Ensimmäinen reppureissu - Nanjing

Ensimmäinen kuukausi Kiinassa livahti sukkelasti ohi, ja sen kunniaksi viime viikonloppuna oli aika ensimmäiselle kunnon reissulle Shanghain ympäristöön. Matkamme suuntautui aina parin tunnin junamatkan päähän Nanjingiin, joka on aikoinaan toiminut Kiinan pääkaupunkina useampaan otteeseen. Kaupungin nimen ”Nan” tarkoittaakin etelää ja ”jing” pääkaupunkia, kun taas Pekingin ”Bei” pohjoista ja ”jing” niin ikään pääkaupunkia. Loogista.

Viivyimme matkalla ainoastaan yhden yön, joten aika turistimaiseen käytökseen oli varsin niukka. Taksilla paikasta toiseen suhatessamme ehdimme kuitenkin nähdä pari kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Ensimmäinen kohde sijaitsi kansallispuistoalueen vuoren harjalla, ja portaita kavutessamme saimme varsin hyvän jalkatreenin. Ylhäällä meitä odotti Kiinan tasavallan ensimmäisen presidentin, Sun Yat-senin mausoleumi. Vaikken kyseisestä miehestä mitään tiennytkään, oli liki 400 rappusen kipuaminen jokaisen puuskutuksen arvoista. Näkymä huipulta kaupungin ylle oli henkeäsalpaavan kaunis.

TripAdvisorin mukaan 392 porrasta

Palkinnoksi kauniit näkymät huipulla

Koska kysymyksessä oli viikonloppu, kansallispuisto kuhisi kiinalaisia turisteja. Kyllä, heitä näyttää olevan riittämiin kiertelemässä myös Kiinaa selfietikkuineen. Saimme jälleen kerran todistaa kiinnostusta länsimaalaisia kohtaan, kun useampi kiinalaisporukka piiritti etenkin joukkomme vaaleahiuksisia yhteiskuvan toivossa. Fiilis on täällä välillä kuin supertähdellä konsanaan, sillä katseita saa osakseen joka paikassa. Totesinkin, ettei Kiinaan matkaavalla voi olla ihmispelkoa; täällä niistä ei totisesti pääse eroon.

Min vackra svenska kompis Lisa och våra fina St. Patrick's Day mössor

Seuraavana päivänä suuntasimme Nanjingin verilöylyn uhrien muistoksi rakennetulle muistomerkille. Vesisade sekä edellisiltana irkkupubissa nautitut oluet eivät ainakaan vähentäneet paikan masentavuutta. Kyseessä oli Japanin armeijan suorittama Nanjingin miehitys joulukuussa 1937. Selkeäksi rakennetun reitin varrella oli paljon faktoja tapahtuneesta niin tekstin kuin videoidenkin muodossa. Kuusi viikkoa kestäneen hyökkäyksen aikana surmansa saivat 300 000 kiinalaista, joukossa siviilejä ja sotilaita, naisia ja miehiä, lapsia ja vanhuksia. Yksi huone oli täytetty uhreista säilyneillä valokuvilla. Niitä oli paljon.

Nanjingin verilöylyn uhrien muistomerkki

Uhreista säilyneitä valokuvia

Japanilaisten käyttämiä surmausmuotoja olivat mm. pommitukset, myrkytykset, kaulan katkaiseminen, hengiltä puukottaminen ja elävältä hautaaminen. Näytillä olikin pari joukkohautaa surmattujen luineen. Tila oli mykistävä. Kaiken lisäksi arviolta 20 000 kiinalaista naista joutui raiskauksien uhreiksi japanilaisten sotilaiden toimesta. Asianomaisten videohaastatteluista kävi ilmi, että yksi nainen saattoi joutua kestämään 10-20 raiskausta päivittäin, nuorimmat ja kauneimmat jopa 40.

Uhrien haastattelut ja näyttely ylipäätään vetivät sanattomiksi. Useampi vierailija niiskutti, ja kieltämättä jouduin itsekin pyyhkäisemään silmäkulmaani pariin otteeseen. Verilöylyn kaltaisia hirmutekoja on vaikea käsittää ja ymmärtää. On mahdotonta edes yrittää kuvitella itseään samaan tilanteeseen tuohon aikaan. Surullisinta koko asiassa on se, ettei Japani vielä tänä päivänä ole tunnustanut tapahtumia virallisesti, ja asiaa on vähätelty esimerkiksi kouluopetuksessa. Kaikesta huolimatta näyttelyn päämääränä oli tuoda tapahtumia esille, jottei vastaavanlainen enää toistuisi. Näyttelykierros päättyi massiiviseen patsaaseen, johon oli kirjoitettu ”Piece”.

