Arkikuulumisia

Viimeiset pari viikkoa on kulunut lapsien kevätlomasta palautumiseen. Ei vaiskaan, lähinnä olen yrittänyt muodostaa jonkinlaista arkirutiinia siinä ihan hyvin onnistuenkin. Sadepilvet ovat päättäneet pysytellä poissa, ja päivisin on saanut nauttia parhaimmillaan +30 asteen lämmöstä. Täällä alkaa viihtyä uhkaavan hyvin!

Turistin pitää kuvailla kaikenlaista..

Näin kahden kuukauden jälkeen arki on alkanut sujua melko kepeästi. Aamulla kuskaan lapset kouluun, mikä vie 1,5 tuntia. Kotiin palattuani siivoilen keittiötä, kuivaan pyykkiä ja joinakin päivinä imuroin. Sen jälkeen minulla on usein noin neljä tuntia aikaa tehdä, mitä ikinä keksinkään. Iltapäivisin lasten hakeminen kestää myös sen puolitoista tuntia, joten autolla ajamiseen kuluu päivittäin yhteensä kolme tuntia. Lisäksi iltaisin vietän aikaa lasten kanssa, jos perheen äiti on myöhään töissä ja isällä on tapaamisia/kokouksia. 

Tytön kanssa puistossa. En tiiä kumpi sitte katto kumman perään..

Mitä ihmettä teen päivisin? Tavoitteeni on harrastaa liikuntaa viisi tuntia viikossa, ja tavoite on saavutettu paria viikkoa lukuunottamatta (damn!). Sain yhdeksi viikoksi ilmaisen kokeilujakson läheiseen liikuntakeskukseen ja hyödynsin sen melko hyvin. Pääsin kokeilemaan uusia lajeja kuten BodyCombatia, BodyAttackia ja joogaa. Sittemmin olen käynyt zumbassa, sillä sain saksalaistytöltä hänen jäsenkorttinsa halvalla. Olen myös käynyt tutustumassa pariin saliin, mutta voin kertoa, että on ikävä Klubi '97:aa!

Scarborough beach. Rannalle on 10km matka, ja sinne pyöräillessä saa kivasti päivän lenkin tehtyä.

Pyöräily on myös osoittautunut hyväksi liikuntamuodoksi, sillä päivisin juokseminen on liian lämmintä puuhaa. Eräällä aamulenkillä seurana oli paitsi joukko ällöttäviä liskoja pyörätiellä, myös meressä kalastava delfiiniparvi. Itse olen käynyt meressä lähinnä toteamassa sen olevan kylmää, joskin pääsinpä kokeilemaan surffilautaa viime viikolla. En olisi uskonut, kuinka vaikeaa se on - seuraava askel onkin nousta seisomaan laudalla... Ensikertalaiseksi onnistuin kuitenkin mielestäni hyvin, sillä pääsin aallon päälle ainakin neljä kertaa! Vaikeutta hommaan lisäsi se, että aina kun pala merilevää tarttui jalkaani, olin varma, että vähintään tappajahai on kiinni varpaassani. Kysyinkin perheen isältä, mistä tietää, ettei pinnan alla ole mitään vaarallista ja sain rehellisen vastauksen - ei mistään.

Mustelmilta ei säästytty, kun aallot paiskoivat merenpohjaan. Ei tosiaan päde samat säännöt ku lumilautailussa :D

Päivät ovat hyvää aikaa myös tavata uusia ihmisiä, ja olenkin tutustunut moniin au paireihin mm. Saksasta, Hollannista, Italiasta ja USA:sta. Pääsinpä eilen puhumaan hieman ruotsiakin. Saksaa sen sijaan olisi mahdollisuus höpöttää lähes koko ajan, sillä saksalaisia täällä riittää. Todella usein junassa kuuleekin kyseistä kieltä. Suomea en ole puhunut kenenkään kanssa kasvotusten kahdeksaan viikkoon, mikä tuntuu ihan uskomattomalta! Täällä on kuitenkin myös suomalaisia, joten eiköhän asia korjaannu lähiaikoina.

Suklaatapas parin au pairin kanssa viime viikonloppuna

Muiden au pairien tapaaminen on muuttunut helpommaksi aurinkoisen sään myötä. Tällä viikolla vietinkin kolme päivää rannalla loikoillen. Nahka tuntuu kärventyvän, vaikka lisäisin aurinkorasvaa kuinka tiuhaan tahtiin ja siksi kesän vielä korkeampi UV-säteily mietityttää. Mietin myös, mitä mahdan keksiä aikani kuluksi päivisin, kun elohopea kipuaa jopa +40:n rajan yli. Ulkona voi olla hieman lämmin.

Vesi oli niiiin kylmää!

