Rottnest Island, Australia Day & Avicii

Viikonloppu oli mitä mainioin, kun suuntasimme veneellä jälleen Rottnest Islandille. Vaikka ajatus lasten kanssa tauottomasta viikosta ja viikonlopusta tuntui väsyttävältä, oli kolmen yön reissu lopulta mukavan rento. Kävimme snorklaamassa koko perheen voimin, ja näin söpöjen kirkkaansinisten kalojen lisäksi mustekalan! En voinut muuta kuin nauraa onnesta - vaikka se snorkkelin kautta järkyttävältä kuulostikin. Hostisäni työnnettyä minut veteen saimme snorklata tosissamme, kun yritimme löytää aurinkolasejani merilevän peittämästä pohjasta. Turhaa oli työ, rakkaat Ray Ban -kopiot lepäävät nyt Intian valtameressä. Kuvissa saattekin ihailla hostisäni muodikkaita arskoja!

Rennoissa meiningeissä at cider o'clock!

Kiitos onkija-Declanin saimme nauttia nälkäisen pelikaanin seurasta yhden iltapäivän ajan. Lintu lensi veneemme viereen, kun huomasi meidän saaneen saalista. Päätimme kokeilla ruokkia tuota hullunkiilto silmissä olevaa eläintä, ja lopulta se söikin vajaat kymmenen kalaa! Välillä se lensi pois, mutta aina huomatessaan lasten nostavan vedestä sintin, palasi se takaisin innokkaasti siipiään heilutellen. Heitinpä minäkin sille kalan, mutta kuvaa ei nopeasta kohtauksesta keretty saamaan, sillä pelkäsin linnun syövän sormeni. Toimituksen jälkeen huomasin täriseväni jännityksestä - se lintu oli suunnattoman iso!

"How do u even do this? Here u go buddy!"

Kala näkyi linnun kaulassa vielä hetken nielaisun jälkeen. Hullua!

Sunnuntaina vietettiin Australia-päivää, joka on Australian kansallispäivä. Rennon aussikulttuurin tapaan päivää juhlitaan perinteisesti grillibileiden merkeissä altaalla ja illalla baarissa lipsuttimisssa (jopa uikkarit olivat sallittuja joissain kapakoissa). Me kuitenkin ajoimme veneen voimakkaassa tuulessa Swan-joelle, joka jakaa Perthin eteläiseen ja pohjoiseen osaan. Matkalla näimme tyhmänrohkean parivaljakon soutamassa keskellä reilun metrin korkeita aaltoja, mutta kyytitarjouksesta huolimatta he halusivat jatkaa taiturointiaan. Ilokseni huomasin vedessä suurehkon delfiiniparven, mutta koska keskityin itse lähinnä pysymään pystyssä aaltojen heiluttaessa venettä, en juuri saanut niistä kuvia. Hienoja otuksia joka tapauksessa! Päästessämme viimein joenvarrelle, sain ihailla noin 60 miljoonan dollarin arvoista asuintaloa, joka oli kooltaan satulinnan luokkaa. Hostisäni arveli, että talo myytiin jopa ennätyshinnalla koko Australiassa. 

Natika oli hyppykuvassaan tikkusuorana ja näytti luontevalta.. Tälle kuvalle puolestaan ollaan naureltu koko viikonloppu - vaikka en kovin kokenut hyppääjä ookkaan, on tämä taidonnäyte jotain aivan omaa luokkaansa :D

Ankkuroimme veneen aivan kaupungin rakennusten eteen, ja siitä oli hyvä seurata armeijan lentonäytöksiä. Jokivesi oli täynnä ruskehtavia meduusoja, ja lapset keräsivät niitä innoissaan veneessämme olevaan säiliöön. Parhaillaan 23 kuulemma vaaratonta eläintä oli sullottuna tuohon pieneen tankkiin. Meduusa oli ehkä matkan tähän mennessä ällöttävin asia, niin ruma ja no, limainen. Illan hämärtyessä veneellemme kokoontui perhetuttavia, ja yhdessä katselimme reilun puolen tunnin mittaisen ilotulitusnäytöksen. Aamulla oli ihana herätä kaupungin edestä ensimmäisten auringon säteiden valaistessa rakennukset. Maanantai oli tosiaan kansallinen vapaa(krapula)päivä.

