Paratiisisaari ja yllättäviä juonenkäänteitä

Loppuaika Sydneyssä kului lähinnä shoppailemiseen. Matkamuistotarjonta oli paljon laajempi ja halvempi, joten hankin hieman lisäkiloja matkalaukkuuni. Torstaina ajelin junalla vielä yöksi hostäitini vanhempien luokse, ja perjantai-iltana lensin Natikan ja Declanin kanssa takaisin Perthiin. Ilokseni ja kauhukseni sain kuulla, että aamulla lähdettäisiin kukonlaulun aikaan Rottnest Islandille.

Rottnest Island on saari vain parinkymmenen kilometrin päässä Perthistä. Rottnest on hollantia (saaren löysin hollantilainen löytöretkeilijä), ja tarkoittaa rotan pesää. Nimi puolestaan tulee saarella asuvista quokka-eläimistä, jotka muistuttavat suurta rottaa. Näitä eläimiä löytää vain parilta saarelta Länsi-Australiasta, ja olivat kyllä suloisia ja ylisosiaalisia otuksia! Entistä vankilasaarta ympäröivä kirkkaansininen vesi teki rannalla kävelemisestä ihanaa, vaikka lämpöä noin 40 astetta olikin.

Quokka eli lyhythäntäkenguru

Paikka oli kuin suoraan matkalehden kuvista

Perheelläni on vene, jossa majoituimme yhden yön. Paatti ankkuroitiin saaren pääsatamaan, jossa kymmenet muut veneet ympärillämme loivat mielikuvan merileirintäalueesta. Mukanamme oli pari kajakkia ja snorklausvälineet, ja kulutinpa aikaani myös seisaaltaan melomiseen tutustuen. Illalinen syötiin maissa ulkoilmapubissa, jossa mm. hostisäni telmi lasten kanssa maassa bändin soittaessa taustalla. Rennosta aussimeiningistä kertonee myös se, että vieressä eräs taapero tuuditettiin uneen ruohomatolla. Myös yöllä tuntui rento fiilis olevan kohdillaan, kun saimme kuunnella naapuriveneiden bilettämistä aamuviiteen.

Stand up paddling. Ottihan pohjelihaksiin, mutta pysyin pystyssä!

Näkymä rantapubista pääsatamaan

Sunnuntaina vaihdoimme veneen paikkaa toiseen lahdenpoukamaan, jossa vesi oli entistäkin kirkkaampaa. Pohjassa uiskentelevia ufomaisia rauskuja oli hauska seurailla aivan parin metrin päästä. Lapset keksivät laskea vesilaudoilla rannan jyrkkää hiekkadyyniä pitkin alas veteen, ja olihan pienen-ison Sanninkin kokeiltava. Keräsinpä ympärillä olevien ihmisten katseet ja myös suuren määrän hiekkaa uikkareihini. Kellon lyödessä "wine o'clock" maistelimme hieman viiniä, ja tuntui, ettei mikään oikeastaan voisi olla paremmin.

Viimein toteutin yhen haaveista ja ostin kookospähkinän! Ei tartte kyllä toista kertaa maistella muuta ku pina coladaa..

Kotiin päästessämme hostisäni vanhemmat sekä sisaren lapset tulivat illalliselle. Ruoan jälkeen olin huoneessani tietokoneella, kun kuulin tavallisesta poikkeavaa, pelottavaakin, huutoa aivan ikkunani alapuolella. Juoksin ulos katsomaan, ja alle metrin päässä takaovesta makasi tumma aboriginaalinainen valittaen jalkaansa ja sanoen, että joku jahtasi häntä. Ensireaktiona löin oven kiinni ja juoksin sisälle paniikissa huutaen hostvanhempiani apuun. Itse vein lapset pois ja yritin kaikin keinoin esittää, että kaikki oli hyvin. Hostisäni huikkasi äidilleen, että tarkkailisi etupihaa murtoyrityksen varalta. Tuon kommentin jälkeen olin vähän liian kauan aikaa yksin, ja kerkesin miettiä kaikki mahdolliset selitykset sille, kuinka nainen oli päätynyt takapihallemme. Sinne kun ei aivan helposti eksytä, sillä muurit erottavat naapurien takapihat toisistaan.

Ambulanssi ja poliisi tulivat selvittämään asiaa, ja kävi ilmi, että nainen oli narkkari ja silläkin hetkellä täysin muissa maailmoissa huumeiden alaisena. Nilkka oli kuulemma poikki 90 asteen kulmassa, ja hän kertoi hypänneensä yhdeltä muureista alas maahan - siis noin viisi metriä. Tämä todistanee sen, ettei hän ollut mikään vakoilija rikollisjengistä, kuten kerkesin jo pienessä päässäni kehittelemään. Kokemus oli kaikin puolin kamala, mutta koska se oli täysin sattumaa, olen pystynyt nukkumaan pari yötä ilman painajaisia. Oli hyvä muistutus siitä, että kaikki eivät välttämättä ole hyvällä asialla liikkeellä, vaikka tähän saakka tapaamani ihmiset ovatkin olleet niin ystävällisiä ja ihania.

Lapsosilla on vielä vajaa kolme viikkoa kesälomaa jäljellä, ja suurin toive on ollut viettää aikaa kotona. Ymmärrän toiveen täysin, sillä vajaan 20 päivän itärannikkoreissu vei mehut minustakin. Pitäisi silti skarpata pikapuoliin, sillä harmikseni aika täällä unelmapaikassa hupenee hupenemistaan.