tiistai 27. helmikuuta 2018

Voihan räkä!




Istun lentokentällä ja testaan WhatsAppin toimivuutta. Ihan kuin en uskoisi, että se ei tässä maassa onnistu. Silti tilanne aiheuttaa hämmästyksen ja jopa pienen pakokauhun, kun sama toistuu Snapchatin, Instagramin, Facebookin ja Youtuben kohdalla. Minne ihmeeseen sitä ollaan tultu? Alan googlettaa vinkkejä, kuinka murtaa Kiinan suuri palomuuri. Kunnes muistan, että myös Google on maan estettyjen listalla.

Ensimmäinen viikko estettyjen sovelluksien maassa hujahti ohi varsin nopeasti. Tekemistä on ollut niinkin paljon, etten ole ehtinyt juuri tutustumaan Shanghain turistinähtävyyksiin. Sen sijaan olemme kämppiksieni kanssa tallustaneet ympäri kaupunkia varpaat rakoilla erilaisia käytännön asioita hoidellen. Olemme muun muassa metroilleet tunneleissa etsien tyynyjä, peittoja, tohveleita, ilmastointiteippiä ja lämpöpatteria, muutamia mainitakseni. Shanghain kylmyys pääsi yllättämään, eikä vuokra-asunnossamme edellisten lisäksi myöskään ollut kattiloita, ruokailuvälineitä tai pesuaineita. Elämä on niin ikään alkanut alusta aivan kokonaan. New year, new me.

Länsimaalaisia työntekijöitä tai matkaajia on oletuksieni vastaisesti näkynyt metroissa yllättävän vähän. Poikkeuksetta saamme ystävieni kanssa tuntea paikallisten tuijotuksen takaraivoissamme ulkonäkömme vuoksi. Kuulin, että tapa täytyy ottaa kunnioituksena, sillä tuijottaja todennäköisesti vilkuilee aidosta mielenkiinnosta. Länkkäreiden puuttumisen lisäksi olen yllättynyt siitä, kuinka epäkansainväliseltä kaupunki vaikuttaa. Metroissa on toki merkattuna asemat länsimaalaisin kirjaimin, mutta englantia puhuvia paikallisia tuntuu olevan vaikea löytää. Tämä on aiheuttanut paljon haasteita kommunikaatiotilanteissa esimerkiksi ravintoloissa. Myös pankissa tiliä avatessamme kohtasimme ongelman, johon en olisi arvannut törmääväni. Virkailijat puhuivat hyvää englantia, mutta hankaluuden aiheutti sukunimen ä-kirjain, joka oli viisumissa korvattu kirjainyhdistelmällä ”ae”. Työntekijät eivät olleet tietoisia kansainvälisestä käytännöstä toimia kyseisellä tavalla erikoiskirjaimien kohdalla. Pankissa vierähti kolme tuntia.

Viikon aikana olen päässyt myös tutustumaan kiinalaiseen kulttuurin hieman syvemmin, eivätkä kaikki havainnot ole olleet positiivisia. Päivittäin pääsemme kavereideni kanssa todistamaan paikallisten tapaa tyhjentää henkitorvensa sinne kertyneestä liiasta limasta. Tuo räkä irrotetaan torvesta kuuluvasti rykäisten ja tuotos sylkäistään jalkakäytävälle vähintään yhtä äänekkäästi. Joka kerta tilanne aiheuttaa kylmät väreet selkään. Bakteerien leviämisestä ei tunnuta välittävän myöskään ruokakaupassa. Kassajonossa seisoessani tunsin takanani jonottavan vanhemman miehen tuijottavan minua jälleen kerran todennäköisesti länsimaalaisuuteni vuoksi. Hetken kuluttua sain myös tuntea hänen yskivän suoraan hiuksiini, suutaan peittämättä. Henkilökohtaista reviiriä kaipasin myös tilanteessa, jossa leipähyllyä tiiraillessani paikallinen ostosten tekijä röyhtäisi makoisasti suoraan korvani juuressa. Leivät jäivät hyllyyn.


