Monkey Forest, Ubud

Matkaan lähtiessämme meille oli selvää, ettemme halua pysyä samassa kohteessa koko kahta viikkoa. Olimme varanneet majoituksen ainoastaan ensimmäiselle yölle, muut varaukset teimme aina paikan vaihtoa edeltävänä iltana netissä. Turismi on Balin tärkein elinkeino, ja vapaita huoneita löytyikin runsaasti, vaikka pieniä kriteerejä hakukoneeseen syötimmekin. Ensimmäiset päivämme vietimme hieman sisämaassa, Ubudin kaupungissa, joka on tunnettu pienistä putiikeista, luonnonläheisyydestä ja joogasta. Matkaoppaissa Ubudia suositeltiin niille, jotka haluavat perehtyä syvemmin balilaiseen kulttuuriin. Elokuva Eat Pray Love on kuvattu osittain siellä. Muihin kaupunkeihin verrattuna täällä suloisessa pitäjässä oli jotenkin rennompi tunnelma, eivätkä kauppiaat olleet yhtä päällekäyviä kuin Balin pääturistikohteissa.

Hotellissamme yö maksoi kahdelta yhteensä 15 €

Kivipatsaat oli sammaloitunu nätisti

Kirppusirkus!

Houkutteleva turistinähtävyys Monkey Forest oli vain kävelymatkan päässä hotellistamme, joten suuntasimme sinne heti kaupunkiin päästyämme. Ihmissilmäiset apinat kävelivät vastaan kadulla jo pitkästi ennen virallista apinapuiston porttia, ja mielessä pyöri turistioppaiden ja tuttavien kokemukset varastelevista sukulaisistamme. Sisäänmaksun yhteydessä meitä varoitettiin pitämästä mitään syötävää laukuissamme, sillä ketterät pitkähännät pääsisivät niihin kuitenkin käsiksi. Heli muisti mukanaan kantamansa lakritsinmakuisen proteiinipatukan, ja yhdessä tuumin ajattelimme, että nyt se pitäisi syödä, jos meinattiin. Siskoni kaivaessa patukan Marimekostaan alkoivat pienet ja hieman isommatkin apinat yhtäkkiä lähestyä häntä jopa sisäänkäyntirakennelman katolta. Pienen paniikin vallatessa Helin näin minäkin parhaaksi vaihtoehdoksi vain luopua tuosta välipalasta. Taitava sukulainen avasi käärön nopeasti, mutta lakritsi ei näyttänyt olevan sen mieleen. Toiselle nälkäiselle se lopulta kuitenkin kelpasi. 

Päivän protskut saatu!

Turistit (ja silmäpussit) sademetsäfiiliksissä

Hauskan ja pelottavan kohtauksen jälkeen suuntasimme entistä varovaisempina itse metsään, jossa useat sadat apinat kuluttivat aikaansa toisista kirppuja nyppien, paritellen, ihmisiä vaanien, oksalta toiselle hyppien ja muuten vain coolilta näyttäen. Yrittipä yksi rikkoa kookospähkinääkin heittelemällä sitä maahan lopulta kaivaen sormellaan pienestä reiästä maitoa. Kauaa en uskaltannut apinoita silmiin katsoa, niin pelottava annos ihmisyyttä niiden katseessa oli. Puistosta oli mahdollisuus ostaa banaaneja, joilla pystyi houkuttelemaan apinoita olkapäällensä. Kuvat eivät onnistuneet varsin hyvin, ja onneksemme törmäsimme puistotyöntekijään, jolla oli syvempi suhde erään apina-asukkaan kanssa. Mies komensi Tossavaisen hartioillemme niin kauaksi aikaa, että saimme räpsittyä hyvät kuvat matkamuistoiksi.

Pikkunen banaanisaaliinsa kanssa

Metsä oli kuin Tarzan-leffojen maisemista

Tosi pehmeät oli Tossavaisen sormet/varpaat/mitkä ovatkaan.