Saviukkoja, hot potia ja pandoja - reissu Keski-Kiinaan

Vaihto on ehtinyt kiriä jo yli puolivälin, minkä ansiosta koulussa järjestettiin viime viikolla välikokeet niin lukemisesta, kuuntelusta kuin puhumisestakin. Näiden uuvuttavan raskaiden kokeiden jälkeen saimme ansaitusti kuuden päivän loman luennoista ja hyödynsimme sen kuinkas muuten kuin matkustamalla.

Vajaan viikon aikana vierailimme kahdessa kaupungissa Kiinan keskiosassa. Ensimmäinen kohde oli Xi’an, joka aikoinaan toimi silkkitien alkupisteenä. Vierailumme pääasiallinen tarkoitus oli pistäytyä katsomassa historian kirjoista tuttua terrakotta-armeijaa. Kyseessähän on savesta muotoiltujen sotilaiden ja hevosten muodostama armeija, joka vartioi Kiinan ensimmäisen keisarin hautaa. Sotilaita on tuolla pienellä alueella yli 7000, ja arkeologiset tutkinnat jatkuvat yhä. Yllättävää oli kuulla, että sotilaat olivat löytyneet verrattain myöhään vuonna 1974, kun keisari puolestaan toimi hallitsijana jo pitkään ennen ajanlaskun alkua. Tällä maalla on niin valtavan pitkä historia.

Sotaukot oli suojeltu valtavalla katoksella

Ilmeisesti jokaikinen patsas on yksilöllinen. Mieletöntä!

Unescon perintökohteeksi listattu armeija tuotti tälle innokkaalle nähtävyyksien kiertäjälle pienoisen pettymyksen. Olin kuvitellut, että sotilasukot saisivat aikaan todellisen ällistymisen tunteen. Paikka oli kuitenkin Kiinalle ominaisella tavalla täynnä turisteja, mikä A) vaikeutti kuulokkeessani puhuvan oppaan kuuntelemista ja B) aiheutti turhautumista, kun näköalapaikasta joutui jatkuvasti taistelemaan oikealta ja vasemmalta yhtä aikaa tunkevien kiinalaisten kanssa. Kokemuksesta ei siis oikein päässyt nauttimaan. Joka tapauksessa ”once in a lifetime experience” vierailu todellakin oli, sillä sen verran hienoa oli arkeologisia kaivauksia silmäillä, edes sen hetken verran.

Matka Xi’anista jatkui melko lailla keskelle Kiinaa, Chengduun. Junamatka oli ehkä elämäni surkuhupaisin kokemus. Satuimme istumaan samassa vaunussa kiinalaisen eläkeläisporukan kanssa. Jo pelkästään paikkojen löytäminen junassa tuntui lisäävän harmaita hiuksia sekä kanssamatkustajien että henkilökunnan kuontaloihin. Ihmiset tönivät ja tuuppivat täysin tukossa olevalla käytävällä, eivätkä suostuneet hyväksymään istuvansa väärällä paikalla. Reilun nelituntisen matkan aikana käytävä käytiin luuttuamassa ainakin kolme kertaa henkilökunnan toimesta, sillä ihmiset räkivät lattialle häikäilemättä. Niin teki myös vieressäni istuva ”herrasmies”. Matkan loppuvaiheilla loisteliaaksi lopuksi hän otti ja nosti pakaraansa minua kohti ja töräytti ilmoille mojovan pierun. Epäuskoisena huomasin itkeväni ja nauravani yhtä aikaa päästessämme viimein ulos junasta. Hetkeen ei ole ollut niin kova kaipuu Suomeen.

