Saviukkoja, hot potia ja pandoja - reissu Keski-Kiinaan

Vaihto on ehtinyt kiriä jo yli puolivälin, minkä ansiosta koulussa järjestettiin viime viikolla välikokeet niin lukemisesta, kuuntelusta kuin puhumisestakin. Näiden uuvuttavan raskaiden kokeiden jälkeen saimme ansaitusti kuuden päivän loman luennoista ja hyödynsimme sen kuinkas muuten kuin matkustamalla.

Vajaan viikon aikana vierailimme kahdessa kaupungissa Kiinan keskiosassa. Ensimmäinen kohde oli Xi’an, joka aikoinaan toimi silkkitien alkupisteenä. Vierailumme pääasiallinen tarkoitus oli pistäytyä katsomassa historian kirjoista tuttua terrakotta-armeijaa. Kyseessähän on savesta muotoiltujen sotilaiden ja hevosten muodostama armeija, joka vartioi Kiinan ensimmäisen keisarin hautaa. Sotilaita on tuolla pienellä alueella yli 7000, ja arkeologiset tutkinnat jatkuvat yhä. Yllättävää oli kuulla, että sotilaat olivat löytyneet verrattain myöhään vuonna 1974, kun keisari puolestaan toimi hallitsijana jo pitkään ennen ajanlaskun alkua. Tällä maalla on niin valtavan pitkä historia.

Sotaukot oli suojeltu valtavalla katoksella

Ilmeisesti jokaikinen patsas on yksilöllinen. Mieletöntä!

Unescon perintökohteeksi listattu armeija tuotti tälle innokkaalle nähtävyyksien kiertäjälle pienoisen pettymyksen. Olin kuvitellut, että sotilasukot saisivat aikaan todellisen ällistymisen tunteen. Paikka oli kuitenkin Kiinalle ominaisella tavalla täynnä turisteja, mikä A) vaikeutti kuulokkeessani puhuvan oppaan kuuntelemista ja B) aiheutti turhautumista, kun näköalapaikasta joutui jatkuvasti taistelemaan oikealta ja vasemmalta yhtä aikaa tunkevien kiinalaisten kanssa. Kokemuksesta ei siis oikein päässyt nauttimaan. Joka tapauksessa ”once in a lifetime experience” vierailu todellakin oli, sillä sen verran hienoa oli arkeologisia kaivauksia silmäillä, edes sen hetken verran.

Matka Xi’anista jatkui melko lailla keskelle Kiinaa, Chengduun. Junamatka oli ehkä elämäni surkuhupaisin kokemus. Satuimme istumaan samassa vaunussa kiinalaisen eläkeläisporukan kanssa. Jo pelkästään paikkojen löytäminen junassa tuntui lisäävän harmaita hiuksia sekä kanssamatkustajien että henkilökunnan kuontaloihin. Ihmiset tönivät ja tuuppivat täysin tukossa olevalla käytävällä, eivätkä suostuneet hyväksymään istuvansa väärällä paikalla. Reilun nelituntisen matkan aikana käytävä käytiin luuttuamassa ainakin kolme kertaa henkilökunnan toimesta, sillä ihmiset räkivät lattialle häikäilemättä. Niin teki myös vieressäni istuva ”herrasmies”. Matkan loppuvaiheilla loisteliaaksi lopuksi hän otti ja nosti pakaraansa minua kohti ja töräytti ilmoille mojovan pierun. Epäuskoisena huomasin itkeväni ja nauravani yhtä aikaa päästessämme viimein ulos junasta. Hetkeen ei ole ollut niin kova kaipuu Suomeen.

Kilpikonnien suosima puisto Chengdussa

Chengdussa listallamme oli hot potin syöminen, Qingcheng-vuorella kiipeileminen sekä pandojen luona vierailu. Vuorikiipeilymme sattui huonolle päivälle, eivätkä näkymät olleet yli kilometrin korkeudesta juuri minkäänlaiset harmaiden sadepilvien tukkiessa verkkokalvot. Sen sijaan hot potin syöminen, voi veljet, se vasta oli kokemus. Chengdu on tunnettu Kiinan tulisimmasta ruokakulttuurista. Tästä tietoisina osasimme tilata tarjoilijan suositteleman ei-niin-tulisen vaihtoehdon hot potin liemeksi. Hot potissahan kyse on kiehuvasta keitosta, jossa ruoka kypsennetään pöydän ääressä samalla rupatellen. Kypsennettäväksi voi valita mielensä mukaan niin lihaa, kalaa kuin vihanneksiakin, ja söimmepä me edellisten lisäksi myös tofua ja ankan kieliä. Luulen, että liemitilauksemme ei mennyt ihan nappiin, sillä loppujen lopuksi olimme kauhoneet liemestä pois pari lautasellista ainakin kolmea eri chililajiketta. Voin kertoa, että suu olisi huutanut apuaa moneen kertaan, jos siihen olisi kyennyt. Vesi virtasi silmissä ja otsalla, ja huuleni turposivat kuin pallokalalla. Makunautinnoksi en kyseistä tapahtumaa kuvailisi.

Hot potista selvinneenä pääsimme vierailemaan Chengdun ehkä suosituimmassa kohteessa, nimittäin isopandojen tutkimus- ja kasvatuskeskuksessa. Sunnuntaipäivästään rennosti nauttivia lyllertäjiä oli mukava seurata, vaikkeivat ne syömiseltään kovin aktiivisiksi olioiksi osoittautuneetkaan. Infopläjäyksen myötä saimme oppia, että pandat voivat syödä bambua jopa 30kg päivittäin ja ulostaa 120 kertaa päivässä. Siitä voi sitten päätellä, paljonko aikaa muulle toiminnalle jää vuorokaudessa. Eivät ne turhaan ole uhanalaisiksi luokiteltuja – eihän tuollainen luonnossa kovin helposti elele. Suloisia otuksia kaikesta huolimatta!

Rento sunnuntai