Pikkuhiljaa Kiinan kulttuuriin perehtyessäni olen saanut huomata, kuinka ontuvan vähän tästä maasta oikeastaan tiedän. On pöyristyttävää, miten vähän Aasian historiasta meille koulussa opetetaan; hyvä jos lainkaan. Onneksi on mahdollisuus tulla itse paikan päälle ja oppia!

c) Lisa

Yöelämää metropolissa

Shanghain baarikulttuuri poikkeaa monin tavoin suomalaisesta. Perusajatus on toki kansainvälisestikin sama; lähdetään kaveriporukalla pitämään yhdessä hauskaa, nauttimaan muutama juoma ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Kiinassa kuitenkin tunnutaan arvostavan länsimaalaisten juhlijoiden läsnäoloa aivan käsittämättömän paljon. Niinkin paljon, että illanvietot ovat vaihto-opiskelijoille täysin ilmaiset, jos he niin haluavat.

Luennot eivät olleet vielä edes alkaneet, kun meidät lisättiin WeChat-ryhmään (kiinalainen WhatsApp), jossa paikallisten klubien promoottori kertoi meille illan bileistä eri baareissa. Uusien ystävien ja hyvien kemujen toivossa lähdimme tietenkin katsastamaan meiningin. Ovella laitoimme nimet listaan, mitä vastaan käteemme kiinnitettiin ranneke, jota vilauttamalla saimme ilmaisen sisäänpääsyn sekä ilmaiset drinkit koko illaksi. Tarjolla oli vodkaa ja sen kyytipojaksi colaa sekä appelsiinimehua. Ilmaantuipa pöytäämme illan mittaan myös skumppaa sekä olutta. Hauskanpito sai alkaa!

Samanlaista menoa olisi täällä tarjolla joka illalle, jos vain bilekunto kestäisi. Kovin raskasta klubeilla pyörimisestä tekee se, että tupakoiminen on sallittu sisällä. Ja humalaisethan polttavat. Savua saa haistella vielä pitkään seuraavinakin päivinä, sillä se ilman muuta tarttuu kaikkiin vaatteisiin ja eritoten hiuksiin, joista haju ei lähde yhdellä pesukerralla. Toinen epämiellyttävä seikka baareissa on suuri luku desibelejä, sillä niiden määrää ei Kiinassa liene rajoitettu millään tavalla. Meteli hivelee sietokyvyn rajoja, eikä edes vessassa pysty keskustelemaan kysymättä viittä kertaa uudestaan, mitä toinen juuri sanoi. Enpä erityisemmin ilahdu naistanssijoistakaan, joita yhtäkkiä illan mittaan ilmaantuu baaritiskeille pikkubikineissään viihdyttämään juhlijoita. Länsimaalaisia tanssijoita, kuinkas muutenkaan.

Olemme yrittäneet miettiä, miten klubit hyötyvät siitä, että parhaimmillaan monen kymmenen länsimaalaisen vaihto-opiskelijan porukka saapuu baariin nauttimaan illasta täysin ilmaiseksi. Emme ole keksineet muuta syytä kuin sen, että klubien täytyy saada hyvää mainetta siitä, että asiakaskunnassa on runsas joukko länkkäreitä. Onpa täällä törmätty rasismiinkin jo pariin otteeseen. Esimerkiksi kerran vaihto-opiskelijoiden joukossa baariin tullut korealainen käännytettiin ovella pois muiden jatkaessa matkaa pysäytyksettä. Tällä viikolla promoottorimme tarjosi myös työtä ”valkoiselle miespuoliselle henkilölle”, jonka työtehtäviin kuului pelkästään istua kahviloissa pari tuntia päivässä. Diiliin kuului lounas sekä käyttörahaa kahviin, ja työntekijä saisi itse päättää, miten kuluttaisi aikansa kahvilassa. Tällaista vuonna 2018 Kiinassa.

Vaikka kovin tiuhaan tahtiin en klubeilla mielelläni vieraile, on Fontanan ysärin kaipuu taltutettava jollain tavalla. Ja kieltämättä välillä on mukava lähteä kavereiden kanssa katselemaan uusia baareja, joista osa on varsin hienoja. Esimerkiksi M1NT-klubilla on mahdollista katsella akvaariossa uiskentelevia haikaloja, ja joidenkin baarien näkymät yläilmoista ovat huikeat. Ensi kertaa varten minulla on onneksi korvatulpat, viimeinkin.