Kilpikonnien suosima puisto Chengdussa

Chengdussa listallamme oli hot potin syöminen, Qingcheng-vuorella kiipeileminen sekä pandojen luona vierailu. Vuorikiipeilymme sattui huonolle päivälle, eivätkä näkymät olleet yli kilometrin korkeudesta juuri minkäänlaiset harmaiden sadepilvien tukkiessa verkkokalvot. Sen sijaan hot potin syöminen, voi veljet, se vasta oli kokemus. Chengdu on tunnettu Kiinan tulisimmasta ruokakulttuurista. Tästä tietoisina osasimme tilata tarjoilijan suositteleman ei-niin-tulisen vaihtoehdon hot potin liemeksi. Hot potissahan kyse on kiehuvasta keitosta, jossa ruoka kypsennetään pöydän ääressä samalla rupatellen. Kypsennettäväksi voi valita mielensä mukaan niin lihaa, kalaa kuin vihanneksiakin, ja söimmepä me edellisten lisäksi myös tofua ja ankan kieliä. Luulen, että liemitilauksemme ei mennyt ihan nappiin, sillä loppujen lopuksi olimme kauhoneet liemestä pois pari lautasellista ainakin kolmea eri chililajiketta. Voin kertoa, että suu olisi huutanut apuaa moneen kertaan, jos siihen olisi kyennyt. Vesi virtasi silmissä ja otsalla, ja huuleni turposivat kuin pallokalalla. Makunautinnoksi en kyseistä tapahtumaa kuvailisi.

Hot potista selvinneenä pääsimme vierailemaan Chengdun ehkä suosituimmassa kohteessa, nimittäin isopandojen tutkimus- ja kasvatuskeskuksessa. Sunnuntaipäivästään rennosti nauttivia lyllertäjiä oli mukava seurata, vaikkeivat ne syömiseltään kovin aktiivisiksi olioiksi osoittautuneetkaan. Infopläjäyksen myötä saimme oppia, että pandat voivat syödä bambua jopa 30kg päivittäin ja ulostaa 120 kertaa päivässä. Siitä voi sitten päätellä, paljonko aikaa muulle toiminnalle jää vuorokaudessa. Eivät ne turhaan ole uhanalaisiksi luokiteltuja – eihän tuollainen luonnossa kovin helposti elele. Suloisia otuksia kaikesta huolimatta!

Rento sunnuntai

Vihreä Hangzhou

Tyttöjen viikonloppu. Agendana rentoutumista ja uuteen kaupunkiin tutustumista ruotsalaisen ystäväni kanssa. Reissukohteeksi valikoitui kiinalaisten lomakohteena suosima Hangzhou, joka sijaitsee vajaan tunnin junamatkan päässä Shanghaista. Tämä(kään) kaupunki ei ollut mikään pieni, sillä asukkaita Hangzhoussa on vajaa kahdeksan miljoonaa. On hassua, miten aiemmin en osannut nimetä Kiinasta juuri muita paikkoja Pekingin ja Shanghain lisäksi, vaikka useimmat kaupungit ovat useiden miljoonien asukkaiden koteja. Maailma avartuu.

Viikonlopun kohokohta oli ehdottomasti teeplantaasi, jolle lähdimme samoilemaan lauantaina. Hangzhoun teeplantaasilla kasvatetaan ja valmistetaan Kiinan tunnetuinta vihreää teetä, Xihu Longjingiä. Teerivistöjen välissä sai kävellä vapaasti, ja maisemat olivat kerrassaan upeat, kevyestä tihkusateesta huolimatta. Teen aromit leijailivat suloisesti ilmassa hajuaistia hivellen. Ilmeisesti teelehtiä sai myös vapaasti poimia omaan käyttöön, sillä paikalliset kyykistelivät puskien juurella perinteisissä kiinalaisissa olkihatuissaan. Pääsimmepä maistamaankin tuota kuuluisaa juomaa, ja kovin terveelliseltä se ainakin maistui!

