Viimeiset Kiinan kohteet - Hongkong & Macao

Hongkong pääsi yllättämään kansainvälisyydellään. Tässä lyhyt infopläjäys viimeisestä Kiinan kohteesta tältä erää sekä tiivis paketti lyhyen visiittini kohokohdista.

HONGKONG

Hongkong on kaupunki, joka on yksi Kiinan erityishallintoalueista. Juuret tälle järjestelylle juontavat aina 1500-luvulle, jolloin britit saapuivat Hongkongiin tehden siitä siirtomaansa. 1980-luvulla Iso-Britannia luovutti alueen kuitenkin Kiinalle, mutta vuonna 1997 siitä tuli erityishallintoalue. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Hongkongilla on hyvin korkea autonomia, lukuun ottamatta maanpuolustusta sekä ulkopolitiikkaa. Järjestely mahdollistaa sen, että Hongkongissa on esimerkiksi oma valuuttansa, lippunsa ja omat lakinsa. Yllättävä juttu Hongkongin kaduilla oli se, että toisin kuin muualla Kiinassa, liikenne on vasemmanpuoleinen, mikä on jäänne brittivallan ajoilta.

Naapureista ei ole pulaa!

Victoria Peak

Ehdottomasti lyhyen viipymisen kohokohta Hongkongissa oli Victoria Peak. Tämä vuori on kaupungin ehkä vierailluin nähtävyys ja samalla Hongkongin korkein kohta. Matka huipulle taitettiin lähes 130 vuotta vanhalla raitiotievaunulla, joka puksutti rataa pitkin varsin jouhevasti. Ylhäällä odotti kunnon turistirysä; ensin piti kävellä markkinahallin läpi nähdäkseen ostoskeskuksen Madame Tussaudin vahanukkemuseoineen. Keskuksen katolle olisi päässyt lisämaksusta vilkuilemaan maisemia, mutta pienellä googlettelulla löysin onneksi ilmaisen reilun tunnin mittaisen kävelylenkin huipun ympärillä. Siinä tallaillessa saattoi seurailla kauniiden perhosten tanssahtelua polun varrella, ja puissa sirittävät sirkat vain lisäsivät sademetsäfiilistä. Lienee turhaa edes mainita, että näkymät alas satamaan olivat huikeat.

Maisema Victoria Peakilta

Markkinat

Hongkongista löytyi useampia markkinakatuja, jotka olivat täynnä jos jonkinlaista tavaraa. Suurimmaksi osaksi tarjolla oli samanlaista krääsää kuin Shanghaissakin. Jotain erilaistakin toki oli. Ajauduin nimittäin kultakalamarkkinoille, jotka pursusivat valtavia määriä mitä värikkäämpiä akvaariotarvikkeita. Ehkä kyseenalaisin osa markkinoissa oli se, että myynnissä putiikkien ulkopuolella oli massoittain muovipussitettuja kultakaloja. Olipa siellä tarjolla myös kasoittain kilpikonnapoikasia räpiköimässä pienissä muovilaatikoissa. Valokuvia ei kaupoista olisi saanut ottaa, mutta sain napattua pari salakuvaa muovipussiriveistä.

Pussitettuja kaloja olivat kauppojen seinustat pullollaan

Kansainvälisyys

Ennen Shanghaihin matkustamista olin pitänyt kaupunkia todella kansainvälisenä kaupan keskuksena. Hongkongin katuja tepastellessani sain kuitenkin todeta, että tämä kaupunki oli huomattavasti Shanghaita edellä, mitä tulee kansainvälisyyteen. Eri kansallisuuksien edustajia saattoi bongata hurjan määrän, ja erityisesti intialaisia oli paljon. Lisäksi englannilla pärjäsi kaikkialla, mikä helpotti asioimista, sillä kantoninkiina tuntui eroavan opiskelemastani mandariinikiinasta yllättävän paljon. Vaikka kansainvälisyys huokui kaikkialla, oli tarjolla myös kiinalaista kulttuuria esimerkiksi temppeleiden ja tietysti ruoan muodossa.

Toisin kuin Shanghaissa, parin päivän vierailun perusteella voisin kuvitella asuvani Hongkongissa töiden parissa jonkin aikaa. Toki täytyy huomioida, että Hongkongissa asuin aivan keskellä kaikkea, ja siksi esimerkiksi liikkuminen tuntui vaivattomalta. Ja olihan minulla lomamoodi päällä, toisin kuin Shanghaissa. Reissuni aikana olen huomannut, kuinka suuresti kaupunkimielipiteeseen on vaikutusta sillä, onko kyseessä lomamatka vai pitääkö kaupungissa oikeasti suoriutua elämään. Niin tai näin, Hongkongia ympäröivät vehreät vuoret suorastaan kutsuivat patikoimaan. Se olisi iso plussa tuollaisissa suurkaupungeissa, mahdollista työkokemuksen kerryttämistä silmällä pitäen.