Olin niin kiitollinen ku lapset tutustutti mut näihin hyytelökamuihin!

Real Aussie ;)

Australia-päivää juhlitaan ensimmäisten englantilaisten maihinastumisen kunniaksi.

Vapaapäivän kunniaksi suuntasin Perth Arena -tapahtumahallille. Kauan odotettu ruotsalainen DJ Avicii veti siellä konsertin, ja parin ystäväni kanssa tanssimme koko illan. Lämppäribändit ennen keikkaa soittivat yhteensä kolme tuntia, ja itse pääartisti syötti bassotykitystä reilu pari tuntia. Jalat todellakin huusivat hoosiannaa, kun viimein pääsin istumaan. Oli mahtavaa vain keikkua musiikin tahdissa, kun ei tarvinnut miettiä mitään muuta. Oli kuitenkin pettymys, kun DJ:n ainoat sanat täydelle areenalle olivat lopuksi "Thank you Perth. You are awesome." Joka tapauksessa meillä oli kivaa hullunkuristen tanssiliikkeiden kanssa, ja olihan se huippua kuulla baareissa pyörivät biisit itse tekijän soittamina. 

Avicii!

Sanni, Sharissa & Caro

Sunnuntainen roadtrip

Pitkästä aikaa roadtripin palanen! Lähdin aamusta kolmen saksalaistytön kanssa kohti pohjoista, jossa tarkoituksena oli mennä katsastamaan Pinnacles-kivimuodostelmat. Matkan varrella pysähdyimme Lanceliniin, jossa suurilla dyynialueilla oli mahdollista kokeilla "hiekkalautailua". Taisi käydä niin ikävästi viime talvena, että lumilautailut jäi pariin laskuun, mikä todellakaan ei saa toistua tänä vuonna! Kuitenkin, vuokrasimme laudat paikallisesta yleiskaupasta ja suuntasimme mäkeen.

Tuuli ei ollut vielä liian voimakas aamupäivällä.

Hiekka ei ollut kuumaa lainkaan, vaikka lämpötila hipoi 40 astetta. Kapuaminen huipulle otti pohjelihaksiin, ja pieni tuulenvire piti huolen siitä, että joka paikka oli täynnä hiekkaa. Natika löysi hetki sitten hiekkaa jopa korvastani... Itse lautailusta ei oikein tullut mitään, sillä jalat olivat niin löysästi kiinnitettyinä. Parin yrityksen jälkeen päädyin vain käyttämään lautaa liukurina. Ilman hissiä ei todellakaan ollut kivaa, ja muutaman laskun jälkeen palasimmekin takaisin autolle. Kauempana oli ihmisiä ajelemassa mönkijöillä, moottoripyörillä ja nelivetoautoilla. Mikä hieno tapa viettää sunnuntaita!

Ei oikeen onnistunu :D

Tämän jälkeen oli suu ja silmät täynnä hiekkaa.

Pinnacles Desert on on noin 190 hehtaarin kokoinen aavikkoalue, jolla törröttää kaiken kokoisia ja muotoisia kalkkikivipatsaita. Berlitzin Australia-matkaopas kertoo seuraavaa: "Pysähtyneillä dyyneillä kasvaneiden kasvien juurten ympärille kasautui noin 30 000 vuotta sitten kalkkikiveä. Kasvit kuolivat ja tuuli siirsi dyynit pois. Vain kivettyneet muodostumat jäivät jäljelle."  Alue näytti suunnattomalta hautausmaalta, ja oli hauska miettiä, että jokainen kivistä oli erilainen. Ihmeellistä, millaisia paikkoja maailmassa onkaan! Kuumuus ja kärpästen tulilinjalla oleilu ei pidemmän päälle ollut kovin nautinnollista, ja auton ilmastointi houkutteli turistit melko nopeasti takaisin tien päälle ja kotia kohti.