Dragonwell Green Tea Plantation

Hangzhoun yksi päänähtävyyksistä on West Lake, joka suorastaan kuhisi viikonlopusta nautiskelijoita. Pakko myöntää, että kyseinen kaupunginosa oli kaunis vihreine maisemineen. Paikka muistutti jonkinlaista Hämeenlinnan ja Ruissalon sekoitusta tien päälle kaartuvine jalopuineen ja rannassa kiemurtelevine kävelyteineen. Sain pientä irvailua kotijoukoilta siitä, että suomalainen lähtee Kiinaan katsomaan järveä, mutta uskokaa tai älkää, pistäytyminen luonnon keskellä asuttuani kaksi kuukautta metropolissa oli todellakin paikallaan! Evijärven mökkilaituria alkaa jo olla melkoinen ikävä.

West Lake

Oon mä syönyt Pekingin ankkaa Pekingissä

Viime viikolla oli aika superpidennetyn viikonlopun lohikäärmemaan pääkaupungissa Pekingissä. ”To do” -listani sisälsi kolme asiaa, jotka varmasti lähes kaikki kyseiseen kaupunkiin matkaavat haluavat toteuttaa – vierailu Kielletyssä kaupungissa, kiipeily Kiinan muurilla sekä ateria kera Pekingin ankan. Onnekseni sain kokea nuo kaikki kolme.

Vastaanotto Pekingiin oli kaikkea muuta kuin lämmin. Ensimmäinen asia, jonka näimme metrotunnelista noustessamme, oli nimittäin lumisade, varsin räntäinen sellainen. Lämpötila kipusi seuraavana päivänä kuitenkin aina jopa +8 asteeseen (Shanghaissa edellispäivänä +25), mikä teki vierailusta Kiellettyyn kaupunkiin jollain tavalla siedettävän. Silti saimme katseita kanssaturisteilta kyykkyhypellessämme verenkierron parantamiseksi.

Päivä oli eittämättä harmaa

Paikka oli suosittu. Metroasemalta kaupungin portille matkaa oli arviolta 500 metriä, mutta saimme kulutettua siihen ainakin puoli tuntia. Ihmismassa oli valtava - en ole kokenut moista aiemmin. Kohteeseen sallitaan päivittäin 80 000 vierailijaa. Sisälle päästyämme väenpaljoutta ei kuitenkaan enää huomannut, onhan alue kooltaan yli 70 hehtaaria. Katseltavaa siis riitti, ja tarjolla olikin kiinalaista arkkitehtuuria parhaimmillaan. Koulussa näkemäni dokumentin perusteella osasin jopa heittää ilmoille pari faktaa.

Rakennuksissa on käytetty eritystä rakennustekniikkaa, jossa kattopilarit on liitetty yhteen niin, ettei nauloja tai muita kiinnitystarvikkeita ole tarvittu. Pilarit muodostavat eräänlaisen palapelin, joka on niin luja ja toisaalta joustava, että se on jopa kestänyt alueelle yleiset maanjäristykset. Lisäksi rakennuksia kannattelevat puupylväät seisovat aloillaan maahan kiinnittämättöminä, mikä mahdollistaa niiden liikkumisen maan tärähdellessä. Kattopilareiden ja pylväiden yhteistyön ansiosta koko rakennelma pääsee liikkumaan maan pinnalla tärähdyksiä mukaillen ja se säilyy ehjänä. Mielenkiintoista!

Yli 70 hehtaarin alueelle mahtui monia keltatiilikattoisia rakennuksia

Kananhäkkiverkon takana varjellut kattopilariliitokset

Yksityiskohtaisia rakennuksia ihaillessa aikaa sai kulumaan hurjasti. Oli hämmentävää ajatella, että paikkaa oli aikoinaan ollut rakentamassa arviolta miljoona kiinalaista. Vain siksi, että keisari voisi asua siellä - Kiellettyyn kaupunkiin ei tavallisilla pulliaisilla ollut asiaa. Kaupunkia vastapäätä sijaitsevalla Taivaallisen rauhan aukiolla oli vielä vuonna 1989 tapettu useita satoja ihmisiä heidän osoittaessaan mieltä hallitusta vastaan. En edes halua kuvitella, millaista meininki on ollut keskiajalla Kielletyssä kaupungissa ja sen lähialueilla.