Taolaistemppeli Man Mo

MACAO

Lyhyehköstä Hongkongin vierailusta huolimatta halusin käyttää yhden päivistä Kiinan toisen erityishallintoalueen, Macaon, tutkailemiseen. Päivämatka alueelle oli kätevä toteuttaa, sillä Hongkongista pääsi suoralla lauttayhteydellä Macaon kahdelle pienelle saarelle. Tämä Aasian Las Vegasiksikin tituleerattu saarialue oli ensimmäinen länsimaalaisten löytämä kohde Kiinan rannikolla. Portugalilaiset purjehtijat saapuivat Macaoon 1550-luvulla. Kuten Hongkongista, Macaostakin tuli Kiinan erityishallintoalue 1990-luvun lopulla. Niinpä Macaolla on myös oma valuuttansa, vaikkakin kaikkialla hyväksyttiin myös Hongkongin dollarit, joiden kurssi oli paikallista patacaa hitusen verran parempi.

Largo do Senado

Paikallinen herkku, egg tart

Tunnin lauttamatka oli kuin hyppäys keskelle välimerellistä Eurooppaa. Katukuvan kylttien tekstit oli kirjoitettu niin kiinaksi kuin portugaliksikin, mikä teki vastaanotosta hämmentävän kokemuksen. Muutenkin ympäristö oli eurooppalaishenkinen niin arkkitehtuurin kuin kapeiden kujiensa puolestakin. Katolilaisia kirkkoja löytyi vanhasta kaupungista useampi kappale, mutta ehdottomasti eniten kameran putket osoittivat kohti Unescon perintökohteeksikin nimettyjä Pyhän Paavalin kirkon raunioita. Kameroita kantavia turisteja kaupungissa riittikin tungokseksi asti, ja siten matkailu pääelinkeinona oli helppo uskoa. Suurin vetonaula ovat Macaon lukuisat kasinot. Uhkapelikeskuksen maineesta huolimatta en päätynyt yhdenkään peliautomaatin äärelle, sillä kiinnostus ei yksinkertaisesti riittänyt. Illalla kasinoiden värit loistaisivat varmasti kauniina, mutta lyhyen päiväretken vuoksi ne jäivät tällä kertaa näkemättä.

Kylttien tekstit sekä kiinaksi että portugaliksi

Pyhän Paavalin kirkon rauniot

Johtopäätökset – Mitä jäi käteen?

Maisemat Shanghai Towerista

Ihaillessani viimeistä kertaa Shanghain valoja huoneeni ikkunasta fiilis on voittajan. Kolmisen vuotta ohimolla tykyttänyt haave vaihto-opiskelusta Kiinassa on tullut päätökseen. Nämä kuukaudet vaativat yllättävän paljon enemmän kuin mihin olin valmistautunut. Näin jälkikäteen voin todeta, että alussa uskottelemani kulttuurishokin puute todella oli uskottelua - koko neljä kuukautta on ollut yhtä kulttuurishokkia. Ainakin jollain tasolla.

Kirjoituksissani olen puhunut paljon paikallisten käytöstavoista ja niiden puutteesta. Täällä olon aikana olen oppinut arvostamaan niinkin yksinkertaisia asioita kuin rauhallinen jonottaminen, äänetön pureskelu ja se, ettei joku ole koko ajan kiinni iholla tönimässä. Olenkin ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys hyvillä käytöstavoilla on ympärillä olevien ihmisten arkipäivässä. Tällaisen itsestään selvänä pidetyn seikan tärkeys vain korostuu, kun vieressä vipeltää jatkuvasti joku. Täällä ihmispaljouden keskellä onkin helppo ikävöidä Suomen sunnuntaiaamun hiljaisia katuja tai vielä parempaa – reippailua hiljaisissa metsissä. Myös ilmanlaatu on asia, jonka merkitys on saanut mielessäni aivan uuden aseman. Vaikka koko ikäni olen saanut kuulla Suomen puhtaasta luonnosta, on puhtaan ilman tärkeys konkretisoitunut Shanghain saastepilvien alla. Naavaa on nimittäin turha yrittää etsiä kiinalaisista puista. En malta odottaa ensimmäistä hengenvetoa raikasta ilmaa Helsinki-Vantaalla.