Olihan outo paikka!

Kivien päälle ei saanu kiivetä, mutta eipä osunu valvontakameraa silmiin :)

Paratiisisaari ja yllättäviä juonenkäänteitä

Loppuaika Sydneyssä kului lähinnä shoppailemiseen. Matkamuistotarjonta oli paljon laajempi ja halvempi, joten hankin hieman lisäkiloja matkalaukkuuni. Torstaina ajelin junalla vielä yöksi hostäitini vanhempien luokse, ja perjantai-iltana lensin Natikan ja Declanin kanssa takaisin Perthiin. Ilokseni ja kauhukseni sain kuulla, että aamulla lähdettäisiin kukonlaulun aikaan Rottnest Islandille.

Rottnest Island on saari vain parinkymmenen kilometrin päässä Perthistä. Rottnest on hollantia (saaren löysin hollantilainen löytöretkeilijä), ja tarkoittaa rotan pesää. Nimi puolestaan tulee saarella asuvista quokka-eläimistä, jotka muistuttavat suurta rottaa. Näitä eläimiä löytää vain parilta saarelta Länsi-Australiasta, ja olivat kyllä suloisia ja ylisosiaalisia otuksia! Entistä vankilasaarta ympäröivä kirkkaansininen vesi teki rannalla kävelemisestä ihanaa, vaikka lämpöä noin 40 astetta olikin.

Quokka eli lyhythäntäkenguru

Paikka oli kuin suoraan matkalehden kuvista

Perheelläni on vene, jossa majoituimme yhden yön. Paatti ankkuroitiin saaren pääsatamaan, jossa kymmenet muut veneet ympärillämme loivat mielikuvan merileirintäalueesta. Mukanamme oli pari kajakkia ja snorklausvälineet, ja kulutinpa aikaani myös seisaaltaan melomiseen tutustuen. Illalinen syötiin maissa ulkoilmapubissa, jossa mm. hostisäni telmi lasten kanssa maassa bändin soittaessa taustalla. Rennosta aussimeiningistä kertonee myös se, että vieressä eräs taapero tuuditettiin uneen ruohomatolla. Myös yöllä tuntui rento fiilis olevan kohdillaan, kun saimme kuunnella naapuriveneiden bilettämistä aamuviiteen.

Stand up paddling. Ottihan pohjelihaksiin, mutta pysyin pystyssä!

Näkymä rantapubista pääsatamaan

Sunnuntaina vaihdoimme veneen paikkaa toiseen lahdenpoukamaan, jossa vesi oli entistäkin kirkkaampaa. Pohjassa uiskentelevia ufomaisia rauskuja oli hauska seurailla aivan parin metrin päästä. Lapset keksivät laskea vesilaudoilla rannan jyrkkää hiekkadyyniä pitkin alas veteen, ja olihan pienen-ison Sanninkin kokeiltava. Keräsinpä ympärillä olevien ihmisten katseet ja myös suuren määrän hiekkaa uikkareihini. Kellon lyödessä "wine o'clock" maistelimme hieman viiniä, ja tuntui, ettei mikään oikeastaan voisi olla paremmin.

Viimein toteutin yhen haaveista ja ostin kookospähkinän! Ei tartte kyllä toista kertaa maistella muuta ku pina coladaa..

