Arkikuulumisia

Viimeiset pari viikkoa on kulunut lapsien kevätlomasta palautumiseen. Ei vaiskaan, lähinnä olen yrittänyt muodostaa jonkinlaista arkirutiinia siinä ihan hyvin onnistuenkin. Sadepilvet ovat päättäneet pysytellä poissa, ja päivisin on saanut nauttia parhaimmillaan +30 asteen lämmöstä. Täällä alkaa viihtyä uhkaavan hyvin!

Turistin pitää kuvailla kaikenlaista..

Näin kahden kuukauden jälkeen arki on alkanut sujua melko kepeästi. Aamulla kuskaan lapset kouluun, mikä vie 1,5 tuntia. Kotiin palattuani siivoilen keittiötä, kuivaan pyykkiä ja joinakin päivinä imuroin. Sen jälkeen minulla on usein noin neljä tuntia aikaa tehdä, mitä ikinä keksinkään. Iltapäivisin lasten hakeminen kestää myös sen puolitoista tuntia, joten autolla ajamiseen kuluu päivittäin yhteensä kolme tuntia. Lisäksi iltaisin vietän aikaa lasten kanssa, jos perheen äiti on myöhään töissä ja isällä on tapaamisia/kokouksia. 

Tytön kanssa puistossa. En tiiä kumpi sitte katto kumman perään..

Mitä ihmettä teen päivisin? Tavoitteeni on harrastaa liikuntaa viisi tuntia viikossa, ja tavoite on saavutettu paria viikkoa lukuunottamatta (damn!). Sain yhdeksi viikoksi ilmaisen kokeilujakson läheiseen liikuntakeskukseen ja hyödynsin sen melko hyvin. Pääsin kokeilemaan uusia lajeja kuten BodyCombatia, BodyAttackia ja joogaa. Sittemmin olen käynyt zumbassa, sillä sain saksalaistytöltä hänen jäsenkorttinsa halvalla. Olen myös käynyt tutustumassa pariin saliin, mutta voin kertoa, että on ikävä Klubi '97:aa!

Scarborough beach. Rannalle on 10km matka, ja sinne pyöräillessä saa kivasti päivän lenkin tehtyä.

Pyöräily on myös osoittautunut hyväksi liikuntamuodoksi, sillä päivisin juokseminen on liian lämmintä puuhaa. Eräällä aamulenkillä seurana oli paitsi joukko ällöttäviä liskoja pyörätiellä, myös meressä kalastava delfiiniparvi. Itse olen käynyt meressä lähinnä toteamassa sen olevan kylmää, joskin pääsinpä kokeilemaan surffilautaa viime viikolla. En olisi uskonut, kuinka vaikeaa se on - seuraava askel onkin nousta seisomaan laudalla... Ensikertalaiseksi onnistuin kuitenkin mielestäni hyvin, sillä pääsin aallon päälle ainakin neljä kertaa! Vaikeutta hommaan lisäsi se, että aina kun pala merilevää tarttui jalkaani, olin varma, että vähintään tappajahai on kiinni varpaassani. Kysyinkin perheen isältä, mistä tietää, ettei pinnan alla ole mitään vaarallista ja sain rehellisen vastauksen - ei mistään.

Mustelmilta ei säästytty, kun aallot paiskoivat merenpohjaan. Ei tosiaan päde samat säännöt ku lumilautailussa :D

Päivät ovat hyvää aikaa myös tavata uusia ihmisiä, ja olenkin tutustunut moniin au paireihin mm. Saksasta, Hollannista, Italiasta ja USA:sta. Pääsinpä eilen puhumaan hieman ruotsiakin. Saksaa sen sijaan olisi mahdollisuus höpöttää lähes koko ajan, sillä saksalaisia täällä riittää. Todella usein junassa kuuleekin kyseistä kieltä. Suomea en ole puhunut kenenkään kanssa kasvotusten kahdeksaan viikkoon, mikä tuntuu ihan uskomattomalta! Täällä on kuitenkin myös suomalaisia, joten eiköhän asia korjaannu lähiaikoina.

Suklaatapas parin au pairin kanssa viime viikonloppuna

Muiden au pairien tapaaminen on muuttunut helpommaksi aurinkoisen sään myötä. Tällä viikolla vietinkin kolme päivää rannalla loikoillen. Nahka tuntuu kärventyvän, vaikka lisäisin aurinkorasvaa kuinka tiuhaan tahtiin ja siksi kesän vielä korkeampi UV-säteily mietityttää. Mietin myös, mitä mahdan keksiä aikani kuluksi päivisin, kun elohopea kipuaa jopa +40:n rajan yli. Ulkona voi olla hieman lämmin.

Vesi oli niiiin kylmää!

Perjantai-iltana lähdin saksalaisen ja ohiolaisen kanssa ihailemaan auringonlaskua King's Parkiin. Se on 400 hehtaarin kokoinen puistoalue, jonka pääkohtaamispaikka sijaitsee kaupungin vieressä kohoavalla kukkulalla. Sieltä olikin melkoiset näkymät kaupunkiin. Söimme picnic-eväitä ja odottelimme pimeän tuloa, jotta saisimme kuvat kaupungin valoista. Taas niitä hetkiä, kun tajuaa, missä sitä oikeasti onkaan. 

Jacob's Ladder. Kukkulalle päästäkseen piti kivuta nuo 242 porrasta. Paikalliset käyttävät portaita treenaamiseen, ja olikin vähän uuvuttavaa ite puuskuttaa ku kovakuntoisimmat juoksee kevyesti ohi.

Sarah, Sanni ja Brandy. Taustalla City of Perth

Lights of Perth

Kahdeksan viikkoa tuli tosiaan täyteen torstaina, ja minulta kysyttiin, onko matkani vastannut odotuksia. Vastasin, etten oikeastaan tiennyt, mitä odottaa kenguruiden ja haiden lisäksi. Olen pohtinut kysymystä pari päivää, ja totesin, että ei, matka ei ole vastannut odotuksia. Ensinnäkin en ollut varustautunut niin kylmään säähän, joka täällä oli vastassa. Olen pärjännyt kuitenkin tähän asti ilman minkäänlaista takkia, vaikka lämpöä on kylmimmillään ollut reilu +10. Toisekseen en osannut kuvitellakaan, että pääsisin näin hyvään perheeseen - olen saanut nähdä ja kokea niin paljon mahtavia juttuja, etten tiedä, kuinka kaikesta kiittää. Aika tuntuu liitävän aivan liian nopeaa, 1/3 matkasta on jo takana! Voi olla, että suunnitelmiin täytyy tehdä jonkinlaisia muutoksia...