Näkymät ikkunastani hyvän ilmanlaadun päivänä

Näkymät ikkunastani saasteiden vallatessa taivaan

Uudenlaisessa kulttuurissa asumisen lisäksi oikeastaan minulle tärkeämpi syy vaihtojaksolle Shanghaissa oli kiinan kielen oppiminen. Saavutinko sitten tavoitteeni sujuvasti soljuvasta arkikommunikaatiosta paikallisten kanssa? Soljuvuudesta en tiedä, mutta innostus kieltä kohtaan on ainakin noussut kohisten, ja väittäisin kykeneväni selviämään yllättävän monenlaisista tilanteista kiinan kielellä. Viimeisen kerran piraattimarketilla vieraillessani keskustelin tuotteista kevyen helposti myyjien kanssa ja sain useita kommentteja hyvästä kielitaidostani. Liekö ollut myyntikikka, mutta hyvälle tuulelle nuo kehut saivat. Puhuminen sujuu paremmin kuin kuunteleminen, mutta siinäkin on ollut havaittavissa kehitystä. Metrossa on mukavaa yrittää salakuunnella kanssamatkustajien keskusteluita, kun tarinoinnista ymmärtää aina sanan sieltä ja toisen täältä. Lisäksi huomaan päivittäin pohtivani lauseiden muodostamista kiinaksi, vaikken niitä päätyisi muille asti jakamaan.

Yksi suuri syy kielen kehittymiselle on ollut se, että olen matkustanut Kiinassa aluille, joilla ihmiset eivät kerta kaikkiaan puhu englantia. On siis ollut pakko kaivella luennoilla opittuja sanoja aivonystyröiden poimuista. Ja voi kuinka palkitsevaa on ollut huomata vastapuolen ymmärtäneen mongerrustani! Kiinalaiset saivat kuunnella selityksiäni yhteensä yhdeksässä kaupungissa, joista kahden nimen olin kuullut aiemmin. On siis selvää, että käsitykseni Kiinasta on laajentunut huomattavasti sitten tänne tulon jälkeen. Kiitos tästä olkoon viisumilleni, joka salli ainoastaan yhden poistumisen maasta. Olisin varmasti matkustellut enemmän naapurimaissa Kiinan sijasta, jos olisin siihen kyennyt. Jälkikäteen olen tähän vaihtoehtoon enemmän kuin tyytyväinen, sillä tässä maassa riittää ihan mielettömästi nähtävää. Erityisesti Keski-Kiina teki vaikutuksen, ja olisikin mahtavaa päästä reppureissaamaan siellä vielä lisää jonain päivänä.

Zhujiajiao

Olen nyt ollut matkalla yli viisi kuukautta, ja tässä vaiheessa reissua koti-ikävä on jo melkoinen. Tiedän kuitenkin, että Suomessa kesätyöttömänä olisin tympääntynyt tyhjiin päiviin jo viikossa. Niinpä katsoin paremmaksi vaihtoehdoksi jatkaa reissailua, kun nyt tällä puolella palloa ollaan. Ensin viivähdän Kiinassa vielä tovin ja tutustun Hongkongiin parin päivän ajan. Sen jälkeen alkaa matkan ehkä seikkailumielisin osuus, kun matkaan Kambodzaan vajaaksi kolmeksi viikoksi. Jänskää!

Teitä tallaillen Tokiossa

Puolen vuoden opiskelujakso Kiinassa oikeutti minut viisumiin, jolla maahan saa saapua kaksi kertaa. Toisin sanoen käytettävissä oli yksi vierailu ulkomailla. Hyviä vaihtoehtoja olisi näillä suunnilla toki loputtomiin, mutta päädyin ystävieni kanssa suuntaamaan geishojen, sushin ja Super Marion maahan, nimittäin Japaniin. Viikon mittainen reissumme sisälsi tutustumista pääasiassa valotauluissa kylpevään Tokioon.

