tiistai 6. helmikuuta 2018

Aivan turistina erämaassa




Viime viikolla osallistuin neljän päivän mittaiselle matkalle, joka vei pakettiautollisen turisteja aina 850km päähän pohjoiseen. Vaikka autossa tuli istuttua aivan liiankin tarpeeksi, on hassua, kuinka reittimme kartalle aseteltuna näyttää lähinnä kananlennolta. Länsi-Australiassa välimatkat tuntuvat hirmuisilta. Kun itärannikolla suurempia kaupunkeja on ripoteltuna suhteellisen tiuhaan, voi lännessä pientenkin kylien välillä olla satoja kilometrejä. Mutta vannon, että länsirannikolla on sitäkin enemmän hyvin säilynyttä, kaunista luontoa. Ja ennen kaikkea niitä auringonlaskuja.


Vettä ei ollut satanut hetkeen

Matkaseurueeseeni kuului lisäkseni viisi kiinalaista, japanilainen, italialainen ja pari saksalaista. Oli mielenkiintoista seurata eri kulttuurien stereotypioiden toteutumista, ja sainpa myös runsaasti vinkkejä Kiinaa varten, mistä olin enemmän kuin mielissäni. Oppaamme oli ympäri Australiaa töissä reissannut entinen rekkakuski, joka rajuhkosta rokkistaran ulkonäöstään huolimatta osoittautui mukavaksi ja rennoksi hepuksi, jolla riitti tietämystä ja tarinoita kerrottavaksi iltaisin.

Erityisen mielenkiintoinen kohde, jossa vierailimme, oli Pink Lake, joka nimensä mukaisesti oli vaaleanpunainen järvi keskellä erämaata. Värin aiheuttajana oli oppaamme mukaan samainen bakteeri, joka värjää punajuuren sellaiseksi kuin se on. Paikalliset viljelevät järvessä katkarapuja, jotka myydään akvaarioille, kuten Helsingin Sea Life, jossa ravut syötetään kaloille. Bakteerin vuoksi katkaravut värjäävät nuo kalat vaaleanpunaisiksi tai violeteiksi. Tulipa minulle yllätyksenä sekin, etteivät flamingot oikeasti ole vaaleanpunaisia, vaan höyhenet värjääntyvät ravinnosta saatavien samanlaisten bakteerien vuoksi. Uskomatonta, eikö vain!

Pink Lake

Reissun ehdottomasti suosikkikohteeni oli Kalbarrin kansallispuisto. Edes 35 asteen helle tai ympärillä pyörivät kärpäset eivät pystyneet estämään sitä faktaa, että paikka oli ilmiömäisen kaunis. Korkeuksiin kohoavat punaruskeista liuskekivistä muotoutuneet kalliot ja niiden välissä virtaava mutkitteleva joki saivat jälleen kerran miettimään, kuinka pieni ihminen luonnon rinnalla onkaan. Lisää seikkailun aineksia kierrokseen toi se, että pääsin kokeilemaan köydellä laskeutumista noiden 420 miljoonaa vuotta vanhojen kallioiden seinämiä pitkin. Pakko myöntää, että 25 metrin korkeudesta laskeutuessani kädet kipeytyivät köyttä puristaessani.


Kalbarri National Park


Kalbarri National Park


Köysilaskeutuminen


Luonnon oma ikkuna kansallispuistossa

Reittimme varrelle osui myös paikka, jossa saimme tietoiskun stromatoliiteista. Nämä merestä mineraalien ja bakteerien avulla kasvavat kivet ovat varhaisimpia elämän merkkejä maapallolla. Ne olivat ensimmäisiä eliöitä, jotka oppivat tuottamaan happea auringon valon avulla, samalla mahdollistaen pikkuhiljaa elämän pallolla. Oli mielenkiintoista leikkiä ajatuksella, että jos ja kun elämä täältä joskus lakkaa, stromatoliitit pystyisivät jälleen tuottamaan happea ja siten vähitellen mahdollistamaan uuden elämän alkamisen maapalolla.


Stromatoliitit

Vaikka automatka olikin koettelemus takamukselle, nautin ympärillä vaihtuvista maisemista täysin. Punainen hiekka tienvarsilla, puskissa tepastelevat emut ja toinen toistaan erikoisemmin kasvavat puut saivat hymyn huulille. Näimmepä ikkunasta myös maailman kolmanneksi myrkyllisimmän käärmeen, King Brownin. Se ei niinkään nostattanut mieltäni.


Reilun kolmen Australiassa vietetyn viikon jälkeen on aika suunnata kohti seuraavaa matkakohdetta, joka on Malesia! Tuntuu haikealta jättää jälleen tämä niin rakas paikka, mutta olen onnellinen, että sain viettää täällä edes hetken verran. Onneksi Malesiassa saan kuitenkin lempityyppini matkaseuraksi. Nyt kohti lentokenttää!


See u later Perth!

2 kommenttia:

  1. Ihastuttavia kuvia ja mielenkiintoisia kokemuksia!

    VastaaPoista
  2. Kuulostipa mahtavalta reissulta! Ihanaa matkan jatkoa, nauti joka hetkestä. Pienestäkin.

    VastaaPoista