Kotiin päästessämme hostisäni vanhemmat sekä sisaren lapset tulivat illalliselle. Ruoan jälkeen olin huoneessani tietokoneella, kun kuulin tavallisesta poikkeavaa, pelottavaakin, huutoa aivan ikkunani alapuolella. Juoksin ulos katsomaan, ja alle metrin päässä takaovesta makasi tumma aboriginaalinainen valittaen jalkaansa ja sanoen, että joku jahtasi häntä. Ensireaktiona löin oven kiinni ja juoksin sisälle paniikissa huutaen hostvanhempiani apuun. Itse vein lapset pois ja yritin kaikin keinoin esittää, että kaikki oli hyvin. Hostisäni huikkasi äidilleen, että tarkkailisi etupihaa murtoyrityksen varalta. Tuon kommentin jälkeen olin vähän liian kauan aikaa yksin, ja kerkesin miettiä kaikki mahdolliset selitykset sille, kuinka nainen oli päätynyt takapihallemme. Sinne kun ei aivan helposti eksytä, sillä muurit erottavat naapurien takapihat toisistaan.

Ambulanssi ja poliisi tulivat selvittämään asiaa, ja kävi ilmi, että nainen oli narkkari ja silläkin hetkellä täysin muissa maailmoissa huumeiden alaisena. Nilkka oli kuulemma poikki 90 asteen kulmassa, ja hän kertoi hypänneensä yhdeltä muureista alas maahan - siis noin viisi metriä. Tämä todistanee sen, ettei hän ollut mikään vakoilija rikollisjengistä, kuten kerkesin jo pienessä päässäni kehittelemään. Kokemus oli kaikin puolin kamala, mutta koska se oli täysin sattumaa, olen pystynyt nukkumaan pari yötä ilman painajaisia. Oli hyvä muistutus siitä, että kaikki eivät välttämättä ole hyvällä asialla liikkeellä, vaikka tähän saakka tapaamani ihmiset ovatkin olleet niin ystävällisiä ja ihania.

Lapsosilla on vielä vajaa kolme viikkoa kesälomaa jäljellä, ja suurin toive on ollut viettää aikaa kotona. Ymmärrän toiveen täysin, sillä vajaan 20 päivän itärannikkoreissu vei mehut minustakin. Pitäisi silti skarpata pikapuoliin, sillä harmikseni aika täällä unelmapaikassa hupenee hupenemistaan.

Lomailua miljoonakaupungissa

Viimeiset kolme päivää olen viettänyt turistielämää täydellä teholla. Askeleita on kertynyt varpaisiin hurja määrä, ja iltaisin on helppo nukahtaa, vaikka hostellihuone tuhottoman kuuma onkin. Muistaakseni joskus ensimmäisissä teksteissä kirjoitin, ettei minusta olisi reppureissaajaksi. Täällä olen tutustunut backpacker-elämään, ja täytyy myöntää, että arvostus näitä hostellien kiertäjiä kohtaan on noussut korkealle. Ei ole varsinaista herkkua peseytyä ja laittaa ruokaa päivittäin yhteisissä tiloissa. Makuuhuoneet sijaitsevat 67 portaan päässä, ja yhteisvessakin pari kerrosta alempana. Tuleepahan tehtyä porrastreeniä päivittäin!

Löysin kadulta aboriginaali-porukan, joitten kanssa sai napata kuvan :)

Viikonlopun aikana kerkesin kiertää oikeastaan kaikki päänähtävyydet. Ajelin hissillä Sydneyn korkeimpaan rakennukseen Sydney Toweriin, ja näkymä 250 metrin korkeudesta oli kyllä huima. Ulkomailla reissatessani pyrin aina pääsemään johonkin korkealle, jotta saisin käsityksen uudesta paikasta. Toinen must-to-do on Hard Rock Caféssa vierailu, jos sellainen sattuu kaupungista löytymään. Sydneyssä sellainen onnekseni on, ja kävinkin lounastamassa siellä mm. Madonnan ja Elviksen vaatteiden ympäröimänä. Miljoonakaupungin vilskeessä pääsin myös rauhoittumaan hetkeksi, kun kävin tutustumassa kiinalaiseen puutarhaan. Aivan uskomatonta, kuinka rauhallinen tunnelma tuli kasvien ja pienten vesiputouksien keskellä, vaikka vain muutaman metrin päässä kiireiset ihmiset tööttäilivät autoissaan.