Sunnuntaina pääsin viimein kuvaamaan tutun näkymän The Bundilla

Kiinan kielen opiskelu - toivotonta?

”Nǐmen hǎo!”, opettaja tokaisee, ja taas mennään. Vaikka olen opiskellut kiinaa aiemmin, esimerkiksi erilaisten s-äänteiden muodostaminen tuntuu yllättäen tuottavan hankaluuksia. Pari ensimmäistä viikkoa kuluukin ääntämisharjoituksien ja kiinan länsimaalaistettujen aakkosten, pinyinien, parissa. Oppitunteja on joka arkiaamu miltei neljä tuntia, ja opetusta tarjotaan niin puhumiseen, lukemiseen kuin kirjoittamiseenkin. Vaihto-opintojaksoni koostuu pelkästään kiinan kielen opiskelusta, joten aikaa kieleen paneutumiseen on runsaasti. Tavoitteenani on neljän kuukauden kuluttua selviytyä arkisista tilanteista, kuten ravintola- ja kauppareissuista, sujuvasti.

Kun ensimmäisen kerran, kolme ja puoli vuotta sitten, aloitin kiinan kielen opinnot, ei minulla ollut pienintäkään kiinnostusta kielen merkkejä kohtaan. Yksi syy lienee ollut se, että noita merkkejä on olemassa kaikkineen noin 100 000. Tuon määrän ajatteleminen lähinnä lannistaa opiskeluintoa. Yleisesti käytössä olevia merkkejä on kuitenkin ”vain” vajaa 10 000, ja kiinalaisen sanomalehden lukemisen sanotaan onnistuvan, kun hallussa niistä on noin 3000-4000. Ei enää ollenkaan niin paha, eihän? Jostain syystä tällä kertaa opintoja aloittaessani kiinnostusta löytyy kuitenkin myös merkkien opettelemiseen. Kiinalainen kirjoitusjärjestelmä on noin 5000 vuotta vanha, joten erilaisten koukeroiden merkityksien tulkinta vaikuttaa kiehtovalta.

Shanghai University of Finance and Economics toimii opinahjona

Merkkien hurjan määrän lisäksi vaikeuksia kiinan oppimisessa aiheuttaa sanojen sävelkulku eli viisi eri toonia. Kun ulkomaalaiset usein kuvailevat suomea tasapaksuksi papatukseksi, on kiinan kielessä suuri merkitys sillä, kuinka jonkin sanan heittää ilmoille. Esimerkiksi sì tarkoittaa numeroa neljä, mutta sǐ verbiä kuolla. Numero neljä onkin kiinalaisten epäonnennumero. Toinen esimerkki on mā, joka tarkoittaa äitiä ja mǎ, joka tarkoittaa hevosta. Näillä kaikilla neljällä on kuitenkin erilaiset merkit, mikä osaltaan helpottaa, mutta osaltaan aiheuttaa harmaita hiuksia. Lisäksi on myös mahdollista, että jotkin kaksi sanaa sanotaan tismalleen samalla tavalla, mutta niiden merkkien poikkeavat ulkoasut erottavat ne toisistaan. Kyllä, erittäin hämmentävää - haastetta siis riittää!

Ympäristö kielen oppimiselle on kuitenkin mitä mainioin. Yritän parhaani mukaan kommunikoida kaupassa ja ravintolassa kiinaksi, ja puuttuvien sanojen löytämisessä auttaa Googlen kääntäjäsovellus. (Se on muuten myös kätevä merkkien tunnistamisessa, sillä tämä onnistuu nappaamalla kuvan tekstistä, jonka sovellus sitten suomentaa - oodi nykyteknologialle!) Helppojen lauseiden käyttäminen arkitilanteissa tuntuu sujuvan, mutta vaikeuksia aiheuttaa se, etten oikein ikinä pääse kärryille siitä, mitä toinen osapuoli minulle vastaa. Kiinalaiset puhuvat todella nopeasti, ja eri sanojen tulkitseminen perustuen äänenpainoon tuntuu yhtä hankalalta kuin uuden maun selittäminen makuaistittomalle - lähes mahdottomalta. Suurin osa paikallisista tuntuu kuitenkin arvostavan suuresti yrittämistä, ja kiusallisen tilanteen voi aina yrittää pelastaa anteeksipyytävällä koiranpentuilmeellä.

Työnsarkaa riittää!