Toinen nähtävyys oli bucket-listallanikin ollut Kiinan muuri. Vierailumme kohdistui Pekingiä lähimpänä olevalle osuudelle, Juyongguaniin. Tässä pisteessä muuri teki ympyrämäisen lenkin, jonka kokonaispituudeksi tuli neljä kilometriä. Sää ei suosinut meitä tuona päivänä. Lämpötila oli rutkasti alle kymmenen asteen, ja tuuli viilsi korvia voimakkaasti. Olipa lipputiskin katolla ja muurin portailla vielä lumijäämiäkin. Veri alkoi kuitenkin kiertää suonissa varsin verkkaan portaita sahatessamme, ja niitä riittikin aina 350 metrin korkeuteen saakka. Haastavista olosuhteista huolimatta en voinut muuta kuin hymyillä – tuntui uskomattomalta olla oikeasti Kiinan muurilla!

Yleisestä vapaapäivästä huolimatta väkeä ei ollut tungokseksi asti

Perinteinen juhannusvaatetus

Juyongguoanin muuriosuus sijaitsee haastavassa vuoristomaastossa

Paikka oli mukavantuntuinen päiväretkikohde, joskin enemmän historiallisia tietoiskuja olisimme kaivanneet. Tuntui oudolta, että muuri muodosti ympyrän, kun koko ikänsä oli ajatellut, että kivikasa olisi yhtenäinen pitkä seinämä Kiinan rajalla. Ilmeisesti noinkin pitkään rakennelmaan (eri mittapuilla 6000 – 50 000 km, tiedä nosta sitten) mahtuu erilaisia osuuksia. Joka tapauksessa kokemus oli ainutlaatuinen vuoristoisine maisemineen ja aitoine sääoloineen. Hetken saimme keikistellä valokeilassakin, kun ”ulkomaalainen!” -huudahdusta toistelevat paikalliset vaativat päästä kuvaan kanssamme. Ilmeisesti olimme tuon yli 2000 vuotta vanhan maailmanperintökohteen kanssa lähes samalla kiinnostavuuden tasolla. Peittelemätön innostus ihmisten kasvoilla meidät nähdessään oli mieleenpainuva.

Välillä pilkahteli aurinkokin

Reissun kulinaristiseen kiintiöön saimme täytettä, kun menimme maistamaan Pekingin ankkaa vaihto-opiskelijaystäväni suosittelemaan ravintolaan. Paikka on kerännyt monia titteleitä parhaan ankan tarjoilusta, ja aulan seiniä koristivatkin erilaiset plakaatit. Tilasimme ankan jaettavaksi kahdelle ja saimme seurata kokin leikkelevän lintua pöytämme vieressä. Muutama oli selvästi tullut aiemminkin viilleltyä, niin sujuvasti kokki veistä käsitteli. Toimenpiteen jälkeen tarjoilija tuli kertomaan meille, kuinka erilaiset lisukkeet toisivat Akun/Iineksen parhaat aromit esille. Ja voi veljet, esimerkiksi ankan paahdettu nahka kirjaimmellisesti suli suuhun sokerin kanssa nautittuna! En ole hetkeen maistanut mitään niin hyvää. Ravintolakokemuksen kruunasivat tarjoilijan veloituksetta pöytään kiikuttamat jälkiruokamansikat.

Tarkkaa puuhaa

Suussasulavan hyvää!

Vaihtojakso Shanghaissa on nyt kuta kuinkin puolivälissä. Aika lentää hurjan nopeasti! Monta matkaseikkailua on vielä edessä, ja kaksi seuraavaa viikonloppua kuluukin Hangzhoussa, Xi’anissa ja Chengdussa. Hienoja kaupunkeja siis luvassa!