Chinese Garden

Yhdestä maailman tunneituimmasta rakennuksesta saatte kuulla hieman faktaa, oli sen verran vaikuttava paikka! Skipatkaa, jos luvut on tylsiä :) Osallistuin oopperatalon opastetulle kierrokselle, jonka aikana saimme kuulla mm. talon suunnitelleesta tanskalaisarkkitehdista sekä paljon yksityiskohtia itse talosta. Rakennuksen oli tarkoitus maksaa 7 miljoonaa dollaria, mutta 16 uurastusvuoden jälkeen vuonna 1973 kokonaissummaksi oli tullut 120 miljoonaa - siis vajaa 78 miljoonaa euroa. Suurimman konserttisalin söpöille fuksian värisille penkeille mahtuu 3000 kuulijaa, ja salin 10 000 pillin urkujen virittämiseen kuluu kaksi vuotta! Lisäksi koko maailmassa on vain 20 ihmistä, jotka oikeasti osaavat tuota soitinta soittaa. Oopperatalon tiilet ovat ruotsalaisia ja niitä on kahdenlaisia - siniharmaita sekä kermanvalkoisia. Auringon valon heijastuessa niihin tulee vaikutelma valkoisesta. Olinkin hieman pettynyt, kun se ei oikeasti ollutkaan valkoinen, niin kuin aina olin luullut. Vitivalkoiset tiilet kuulemma loisivat kuitenkin liian häikäisevän väripilkun Sydneyn satamaan.

Sydney Opera House Harbour Bridgeltä kuvattuna.

Turisti ja talo.

Sydney Harbour Bridge on maailman levein silta.

Eilen osallistuin järjestetylle päivämatkalle Blue Mountains -vuoristoon. Turistibussi haki minut hostellilta aamutuimaan, ja olikin vaikea pitää silmiä auki muutaman tunnin yöunilla. Meitä kierrätettiin eri näköalapaikoilla, joista sai mielettömiä kuvia mm. eukalyptuspuiden peittämistä laaksoista. Paikka on suunnilleen yhtä vanha kuin Nevadan Grand Canyon ja näyttäisikin samalta ilman runsasta kasvipeitettä. Kustansin itseni myös Scenic Worldiin, jossa sai ajella vaijerihisseillä laaksojen yllä ja ihailla kuuluisaa Three Sisters -kivimuodostelmaa. Istuinpa maailman jyrkimpään matkustajajunaankin, joka oli parhaimmillaan 52 asteen kulmassa. Päivä päättyi vajaan tunnin mittaiseen risteilyyn, jolla sai katsella kaupunkia joelta käsin.

Three Sisters vasemmalla.

Nimi Blue Mountains tulee siitä, että vuoristo näyttää kaukaa katsottuna siniseltä. Tämän aiheuttaa eukalyptuspuista haihtuva öljy, joka imee kaikki muut värit paitsi sinisen. Niinpä öljyhiukkaset heijastavat sinisen värin poispäin itsestään, ja maisema näyttää sinertävältä.

Maailaman jyrkin junarata.

Harbour Bridge ja oopperatalo.

Tänään lähdin italiaiskaverini kanssa Madame Tussauds -vahanukkemuseoon tapaamaan julkimoita. On se käsittämätöntä, kuinka nuo nuket saadaan näyttämään aidoilta! Aivan kuin olisi oikean Rihannan vieressä poseerannut tai Oprah'n kanssa istuskellut. Vajaa kymmenen vuotta sitten kävin vastaavanlaisessa museossa New Yorkissa ja tänäänkin pääsin iki-ihanan Leonardo DiCaprion viereen seisoskelemaan. Pieni pettymys oli, kun paikassa oli niin paljon australialaistähtiä, joista en ollut ennen kuullutkaan.

Obaman kans vähä heitettiin läppää.

Bieber oli vähä liian coolina.

