Ensimmäinen reppureissu - Nanjing

Ensimmäinen kuukausi Kiinassa livahti sukkelasti ohi, ja sen kunniaksi viime viikonloppuna oli aika ensimmäiselle kunnon reissulle Shanghain ympäristöön. Matkamme suuntautui aina parin tunnin junamatkan päähän Nanjingiin, joka on aikoinaan toiminut Kiinan pääkaupunkina useampaan otteeseen. Kaupungin nimen ”Nan” tarkoittaakin etelää ja ”jing” pääkaupunkia, kun taas Pekingin ”Bei” pohjoista ja ”jing” niin ikään pääkaupunkia. Loogista.

Viivyimme matkalla ainoastaan yhden yön, joten aika turistimaiseen käytökseen oli varsin niukka. Taksilla paikasta toiseen suhatessamme ehdimme kuitenkin nähdä pari kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Ensimmäinen kohde sijaitsi kansallispuistoalueen vuoren harjalla, ja portaita kavutessamme saimme varsin hyvän jalkatreenin. Ylhäällä meitä odotti Kiinan tasavallan ensimmäisen presidentin, Sun Yat-senin mausoleumi. Vaikken kyseisestä miehestä mitään tiennytkään, oli liki 400 rappusen kipuaminen jokaisen puuskutuksen arvoista. Näkymä huipulta kaupungin ylle oli henkeäsalpaavan kaunis.

TripAdvisorin mukaan 392 porrasta

Palkinnoksi kauniit näkymät huipulla

Koska kysymyksessä oli viikonloppu, kansallispuisto kuhisi kiinalaisia turisteja. Kyllä, heitä näyttää olevan riittämiin kiertelemässä myös Kiinaa selfietikkuineen. Saimme jälleen kerran todistaa kiinnostusta länsimaalaisia kohtaan, kun useampi kiinalaisporukka piiritti etenkin joukkomme vaaleahiuksisia yhteiskuvan toivossa. Fiilis on täällä välillä kuin supertähdellä konsanaan, sillä katseita saa osakseen joka paikassa. Totesinkin, ettei Kiinaan matkaavalla voi olla ihmispelkoa; täällä niistä ei totisesti pääse eroon.

Min vackra svenska kompis Lisa och våra fina St. Patrick's Day mössor

Seuraavana päivänä suuntasimme Nanjingin verilöylyn uhrien muistoksi rakennetulle muistomerkille. Vesisade sekä edellisiltana irkkupubissa nautitut oluet eivät ainakaan vähentäneet paikan masentavuutta. Kyseessä oli Japanin armeijan suorittama Nanjingin miehitys joulukuussa 1937. Selkeäksi rakennetun reitin varrella oli paljon faktoja tapahtuneesta niin tekstin kuin videoidenkin muodossa. Kuusi viikkoa kestäneen hyökkäyksen aikana surmansa saivat 300 000 kiinalaista, joukossa siviilejä ja sotilaita, naisia ja miehiä, lapsia ja vanhuksia. Yksi huone oli täytetty uhreista säilyneillä valokuvilla. Niitä oli paljon.

Nanjingin verilöylyn uhrien muistomerkki

Uhreista säilyneitä valokuvia

Japanilaisten käyttämiä surmausmuotoja olivat mm. pommitukset, myrkytykset, kaulan katkaiseminen, hengiltä puukottaminen ja elävältä hautaaminen. Näytillä olikin pari joukkohautaa surmattujen luineen. Tila oli mykistävä. Kaiken lisäksi arviolta 20 000 kiinalaista naista joutui raiskauksien uhreiksi japanilaisten sotilaiden toimesta. Asianomaisten videohaastatteluista kävi ilmi, että yksi nainen saattoi joutua kestämään 10-20 raiskausta päivittäin, nuorimmat ja kauneimmat jopa 40.

Uhrien haastattelut ja näyttely ylipäätään vetivät sanattomiksi. Useampi vierailija niiskutti, ja kieltämättä jouduin itsekin pyyhkäisemään silmäkulmaani pariin otteeseen. Verilöylyn kaltaisia hirmutekoja on vaikea käsittää ja ymmärtää. On mahdotonta edes yrittää kuvitella itseään samaan tilanteeseen tuohon aikaan. Surullisinta koko asiassa on se, ettei Japani vielä tänä päivänä ole tunnustanut tapahtumia virallisesti, ja asiaa on vähätelty esimerkiksi kouluopetuksessa. Kaikesta huolimatta näyttelyn päämääränä oli tuoda tapahtumia esille, jottei vastaavanlainen enää toistuisi. Näyttelykierros päättyi massiiviseen patsaaseen, johon oli kirjoitettu ”Piece”.

Pikkuhiljaa Kiinan kulttuuriin perehtyessäni olen saanut huomata, kuinka ontuvan vähän tästä maasta oikeastaan tiedän. On pöyristyttävää, miten vähän Aasian historiasta meille koulussa opetetaan; hyvä jos lainkaan. Onneksi on mahdollisuus tulla itse paikan päälle ja oppia!

c) Lisa