Lähiruokakaupassa valikoima on varsin laaja


Uskomattoman monia muitakin hidasteita ja kulttuurillisia eroavaisuuksia olemme joutuneet viikon aikana kohtaamaan, mutta uskon, että hyvällä huumorilla olemme voittamassa alkuvaikeudet. Olin varma, että kulttuurishokki tulee iskemään minua nyrkillään jossain vaiheessa, mutta ainakin toistaiseksi olen välttynyt siltä. Nyt kun viimein löysin kaupasta aasialaisittain mitoitettujen farkkujen seasta itselleni sopivat, luulen olevani valmis keskittymään opiskeluun. Siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Näkymä on huoneeni ikkunasta, 19. kerroksesta

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kulttuurien risteyksessä Malesiassa




Kymmenpäiväinen matkamme Malesiaan alkoi maan pääkaupungista Kuala Lumpurista, jossa viivyimme pari yötä. Koska kaupungilla ei tuntunut olevan tarjota hirmuista lukumäärää ns. perinteisiä turistikohteita, painottui aikamme lähinnä kaduilla kiertelyyn. Pääsimme kuitenkin vierailemaan lähellä sijaitsevalla hindutemppelillä, Batu Cavesilla. Kulku luolaan rakennettuun temppeliin kävi vajaan 300 portaan kautta. Paikka oli hindulaisuudelle ominaisella tavalla hyvin värikäs, ja jumalten patsaita oli runsas määrä. Temppelissä pääsimme todistamaan myös uskonnollista rituaalia, jossa itämaisen musiikin tahdissa miehet puhdistivat patsaiden osia. Saimmepa otsaamme punaiset täplätkin paikalliselta uskonnonharjoittajalta.


Batu Cavesin sisäänkäynti

Temppelin ympäristössä juoksenteli myös näitä veijareita


Hindutemppelistä huolimatta Malesian valtauskonto on islam, mikä näkyi selkeästi Kuala Lumpurin kaduilla. Naisten kasvoja peittivät huivit, ja paikallisjunassa oli merkattuna jopa omia vaunuja pelkästään naisten käyttöön. Yritimme parhaamme mukaan muistaa kunnioittaa maan kulttuurillisia tapoja. Esimerkiksi kaikenlainen osoittelu koetaan epäkohteliaaksi, kuten myös esineen ojentaminen vasemmalla kädellä. Lisäksi jalanpohjan näyttäminen toiselle kengällä tai ilman tulkitaan loukkaavana. Näiden sääntöjen muistaminen kommunikaatiotilanteissa kävi välillä haastavaksi.

Päällimmäisenä Kuala Lumpurista jäi mieleen kiireinen liikenne ja kostea kuumuus sekä se, että länsimaalaisia vastaantulijoita oli yllättävän vähän. Kaupungin vilinä herätti minussa sisäisen pelon tulevasta neljästä kuukaudesta Shanghaissa; miten voisin viihtyä 24 miljoonan asukkaan kaupungissa, kun Kuala Lumpurin 7 miljoonaa tuntuivat jo liialliselta. Näkymät Traders Hotelin SkyBarista olivat kuitenkin niin upeat, että uskalsin toivoa löytäväni vastaavanlaisia maisemia Shanghaista.


Näkymä SkyBarista Petronas-kaksoistorneille

Seikkailumme jatkui pääkaupungista bussimatkan ja lautta-ajelun kautta Penangin saarelle, George Towniin. Kaupunki on listattu Unescon perintökohteeksi johtuen itämaisen ja länsimaisen arkkitehtuurin ja kulttuurin sujuvasta yhteensulautumisesta. Tämä näkyikin hyvin katukuvassa; lyhyehkön kävelyreitin varrella pystyi pistäytymään kiinalaisissa temppeleissä, syömään lounasta intialaisessa kaupunginosassa sekä ihailemaan kolonialismin mukanaan tuomia eurooppalaistyylisiä rakennuksia. Myös katutaide oli pikkukaupungissa suupieliä nostattavaa; harmaille betoniseinille oli taiteiltu jos jonkinlaisia teoksia ohikulkijoita piristämään. Matkaoppaiden mukaan George Townin olisi pitänyt olla yksi Malesian parhaista ruokakohteista. Tämä jäi meidän osaltamme kuitenkin harmiksemme kokematta, sillä emme sattuneet osumaan makunystyröitä erityisemmin hiveleviin ravintoloihin. Night marketilla saimme kuitenkin maistaa erikoisuuksia kuten kanansydäntä, rauskua sekä haita.


