Rentoilua siellä, missä pippuri kasvaa

Siem Reapin jälkeen hyppäsin maan poikki kulkevaan yöbussiin, joka pyöritti renkaitaan reilu kymmenen tuntia. Kokemus oli unohtumaton. Bussin molemmat reunat olivat täynnä kerrossänkyjä, joihin mahtui yhteensä arviolta 30 väsynyttä matkustajaa. Ohi vilahtavia pysäkkejä en ikkunoista nähnyt, sillä alapedistä ei hirmuisesti maisemia katseltu. Alkukummastuksesta huolimatta matka sujui varsin jouhevaan, ja oli kätevää herätä (katkonaisten) yöunien jälkeen uudessa paikassa, eteläisessä Sihanoukvillessä.

Merenrantakaupunki Sihanoukvilleen en jäänyt sen pidemmäksi aikaa, vaan nappasin satamasta veneen Koh Rong Samloem -saarelle, josta olin kuullut pelkkää hyvää hiljaisine valkorantoineen sekä turkoosine vesineen. Näin sadekauden aikaan matkustaessani sain kuitenkin nauttia pääasiassa ylhäältä putoavista vesipisaroista. Vaikka olisi ollut mukavaa päivittää rusketusta, oli muutaman päivän kirjaan uppoutuminen paikallaan. Aktiiviloman nälkäisille en saarta voi suositella, mutta kyllä sieltä jotain kevyttä tekemistäkin löytyi.

Kohta sataa

Samloem ei ole vielä kokenut turistimassojen valtausta, minkä vuoksi viidakkoon oli mukava tutustua pieniä polkuja seuraillen. Yövyin saaren suosituimmassa lahdessa, mutta vierailin vastakkaisella puolen saarta 45 kävelyminuutin viidakkoreittiä hyödyntäen. Kunnollisia teitä saarella ei vielä ollut. Toiselta puolelta löytyi eristyksissä oleva resortti, jonka omistajan kanssa vaihdoin muutaman sanan. Sadekauden aikana aallot tuolla puolen saarta ovat niin valtavat, ettei rantaan ole veneellä asiaa. Sen vuoksi majapaikan pyörittäjät ovat palkanneet avukseen juoksupojat, jotka kuljettavat suositumman lahden puolelta tuon samaisen polun kautta käytännössä kaiken, mitä hotelliravintolassa tarvitaan. Ja voin kertoa, ettei tuo reitti ollut mikään helppokulkuisin. Kivisiä ja juurakkoisia mäkiä sai ylittää useamman kerran, ja sateen vuoksi tulvivat purot liukastivat tien vaarallisella tavalla. Ja nuo pojat kulkevat matkan edestakaisin jopa neljä kertaa päivässä!

Askelmiin sai kiinnittää huomiota

Kauniita maisemia oli kuitenkin tarjolla

Vastapainoksi kuumankostealle ilmalle viidakon ötököiden keskellä oli mukavaa pulahtaa mereen. Saarella oli tarjolla erikoislaatuisia planktonkierroksia, joista yhdelle itsekin osallistuin. Auringon laskeuduttua kiipesimme veneeseen ja ajoimme keskelle lahdelmaa, jotteivat rannan valot pilaisi näkyvyyttä. Snorkkeli ja maski päässä hyppäsimme veteen, ja se, mitä näin, oli kuin toisesta maailmasta. Oitis veteen päästyäni ihoni alkoi hohtaa kemiallista reaktiota toteuttavien planktoneiden kiinnittyessä siihen. Vedessä lilluminen tuntui suorastaan taianomaiselta, ja olo olikin kuin Avatar-elokuvassa. Planktoneita varten näkyvyys mustassa meressä oli mitä parhain, mutta kovin pitkään en uskaltanut vedessä polskia, sillä tummat aallot ympärillä saivat mielikuvituksen valloilleen.

Saarimajailun jälkeen matkasin rennoksi ja ihastuttavaksi kehuttuun Kampotiin, jonka yksi kohokohdista itselleni oli tuktuk-ajelu maaseudulla. Satuimme parin muun matkaajan kanssa osumaan onnenpottiin, kun löysimme kadulta oikean tietopankin kuljettajaksemme maaseutumatkalle. Hän kertoi meille kattavasti ohittamistamme suola- ja riisipelloista sekä näytti meille, miten ananakset, maapähkinät ja durianit kasvavat. Saimmepa maistaa sokeriruo’osta tehtyä mehuakin. Kierroksen makunystyröitä koettelevin osuus oli kuitenkin vierailu pippuriplantaasilla. Siellä kuulimme pippurin kasvuprosessista maistiaisten kera. Samasta kasvista saatiin niin vihreää, valkoista, mustaa kuin punaistakin pippuria – lopullinen väri riippui kypsyttämisen sekä mahdollisen keittämisen pituudesta. Paikan erikoisuus, pippurijäätelö, viilensi mukavasti helteistä päivää.

Maalaisteiden väri oli kauniin oranssi

Kuljettajamme esittelee maapähkinää

Yksi ananas kasvaa oppaan mukaan puolitoista vuotta.

Pippurien varret oli tuettu tiilitornein

Olipahan tulisia palluroita!

Yksi turistien pakollisista kohteista Kampotissa on Bokor-vuori. Yli kilometrin korkeudessa sadekauden tarjoilema sää ei ollut kuitenkaan se paras vaihtoehto, sillä tuuli ja kasvoja piiskaavat vesipisarat eivät tehneet kokemuksesta kovinkaan nautinnollista. Sen sijaan edullinen risteily kaupungin halkomalla joella pimeissä puissa pörräävine tulikärpäsineen oli enemmän kuin viiden dollarin arvoinen. Kampot ei tuntunut olevan jokaisen reppureissaajan listalla, mutta itse ihastuin paikkaan täysin. Hiljaiset kadut ranskalaistyylisine rakennuksineen olivat täynnä pikkukahviloita, joihin oli ihanaa pujahtaa aamupalalle joogasession jälkeen. Lisäksi voin vain kuvitella, kuinka sesonkiaikana joenvarsi on kaunis kuin kesäinen Turku konsanaan. Ei ihme, että kaupunki on länsimaalaisten ekspatriaattien suosiossa.

Kuten näkyy, maisemia ei tällä reissulla liiemmin ihailtu

Viidakko kätki uumeniinsa useita hylättyjä rakennuksia

Risteillen joella