Siem Reapin jälkeen hyppäsin maan poikki kulkevaan yöbussiin,
joka pyöritti renkaitaan reilu kymmenen tuntia. Kokemus oli unohtumaton. Bussin
molemmat reunat olivat täynnä kerrossänkyjä, joihin mahtui yhteensä arviolta 30
väsynyttä matkustajaa. Ohi vilahtavia pysäkkejä en ikkunoista nähnyt, sillä alapedistä
ei hirmuisesti maisemia katseltu. Alkukummastuksesta huolimatta matka sujui
varsin jouhevaan, ja oli kätevää herätä (katkonaisten) yöunien jälkeen uudessa
paikassa, eteläisessä Sihanoukvillessä.
Merenrantakaupunki Sihanoukvilleen en jäänyt sen pidemmäksi
aikaa, vaan nappasin satamasta veneen Koh Rong Samloem -saarelle, josta olin
kuullut pelkkää hyvää hiljaisine valkorantoineen sekä turkoosine vesineen. Näin
sadekauden aikaan matkustaessani sain kuitenkin nauttia pääasiassa ylhäältä putoavista vesipisaroista. Vaikka olisi ollut mukavaa päivittää rusketusta, oli muutaman
päivän kirjaan uppoutuminen paikallaan. Aktiiviloman nälkäisille en saarta voi
suositella, mutta kyllä sieltä jotain kevyttä tekemistäkin löytyi.
 |
Kohta sataa |
Samloem ei ole vielä kokenut turistimassojen valtausta,
minkä vuoksi viidakkoon oli mukava tutustua pieniä polkuja seuraillen. Yövyin
saaren suosituimmassa lahdessa, mutta vierailin vastakkaisella puolen saarta 45 kävelyminuutin viidakkoreittiä hyödyntäen. Kunnollisia teitä saarella ei vielä ollut.
Toiselta puolelta löytyi eristyksissä oleva resortti, jonka omistajan kanssa
vaihdoin muutaman sanan. Sadekauden aikana aallot tuolla puolen saarta ovat
niin valtavat, ettei rantaan ole veneellä asiaa. Sen vuoksi majapaikan
pyörittäjät ovat palkanneet avukseen juoksupojat, jotka kuljettavat suositumman
lahden puolelta tuon samaisen polun kautta käytännössä kaiken, mitä
hotelliravintolassa tarvitaan. Ja voin kertoa, ettei tuo reitti ollut mikään
helppokulkuisin. Kivisiä ja juurakkoisia mäkiä sai ylittää useamman kerran, ja
sateen vuoksi tulvivat purot liukastivat tien vaarallisella tavalla. Ja nuo
pojat kulkevat matkan edestakaisin jopa neljä kertaa päivässä!
 |
Askelmiin sai kiinnittää huomiota |
 |
Kauniita maisemia oli kuitenkin tarjolla |
Vastapainoksi kuumankostealle ilmalle viidakon ötököiden
keskellä oli mukavaa pulahtaa mereen. Saarella oli tarjolla erikoislaatuisia
planktonkierroksia, joista yhdelle itsekin osallistuin. Auringon laskeuduttua
kiipesimme veneeseen ja ajoimme keskelle lahdelmaa, jotteivat rannan valot
pilaisi näkyvyyttä. Snorkkeli ja maski päässä hyppäsimme veteen, ja se, mitä
näin, oli kuin toisesta maailmasta. Oitis veteen päästyäni ihoni alkoi hohtaa kemiallista
reaktiota toteuttavien planktoneiden kiinnittyessä siihen. Vedessä lilluminen
tuntui suorastaan taianomaiselta, ja olo olikin kuin Avatar-elokuvassa. Planktoneita varten näkyvyys
mustassa meressä oli mitä parhain, mutta kovin pitkään en uskaltanut vedessä polskia, sillä tummat aallot ympärillä saivat mielikuvituksen valloilleen.
Saarimajailun jälkeen matkasin rennoksi ja ihastuttavaksi
kehuttuun Kampotiin, jonka yksi kohokohdista itselleni oli tuktuk-ajelu maaseudulla. Satuimme
parin muun matkaajan kanssa osumaan onnenpottiin, kun löysimme kadulta oikean
tietopankin kuljettajaksemme maaseutumatkalle. Hän kertoi meille kattavasti ohittamistamme
suola- ja riisipelloista sekä näytti meille, miten ananakset, maapähkinät ja
durianit kasvavat. Saimmepa maistaa sokeriruo’osta tehtyä mehuakin. Kierroksen makunystyröitä koettelevin osuus oli kuitenkin vierailu pippuriplantaasilla. Siellä kuulimme
pippurin kasvuprosessista maistiaisten kera. Samasta kasvista saatiin niin
vihreää, valkoista, mustaa kuin punaistakin pippuria – lopullinen väri riippui kypsyttämisen
sekä mahdollisen keittämisen pituudesta. Paikan erikoisuus, pippurijäätelö,
viilensi mukavasti helteistä päivää.
 |
Maalaisteiden väri oli kauniin oranssi |
 |
Kuljettajamme esittelee maapähkinää |
 |
Yksi ananas kasvaa oppaan mukaan puolitoista vuotta. |
 |
Pippurien varret oli tuettu tiilitornein |
 |
Olipahan tulisia palluroita! |
Yksi turistien pakollisista kohteista Kampotissa on
Bokor-vuori. Yli kilometrin korkeudessa sadekauden tarjoilema sää ei ollut
kuitenkaan se paras vaihtoehto, sillä tuuli ja kasvoja piiskaavat vesipisarat
eivät tehneet kokemuksesta kovinkaan nautinnollista. Sen sijaan edullinen
risteily kaupungin halkomalla joella pimeissä puissa pörräävine tulikärpäsineen
oli enemmän kuin viiden dollarin arvoinen. Kampot ei tuntunut olevan jokaisen
reppureissaajan listalla, mutta itse ihastuin paikkaan täysin. Hiljaiset kadut
ranskalaistyylisine rakennuksineen olivat täynnä pikkukahviloita, joihin oli ihanaa pujahtaa aamupalalle joogasession jälkeen. Lisäksi voin vain
kuvitella, kuinka sesonkiaikana joenvarsi on kaunis kuin kesäinen Turku konsanaan. Ei
ihme, että kaupunki on länsimaalaisten ekspatriaattien suosiossa.
 |
Kuten näkyy, maisemia ei tällä reissulla liiemmin ihailtu |
 |
Viidakko kätki uumeniinsa useita hylättyjä rakennuksia |
 |
Risteillen joella |