Turistikrääsässä eniten esiintynyt taideteos

Moottoripyöräjäbä


Pala rauskua banaaninlehdeltä tarjoiltuna

Penangin jälkeen oli aika sanoa heipat kaupunkikiertelylle ja suunnata rentoutumaan Langkawin saarelle, jonne matkasimme veneellä. Viikon aikana ehdimme kiertää saarta kattavasti. Parina päivänä ajelimme skootterilla, mikä oli kätevä ratkaisu kulkea eri kohteiden välillä. Kävimme mm. 2,2km köysiratakierroksella, joka oli saaren ykkösturistikohde. Kohosimme aina 700 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle, josta maisemat olivat huikeat. Olin lukenut aiemmin, että Malesiassa turismi on hyvin strukturoitua, mikä oli havaittavissa Langkawilla. Köysiradalla maisemien ihailu oli liukuhihnahommaa, ja esimerkiksi eräälle vesiputoukselle kulku oli vaivatonta sinne rakennettujen kaiteiden ja betonirappusten ansiosta. Helposta kulusta huolimatta jäin kaipaamaan ns. luonnonmukaisempia ratkaisuja erilaisten rakennelmien kehystäessä maisemaa. Saaren päärannalla samaa fiilistä toi moottoriveneiden ja vesiskoottereiden päriseminen aamusta iltaan paikallisten tarjoillessa vesiurheilukokemuksia turisteille. Hyppäsimme toki itsekin nousuvarjon kyytiin, ja pakko on myöntää, että yläilmoista maisemat saarten ylle olivat henkeäsalpaavia.


That color of the helmets though!


Seven Wells Waterfall


Näkymät nousuvarjon varassa


Hyvänä puolena Langkawilla oli kuitenkin se, ettei turismi ollut päässyt vielä aivan valloilleen kuten esimerkiksi Thaimaassa tai Balilla. Rannat olivat suhteellisen tyhjiä, ja paikallisten arkea saattoi päästä todistamaan jatkuvasti erityisesti saaren sisäosissa. Aamuisin heräsimme kukonlauluun, ja lehmät laidunsivat aivan hotellimme lähettyvillä. Myös apinoita saattoi bongailla skootterilla ajelun lomassa yhtenään. Eräs mieleenpainuva tapaus oli käytettyjä kirjoja myyvä kauppa, josta löytyi opuksia kymmenillä eri kielillä. Mies oli pyörittänyt liikettään jo seitsemän vuotta ostamalla kirjoja turisteilta tai vaihtamalla niitä omistamiaan kirjoja vastaan. Löysinpä liikkeestä itsellenikin pari kolmen euron hintaista teosta luettavaksi Kiinaan.


Kirjakauppa Langkawilla

Night marketin herkkuja

Kokonaisuudessaan matka Malesiaan oli mielenkiintoinen ja avartava kokemus. Turismi ei ollut vielä noussut liian häiritsevälle tasolle, mutta esimerkiksi Langkawilla oli rakenteilla useita uusia hotelleja. Paikalliset puhuivat poikkeuksetta englantia ja vaikuttivat ystävällisiltä, ja olo oli liikkuessa koko ajan turvallinen. Hieman häiritseväksi tekijäksi nousi kuitenkin se, että maa tuntui olevan sekoitus niin montaa eri kulttuuria. Maassa asuu paljon kiinalaisia ja intialaisia, ja esimerkiksi ravintolavalikoimassa oli näiden keittiöiden lisäksi paljon länsimaisia, thaimaalaisia sekä arabilaisia vaihtoehtoja. Henna-tatuointeja oli mahdollisuus hankkia ihoonsa useissa paikoissa, ja katukojut pursusivat Thaimaassakin tutuksi tulleita elefanttikuvioisia haaremihousuja. Tällaisen sekoituksen myötä epäselväksi jäi, mikä oikeastaan oli malesialaista. Ainakin noiden kymmenen päivän perusteella tämä jätti matkaajan jollain tavalla kylmäksi, vaikka muuten reissumme olikin oikein onnistunut.



tiistai 6. helmikuuta 2018

Aivan turistina erämaassa




Viime viikolla osallistuin neljän päivän mittaiselle matkalle, joka vei pakettiautollisen turisteja aina 850km päähän pohjoiseen. Vaikka autossa tuli istuttua aivan liiankin tarpeeksi, on hassua, kuinka reittimme kartalle aseteltuna näyttää lähinnä kananlennolta. Länsi-Australiassa välimatkat tuntuvat hirmuisilta. Kun itärannikolla suurempia kaupunkeja on ripoteltuna suhteellisen tiuhaan, voi lännessä pientenkin kylien välillä olla satoja kilometrejä. Mutta vannon, että länsirannikolla on sitäkin enemmän hyvin säilynyttä, kaunista luontoa. Ja ennen kaikkea niitä auringonlaskuja.