Näitten poikien kans halus kuvaan niin moni kiljuva fani. Myös Sanni :P

Turisti valloittaa Sydneyn

Mistä edes alkaisin? Viimeinen viikko on ollut yhtä hullun myllyä lentoineen, automatkoineen ja uusine ihmisineen. Lensin siis hostperheeni kanssa tapaninpäivän vastaisena yönä Sydneyyn, ja majoituimme neljä yötä hosäitini vanhempien luona. Paikka sijaitsi reilu tunnin ajomatkan päässä Sydneystä ja alue oli täysin maaseutua. Ajoimme hiekkateillä rallia vuokra-autolla kenguruiden ja jäniksien viilettäessä ohi vilahtavissa metsissä.  Ei ollut hassumpi paikka aamulenkillekään - viereisen farmin laamat olivat erittäin kiinnostuneita harvinaisesta näystä reippaillessani niiden laitumen ohitse.

Aika maaseudulla kului nopeasti, ja tunsin oloni varsin kotoisaksi 14 ihmisen hääräillessä ympärillä. Vietimme periaatteessa kolmatta joulua, ja olin iloinen päästessäni tutustumaan hostäitini vanhempiin, kolmeen veljeen ja heidän perheisiin. Hostisäni otti miesten kanssa tehtäväkseen nikkaroida lastenlapsille puumajan, kun taas meidän naisten aika kului lähinnä ruoanlaittoon. Lapset saivat joululahjaksi polkupyörät, ja niillä huristeltiin pitkin peltoja aamusta iltaan. Kävinpä heidän kanssa joellakin, jossa oli tarkoitus pongata vesinokkaeläimiä, mutta harmikseni emme nähneet yhtä ainoata Väpää. Vompatin koloja sen sijaan oli maa täynnä.

Onneksi ei tarvinnut jäädä vahtimaan tenavien leikkejä tuolla!

Olin todella mielissäni, kun minulle kerrottiin meidän vierailevan Canberrassa, Australian pääkaupungissa. Sinne oli vain 1,5 tunnin ajomatka, ja muiden tutustuessa lasten tiedekeskukseen minä kävelin turistikohteesta toiseen hiki hatussa. Canberra suunniteltiin varta vasten pääkaupungiksi, ja sen huomasi järjestelmällisestä ja siististä katukuvasta. Aikoinaan ei osattu päättää, olisiko pääkaupunki Sydney vai Melbourne, ja siksi lähes yhtä kaukana molemmista kaupungeista sijaitseva Canberra valittiin tähän tehtävään.

Kierrokseeni kuului parlamenttitalo, Australian pääkirjasto sekä pari museota. Kuulostaa varmasti tylsältä, ja täytyy myöntää, että sitä se valitettavasti oli. Myönteistä oli kuitenkin se, että kohteet olivat ilmaisia. Senpä vuoksi pystyin surutta tekemään pienen (ja lyhyen) kierroksen kussakin paikassa. Muotokuvamuseossa oli tarjolla ilmainen sunnuntaikonsertti, jota istuin kuuntelemaan pidemmäksi aikaa. Päivän kohokohta oli kuitenkin suklaapirtelö auringonpaisteessa tekojärven rannalla.

Parliament House

Maanantaina puumajan valmistuttua hyppäsin hostvanhempieni kyytiin, ja ajoimme Bondi Beachille - yhdelle maailman suosituimmista surffirannoista, joka samalla on Australian tunnetuin hiekkaparatiisi. Ranta oli aivan toista verrattuna Länsi-Australian rantoihin - täynnä auringonpalvojia ja aaltotaitureita. Perthin seudulla kun rantavalikoima on niin laaja, ettei ruuhkaa oikeastaan tule. Suureksi onnekseni sain muutama viikko sitten kuulla, että hostperheeni tuttava Jim asuu kahdeksan minuutin kävelymatkan päässä tuosta paikasta, ja pääsin sinne neljäksi yöksi sohvasurffaamaan. Majoituspaikat kun olivat tupaten täynnä vuodenvaihteen ajan.

