Viime viikolla osallistuin neljän päivän mittaiselle matkalle,
joka vei pakettiautollisen turisteja aina 850km päähän pohjoiseen. Vaikka
autossa tuli istuttua aivan liiankin tarpeeksi, on hassua, kuinka reittimme
kartalle aseteltuna näyttää lähinnä kananlennolta. Länsi-Australiassa välimatkat
tuntuvat hirmuisilta. Kun itärannikolla suurempia kaupunkeja on ripoteltuna
suhteellisen tiuhaan, voi lännessä pientenkin kylien välillä olla satoja
kilometrejä. Mutta vannon, että länsirannikolla on sitäkin enemmän hyvin
säilynyttä, kaunista luontoa. Ja ennen kaikkea niitä auringonlaskuja.
 |
Vettä ei ollut satanut hetkeen |
Matkaseurueeseeni kuului lisäkseni viisi kiinalaista,
japanilainen, italialainen ja pari saksalaista. Oli mielenkiintoista seurata eri
kulttuurien stereotypioiden toteutumista, ja sainpa myös runsaasti vinkkejä
Kiinaa varten, mistä olin enemmän kuin mielissäni. Oppaamme oli ympäri
Australiaa töissä reissannut entinen rekkakuski, joka rajuhkosta rokkistaran
ulkonäöstään huolimatta osoittautui mukavaksi ja rennoksi hepuksi, jolla riitti
tietämystä ja tarinoita kerrottavaksi iltaisin.
Erityisen mielenkiintoinen kohde, jossa vierailimme, oli
Pink Lake, joka nimensä mukaisesti oli vaaleanpunainen järvi keskellä erämaata.
Värin aiheuttajana oli oppaamme mukaan samainen bakteeri, joka värjää punajuuren
sellaiseksi kuin se on. Paikalliset viljelevät järvessä katkarapuja, jotka myydään
akvaarioille, kuten Helsingin Sea Life, jossa ravut syötetään kaloille. Bakteerin
vuoksi katkaravut värjäävät nuo kalat vaaleanpunaisiksi tai violeteiksi. Tulipa
minulle yllätyksenä sekin, etteivät flamingot oikeasti ole vaaleanpunaisia,
vaan höyhenet värjääntyvät ravinnosta saatavien samanlaisten bakteerien vuoksi. Uskomatonta, eikö vain!
 |
Pink Lake |
Reissun ehdottomasti suosikkikohteeni oli Kalbarrin
kansallispuisto. Edes 35 asteen helle tai ympärillä pyörivät kärpäset eivät pystyneet
estämään sitä faktaa, että paikka oli ilmiömäisen kaunis. Korkeuksiin kohoavat punaruskeista
liuskekivistä muotoutuneet kalliot ja niiden välissä virtaava mutkitteleva joki
saivat jälleen kerran miettimään, kuinka pieni ihminen luonnon rinnalla onkaan.
Lisää seikkailun aineksia kierrokseen toi se, että pääsin kokeilemaan köydellä
laskeutumista noiden 420 miljoonaa vuotta vanhojen kallioiden seinämiä pitkin.
Pakko myöntää, että 25 metrin korkeudesta laskeutuessani kädet kipeytyivät köyttä
puristaessani.
 |
Kalbarri National Park |
 |
Kalbarri National Park |
 |
Köysilaskeutuminen |
 |
Luonnon oma ikkuna kansallispuistossa |
Reittimme varrelle osui myös paikka, jossa saimme tietoiskun
stromatoliiteista. Nämä merestä mineraalien ja bakteerien avulla kasvavat kivet
ovat varhaisimpia elämän merkkejä maapallolla. Ne olivat ensimmäisiä eliöitä,
jotka oppivat tuottamaan happea auringon valon avulla, samalla mahdollistaen
pikkuhiljaa elämän pallolla. Oli mielenkiintoista leikkiä ajatuksella, että jos
ja kun elämä täältä joskus lakkaa, stromatoliitit pystyisivät jälleen
tuottamaan happea ja siten vähitellen mahdollistamaan uuden elämän alkamisen maapalolla.
 |
Stromatoliitit |
Vaikka automatka olikin koettelemus takamukselle, nautin ympärillä
vaihtuvista maisemista täysin. Punainen hiekka tienvarsilla, puskissa tepastelevat
emut ja toinen toistaan erikoisemmin kasvavat puut saivat hymyn huulille. Näimmepä
ikkunasta myös maailman kolmanneksi myrkyllisimmän käärmeen, King Brownin. Se
ei niinkään nostattanut mieltäni.
Reilun kolmen Australiassa vietetyn viikon jälkeen on aika
suunnata kohti seuraavaa matkakohdetta, joka on Malesia! Tuntuu haikealta
jättää jälleen tämä niin rakas paikka, mutta olen onnellinen, että sain viettää täällä edes hetken verran. Onneksi Malesiassa saan kuitenkin lempityyppini matkaseuraksi. Nyt kohti lentokenttää!
 |
See u later Perth! |
Ihastuttavia kuvia ja mielenkiintoisia kokemuksia!
VastaaPoistaKuulostipa mahtavalta reissulta! Ihanaa matkan jatkoa, nauti joka hetkestä. Pienestäkin.
VastaaPoista