Vettä ei ollut satanut hetkeen

Matkaseurueeseeni kuului lisäkseni viisi kiinalaista, japanilainen, italialainen ja pari saksalaista. Oli mielenkiintoista seurata eri kulttuurien stereotypioiden toteutumista, ja sainpa myös runsaasti vinkkejä Kiinaa varten, mistä olin enemmän kuin mielissäni. Oppaamme oli ympäri Australiaa töissä reissannut entinen rekkakuski, joka rajuhkosta rokkistaran ulkonäöstään huolimatta osoittautui mukavaksi ja rennoksi hepuksi, jolla riitti tietämystä ja tarinoita kerrottavaksi iltaisin.

Erityisen mielenkiintoinen kohde, jossa vierailimme, oli Pink Lake, joka nimensä mukaisesti oli vaaleanpunainen järvi keskellä erämaata. Värin aiheuttajana oli oppaamme mukaan samainen bakteeri, joka värjää punajuuren sellaiseksi kuin se on. Paikalliset viljelevät järvessä katkarapuja, jotka myydään akvaarioille, kuten Helsingin Sea Life, jossa ravut syötetään kaloille. Bakteerin vuoksi katkaravut värjäävät nuo kalat vaaleanpunaisiksi tai violeteiksi. Tulipa minulle yllätyksenä sekin, etteivät flamingot oikeasti ole vaaleanpunaisia, vaan höyhenet värjääntyvät ravinnosta saatavien samanlaisten bakteerien vuoksi. Uskomatonta, eikö vain!

Pink Lake

Reissun ehdottomasti suosikkikohteeni oli Kalbarrin kansallispuisto. Edes 35 asteen helle tai ympärillä pyörivät kärpäset eivät pystyneet estämään sitä faktaa, että paikka oli ilmiömäisen kaunis. Korkeuksiin kohoavat punaruskeista liuskekivistä muotoutuneet kalliot ja niiden välissä virtaava mutkitteleva joki saivat jälleen kerran miettimään, kuinka pieni ihminen luonnon rinnalla onkaan. Lisää seikkailun aineksia kierrokseen toi se, että pääsin kokeilemaan köydellä laskeutumista noiden 420 miljoonaa vuotta vanhojen kallioiden seinämiä pitkin. Pakko myöntää, että 25 metrin korkeudesta laskeutuessani kädet kipeytyivät köyttä puristaessani.


Kalbarri National Park


Kalbarri National Park


Köysilaskeutuminen


Luonnon oma ikkuna kansallispuistossa

Reittimme varrelle osui myös paikka, jossa saimme tietoiskun stromatoliiteista. Nämä merestä mineraalien ja bakteerien avulla kasvavat kivet ovat varhaisimpia elämän merkkejä maapallolla. Ne olivat ensimmäisiä eliöitä, jotka oppivat tuottamaan happea auringon valon avulla, samalla mahdollistaen pikkuhiljaa elämän pallolla. Oli mielenkiintoista leikkiä ajatuksella, että jos ja kun elämä täältä joskus lakkaa, stromatoliitit pystyisivät jälleen tuottamaan happea ja siten vähitellen mahdollistamaan uuden elämän alkamisen maapalolla.


Stromatoliitit

Vaikka automatka olikin koettelemus takamukselle, nautin ympärillä vaihtuvista maisemista täysin. Punainen hiekka tienvarsilla, puskissa tepastelevat emut ja toinen toistaan erikoisemmin kasvavat puut saivat hymyn huulille. Näimmepä ikkunasta myös maailman kolmanneksi myrkyllisimmän käärmeen, King Brownin. Se ei niinkään nostattanut mieltäni.


Reilun kolmen Australiassa vietetyn viikon jälkeen on aika suunnata kohti seuraavaa matkakohdetta, joka on Malesia! Tuntuu haikealta jättää jälleen tämä niin rakas paikka, mutta olen onnellinen, että sain viettää täällä edes hetken verran. Onneksi Malesiassa saan kuitenkin lempityyppini matkaseuraksi. Nyt kohti lentokenttää!


See u later Perth!