Perjantai-iltana lähdin saksalaisen ja ohiolaisen kanssa ihailemaan auringonlaskua King's Parkiin. Se on 400 hehtaarin kokoinen puistoalue, jonka pääkohtaamispaikka sijaitsee kaupungin vieressä kohoavalla kukkulalla. Sieltä olikin melkoiset näkymät kaupunkiin. Söimme picnic-eväitä ja odottelimme pimeän tuloa, jotta saisimme kuvat kaupungin valoista. Taas niitä hetkiä, kun tajuaa, missä sitä oikeasti onkaan. 

Jacob's Ladder. Kukkulalle päästäkseen piti kivuta nuo 242 porrasta. Paikalliset käyttävät portaita treenaamiseen, ja olikin vähän uuvuttavaa ite puuskuttaa ku kovakuntoisimmat juoksee kevyesti ohi.

Sarah, Sanni ja Brandy. Taustalla City of Perth

Lights of Perth

Kahdeksan viikkoa tuli tosiaan täyteen torstaina, ja minulta kysyttiin, onko matkani vastannut odotuksia. Vastasin, etten oikeastaan tiennyt, mitä odottaa kenguruiden ja haiden lisäksi. Olen pohtinut kysymystä pari päivää, ja totesin, että ei, matka ei ole vastannut odotuksia. Ensinnäkin en ollut varustautunut niin kylmään säähän, joka täällä oli vastassa. Olen pärjännyt kuitenkin tähän asti ilman minkäänlaista takkia, vaikka lämpöä on kylmimmillään ollut reilu +10. Toisekseen en osannut kuvitellakaan, että pääsisin näin hyvään perheeseen - olen saanut nähdä ja kokea niin paljon mahtavia juttuja, etten tiedä, kuinka kaikesta kiittää. Aika tuntuu liitävän aivan liian nopeaa, 1/3 matkasta on jo takana! Voi olla, että suunnitelmiin täytyy tehdä jonkinlaisia muutoksia...

Pidennetty viikonloppu Albanyssa

Keskiviikkona alkoi viiden tunnin ajomatka eteläiseen Länsi-Australiaan, Albanyyn. 400 kilometrin autoilu samalla tiellä ei kuulosta houkuttelevalta, mutta matka taittui yllättävän nopeasti maisemia ihaillen. Tulivatpa tutuiksi myös Australian erikoiset liikennemerkit. Tien varresta löytyi mm. kyltit: "Don't drive when tired" ja "Use your seatbelt". Lisäksi oli merkkejä, jotka kertoivat viime vuoden kuolonuhrien lukumäärän kyseisellä tiellä. Pientareelle oli jopa pystytetty tolppia, joiden huipussa oli kolaroituja autoja muistuttamassa liikenneturvallisuuden tärkeydestä.

Aurinkokin vilahteli välillä

Turistia vietiin paikasta toiseen, mikä tietysti kelpasi. Albanyssa maasto on vuoristoisempaa kuin täällä Perthissä, ja maisemat olivat kerrassaan huikeaa katseltavaa. Kävimme rannalla, jossa perheen tuttavapariskunta oli vihitty, ja sanon minä, että olihan paikka sanoa "tahdon"! Vesi oli kirkasta, ja aaltojen muodostumista pystyi tarkkailemaan selkeästi. Valkoinen hiekka tuntui varpaissa perunajauholta ja se valehtelematta vinkui, kun laahasi jalkoja maata pitkin. Oli minulla myös sen verran tuuria matkassa, että näin vilauksen valaan pyrstöstä ja toisesta evästä. Maailman kaunein valas - ryhävalas - köllötteli vain 100 m päässä rannasta.

The Little Beach. Ihan kiva vihkiranta..

Hetkeä ennen kuvaa luisuin tolta kiveltä karhuasennossa takaperin alas - en osannu arvata, kuinka liukas se oli :D

Ryhävalas, tai niin mulle ainaki sanottiin :D

Merieläimiin liittyi myös vierailu valasasemalla. Paikka oli museoksi muutettu asema, jossa aina vuoteen 1979 asti otettiin talteen mm. valaista saatavaa rasvaa. Kuvat valaiden teurastamisesta kansilla, joilla kävelimme, eivät olleet kaunista katseltavaa. Merenlahti näytti puhtaalta, ja olikin vaikea kuvitella vesi punaiseksi valaanverestä. Paikka oli joka tapauksessa mielenkiintoinen, ja esillä oli jopa sinivalaan luuranko. Olihan se valtava! Lyhytelokuvan mukaan sinivalas painaa yhtä paljon kuin 30 norsua, ja pelkästään sen kieli on yhden kärsäjätin kokoinen. Valaan pituutta verrattiin suureen matkustajalentokoneeseen.

