien ja päiväkirjatekstien selailua, sillä ikävä Perthin lämpöön täällä alkukevään harmaudessa on voimakas.
Huikea kaksiviikkoinen seikkailumatka Heli-siskon kanssa Balilla ansaitsee mielestäni päästä blogiini myös ainakin osittain. Indonesian saari oli kerrassaan upea paikka uuteen kulttuuriin tutustumiselle sekä rentoutumiselle. Ajattelin kirjoitella pieniä kertomuksia meidän reissusta - niin paljon kuin pääsykoelukemiseltani jaksan. Runosuoni ei ole viime aikoina oikein pulpunnut, joten tekstejä voitte joutua odottelemaan määrittelemättömän aikaa. Mutta nythän voitte tulla ihan kasvotustenkin matkastani kyselemään, kun välmatkaa ei ole enää sitä reilua 13 000 kilometriä! :)
Aloitetaan epäloogisesti snorklausvideolla, jonka sain aikaseksi väsätä. Matkasimme Bali-saarelta neljäksi päiväksi Lombokin Gili Air -saarelle, joka on yksi kolmesta pikkusaaresta Lombokin länsipuolella. Airin sanottiin olevan loistava kohde snorklaamista ajatellen, ja päädyimmekin suolaveden vietäviksi kahtena päivänä. Upeat korallit olivat lumoavaa katseltavaa, ja värikkäitä pikkukaloja oli hauska seurata pinnan alla. Heli snorklasi kunnolla ensimmäistä kertaa, ja homma alkoi sujua ensimmäisen päivän jälkeen loistavasti! Aurinko paistoi tuona tiistaina kirkkaasti (ennen iltapäivän sateita..), ja illalla iloksemme saimmekin rasvata punaisena hohtavaa kipeää selkänahkaa.
Seuraavana päivänä törmäsimme sattumalta mieheen, joka tarjosi meille halpaa päiväretkeä snorklaamaan Gili Meno -saarelle, joka sijaitsee Airin vieressä. Hyppäsimme veneeseen, jossa jo parikymmentä muuta turistia odottelivat meitä ja suuntasimme ensimmäiseen viidestä pysähdyspaikasta, keskelle merta. Osa porukasta oli selvästi harjoitellut hengityksen pidätystä, sillä he sukelsivat varmasti kymmeneenkin metriin yhdellä hengenvedolla. Ohjaajamme oli harjaantunut merikilpikonnien bongaaja ja hän kävikin pohjassa useita kertoja herättelemässä noita suloisia otuksia yleisön nähtäväksi. Viimeisessä kohteessa ihmettelin pistelevää tunnetta iholla, kunnes huomasin joutuneeni tuhansien minikokoisten meduusojen keskelle! Ilmeisesti ne olivat vaarattomia, sillä kukaan ei ylireagoinut niihin eikä kummallakaan meistä ollut mainittavia jälkiä päiväreissun jälkeen.
Videolla näkyvät ensimmäisen päivän snorklailut hotellimme rannassa sekä päiväretkellä Gili Menolla. Enjoy! :)
// After seven months abroad, Finland feels really cold but it has been joyful to see all the "old faces" again :) I really miss Perth and its people - the weather here is awful as it's so grey and cold compared to Australia.
My trip to Bali with my sister Heli was amazing and I wanted to write something about it too. Let's start with a video of snorkeling at Gili Air and Gili Meno, Lombok We stayed in Gili Air for four days and it was just a paradise even though the weather wasn't that good - I think it was raining every afternoon. We wanted to do snorkeling as we were told it would be worth of trying. And it definitely was! All those beautiful corals and colorful fishes made me giggle through the pipe - I was so happy. We took part to a day trip to Gili Meno and went to several snorkeling points with a boat. You can see clips from the beach of our hotel and the snorkeling trip in the video. Enjoy! :)