Saarivaltion pääkaupunkia ajatellessani ei mieleen tule mitään yksittäistä suurta ”must see” -juttua, sillä Tokio itsessään on ”se juttu”. Katuja tallustellen voisi viettää aikaa iäisyyden – kaikkialla riittää nähtävää. Eri kaupunginosilla tuntui olevan omaleimaiset tehtävänsä osana kaupunkia. Esimerkiksi Akihabarasta voi löytää suunnattoman määrän elektroniikkaliikkeitä sekä toinen toistaan kirkkaampien valojen koristamia anime-putiikkeja. Löytyipä sieltä retrovideopelien ystävillekin paikka, nimittäin kokonainen kauppa täynnä vanhoja Nintendo-pelejä! Kaduilla harhailun lisäksi viikkoomme sisältyi niin vierailu sintotemppelissä kuin japanilaisten (ja suomalaisten) rakastamassa karaokessakin. Ennen karaokea oli kuitenkin pistäydyttävä sake-buffetissa, jossa pullo jos toinenkin tyhjeni seitsemän suomalaisen ja viiden muun hostellikaverin toimesta varsin verkkaan. Sake oli yllättävän hyvää, joskaan karaoke sen jälkeen ei niinkään korvia hivelevää.

Sake-tynnyrit riveissä Yoyogi-puistossa (Tämä ei ollut se buffetti)

Sintotemppeli Senso-ji

Sää ei suosinut reissuani tälläkään kertaa -
päivittäin tuli vettä

Suurimman vaikutuksen Tokiossa minuun teki ihmisten käyttäytyminen ja ystävällisyys. Kontrasti kiinalaisten ja japanilaisten välillä oli huomattava. Liikemiehet kumartelivat toisilleen erotessaan metroasemilla, ja myyjät tervehtivät meitä iloisesti kassoilla. Lisäksi saimme palvelua englanniksi yllättävän paljon Shanghaihin verrattuna. Tupakoitsijoille oli merkattu kaduilla omat alueensa, joilla sai polttaa. Ilmanlaatu tuntui muutenkin merkittävästi paremmalta kuin Kiinassa. Metroissa ei tarvinnut käyttää kyynärpäätaktiikkaa, sillä kaikki odottivat rauhallisesti jonoissa. Itse vaunuissa oli useimmiten aivan hiljaista, sillä puhumista julkisessa liikenteessä pidetään ilmeisesti tökerönä. Vaikka useimmiten intouduimme kavereideni kanssa höpöttelemään kovaäänisestikin, ei meitä mulkoiltu pahasti kertaakaan. Eikä koko viikon aikana tarvinnut hymyillä yhdessäkään selfiessä.

Pari epäkohtaa huomasin kaupungin maanalaisessa liikenteessä. Metrojärjestelmä oli erittäin epäselvä ja siksi tahmea. Välillä tuntui kuin linjastoa ei olisi suunniteltu kunnolla ollenkaan. Samalla asemalla linjan vaihtaminen vaati toisinaan useampien satojen metrien kävelemisen. Asiaa ei helpottanut fakta, että vain murto-osalla asemista oli tarjota rullaportaita kerrosten välillä ryntäilyyn. Toinen suorastaan hämmästyttävä asia oli se, että vaikka kyseessä on maailman suurin metropolikaupunki, ei turvatarkastuksia ollut missään. Toivottavasti Japanin luotto ihmisiin on sen arvoista.

Shibuya, josta löytyy maailman vilkkaimmaksi
väitetty risteys. Porukkaa riitti!

Vaikka kaupungin neonvärisenä hohtava iltavalaistus mainoskyltteineen oli mukavaa kuvattavaa, alkoi mökkilaituria ikävöivä maalaistyttö hetkittäin voida pahoin. Joka paikka oli täynnä mitä ihmeellisempää muovikrääsää, ja t-paitoihin printatuilta Pikatsuilta ja Tehotytöiltä ei vilkkaimmilla alueilla vain voinut välttyä. Sähkönkulutus Tokion kaltaisissa suurkaupungeissa on mahdottoman korkealla, ja luksusvessanpöntöt suihku-, kuivaus- ja jopa äänitehosteineen saivat lähinnä potemaan huonoa omaatuntoa. Samaan aikaan vierailu elektroniikkaliikkeessä, jossa kokonainen kerros oli omistettu valokuvaustarvikkeille, sai kuitenkin aikaan innostuksen aiheuttamia kylmiä väreitä. Yhtäkkiä tuntui syntyvän valtaisa tarve ties minkälaisille Pokemon-suojakoteloille. Kuinka kahtiajakoinen voikaan olla ihmismieli?

Huolimatta siitä, että Pokemon-suojakotelo jäi kaupan hyllyyn, oli matka Japaniin kaiken kaikkiaan huikaiseva kokemus. Tokion lisäksi teimme päiväretken lähikaupunki Nikkoon, jossa vuorimaisemat saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että maassa todellakin riittää nähtävää myös miljoonien ja taas miljoonien lamppujen lisäksi.