Bondi Beach

Vuoden viimeisenä päivänä sukelluksen opettaja Jim vei minut ja ystäväni Sharissan noin neljän metrin syvyyteen. Aluksi harjoittelimme perusjuttuja rannassa, sillä kumpikaan meistä ei ollut sukeltanut ennen. Ajattelin, että koska olen kokeillut savusukellusta palokunnassa, ei vedessä sukeltaminen tuottaisi ongelmia. Huomasin kuitenkin hengittämisen olevan paljon pelottavampaa meren pohjassa, eikä paikallaan pysyminen tuntunut luonnistuvan alkuunkaan - pyörin ympäriinsä kuin mikäkin pallo. Ilmeisesti Jim kuitenkin luotti haparoiviin sukellustaitoihini, sillä teimme vajaan puolen tunnin kierroksen lähistöllä kallioiden välistä sukellellen. Näimme monenlaisia kaloja kuten litteän rauskun, ja ilmeisesti sameassa vedessä oli myös jonkinlainen hai. Onnekseni en sitä kuitenkaan nähnyt,  vaikka se kuulemma vaaraton olikin. Eksyinpä kerran porukastakin, kun aloin yhtäkkiä vain nousta kohti pintaa, enkä päässyt takaisin pohjaan. Kyllä tästä tytöstä vielä sukeltaja tehdään!

Täällä sukellettiin. Sharissan kamerassa kuvia myös itse sukeltajatytöistä :) Tulossa siis.

Päivän päänumero oli tietenkin Sydneyn maailmankuulut ilotukset. Menimme Sharissan kanssa satamaan, josta näki sekä oopperatalolle että Harbour Bridgelle. Vaikka saavuimme paikalle jo kello viisi, oli vaikeaa löytää sopivaa kohtaa istuutua. Osa ihmisistä oli tullut jo aamupäivällä ja istuskeli vilteillään tyytyväisenä. Saimme kuitenkin hyvän paikan ja odottelimme yhteensä seitsemän tuntia keskiyön tulitusta, tuulesta ja myös vesipisaroista nauttien. Onneksi paikalla oli mukavia ihmisiä, joiden kanssa aika kului lopulta sukkelaan. Kellon lyödessä 12 alkoi kymmenen minuutin tykitys, jonka aikana taivaalla rätisi 6,8 miljoonaa dollaria, siis vajaa 4,5 miljoonaa euroa. Olihan se mahtava näytös, jota ihailtiin onnenkyyneleet poskilla, mutta rahan voisi käyttää johonkin muuhunkin. Kadunvarressa huomasin spray-maalauksen, jossa tuumattiin, että mielummin taiteilija pysäköisi ilmaiseksi kuin katselisi vuosittain noita raketteja. Niin tai näin, turisti nautti näkemästään.

The Harbour Bridge

Opera House

Tähtinen ja oopperatalo

Viimeiset pari päivää olenkin sitten tutustunut Bondin lähistöön lähinnä kävellen. Bondi Beachilta Bronte-nimiselle rannalle on noin 3,5 km pituinen maisemapolku, jota ihailin eräänä aamuna. Lisäksi kävin katsomassa Sydneyn suosittua itsemurhakohdetta, joka on kallionjyrkänne yli kymmenen metrin korkeudella meren pinnasta. Itärannikko on paljon kallioisempaa verrattuna länsirannikkoon, mikä kiehtoo minua tietysti turistina. Oli todella rentouttavaa vain katsella aaltojen lyövän kivikkoon ja kuunnella veden kohinaa. Tähän voisi tottua.

Nyt olen ensimmäistä yötä hostellissa ja huomenna majoitun viideksi yöksi viiden muun naisen kanssa samaan huoneeseen. Pääsen siis kokeilemaan backpacker-elämää, josta olen yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Paljon on nähtävää tässä 4,4 miljoonan asukkaan kaupungissa. Onneksi minulla on melkein viikko aikaa!