Sinivalaan luut. Leukaluu ei näköjään ees mahtunu kuvaan

Yksi päivistä kulutettiin tutustumalla australialaiseen metsään. Kävelimme Jättiläisten laaksossa rautarakennelmaa pitkin aina 40 m korkeuteen puiden huippujen tasalle. Rautasillat olivat vesisateesta liukkaita ja lisäksi ne heiluivat uhkaavasti. Puut olivat kuitenkin näkemisen arvoisia; osa oli jopa 400 vuotta vanhoja ja erään rungon ympärysmitta oli 12 metriä! Paluumatkalla vierailimme mm. juusto-, toffee-, hunaja-, siideri- ja viinitiloilla. Olipa tien varrella muutakin katseltavaa - erilaisia liskoja ja termiittikekoja nimittäin.

Tällasta retkielämää :)

Sateelta suojassa 

Tutustuin ennen matkaamme Albanyn tarjontaan, ja pari toivettani saatiin toteutettua. Näin nimittäin koiran päätä muistuttavan kiven (kyllä, turistinähtävyys) ja kävimme kallioisella alueella katsomassa kahta luonnonihmettä. The Gap oli kalliossa oleva halkeama, jonne vesi iskeytyy voimalla leviten pitkin seinämää. Tuntuikin kuin taivaalta olisi satanut suolavettä. Pudotus jyrkänteeltä oli vaivaiset 25 metriä, ja lasten kanssa olikin oma jännityksensä tehdä turistikierrosta. Toinen muodostelma oli The Natural Bridge. Sillan muotoista kivimuodostelmaa ei voinut muuta kuin ihailla, englannin sanavarastoni ei riittänyt kuvailemaan, kuinka vaikuttava tuo taideteos oli.

The Dog Rock. Kiven mukaan oli nimetty mm. kaupungin ostoskeskus...

The Gap. Ei voinut muuta kuin ihailla meren valtavaa voimaa.

The Natural Bridge. Tää oli aivan mielettömän hieno

Eilen, kun palasimme etelästä, odotti minua kotona yllätys - tilaamani sähköviulu oli viimein tullut! Vaikuttaa todella hyvältä kapistukselta, vaikkei ääni tietenkään vastaa oikeaa viulua. Saammekin perheen tytön kanssa duon pystyyn, sillä neitokainen soittaa pianoa. Huomenna palataan takaisin arkeen, kun lapset suuntaavat jälleen kouluun. Onneksi sää näyttää paranevan päivä päivältä - ei tarvitse kuluttaa tietokoneen akkua niin paljon ;)

Caversham Wildlife Park - Kuvakooste

Lasten kevätloman kunniaksi varastimme perheen auton ja lähdimme ihmettelemään Australian eläimistöä. Aurinko paistoi, ja pääsin kosketuksiin lähes kaikkien olioiden kanssa, jotka seikkailevat Vili Vilperi -lastenohjelmassa. Väpä-vesinokkaeläin pitää vielä löytää!

Kyllä, silitin käärmettä. Hymy on todellakin tekaistu ja syke lähenteli varmasti 190. Ehkä pelottavin asia, jonka tiedän..

Ystävyksillä oli siniset kielet, joita yritin kovasti saada kuvaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Kesällä näitä ilmeisesti vilisee maassa yhtenään. Not really waiting for that!

Yhteiskuvaa vompatin kanssa ei voi julkasta, sillä näytän siinä samalta kuin tämä veijari tässä! Oli hieman väsynyt ja laiskan oloinen herra.

Oli hankala saada kuvaa, kun otuksilla tuntui olevan kiire pois rapsuttelusta ja herkuista huolimatta.

Mutta tästä yksilöstä sain kamun, meillä vaan synkkas!

Löytyi myös pari äiti-kengurua. On ne vaan ihmeellisiä olioita!

Black Swan on Länsi-Australian kansallislintu. Kuulemma täällä on myös meidän joutsenia, ehkä ne lentää tänne, jahka sää siellä pohjosessa jäähtyy.

Tämä tapaus oli ehottomasti yks suosikeista! Eukalyptuspuun lehtiin ei saanut koskea, sillä koala ei sen jälkeen niitä syö - mokomakin nirsoilija. Yllättävän pieni kaveri, ootin isompaa ilmestystä.

Jättilintu teki niin jättimäisen vaikutuksen, että kuva on paikallaan. Lapset naureli suomen strutsi-sanalle.

Tää kotka poseerasi niin hienosti, että se ansaitsee päästä teidän nähtäville :)

Tässä teille hullunkiilto silmissä huutava emu. Odotin isompaa lintua, mutta ihmeen pienikokoinen tämäkin.

Niin väsynyt dingo-koirulainen. Lämmintä oli auton mittarin mukaan 27