Kostea viikonloppu

Viikonloppu koostui vesisateesta, järvestä, mustelmista, hyytävästä kylmyydestä ja teltasta. Vaikka kielteisiä puolia oli paljon, nuotio, pyyhe, hyvä ruoka, huippuseura ja uudet kokemukset pelastivat nuo pari päivää.

Matka starttasi perjantaina hakemalla lapset koulusta ja suuntaamalla Collie-nimiseen kaupunkiin. Tajusin autossa istuessani, etten ollut oikeastaan varautunut telttailuun ollenkaan, mutta uskoin isäntäperheen jättävän ruoantähteitä selviytyäkseni Australian erämaassa. Totta puhuakseni palasimme perheen äidin ja isän kanssa lauantaina kotiin, sillä heillä oli synttärijuhlat vietettävänä. Sunnuntaiaamuna kuitenkin ajoimme takaisin etelään ja vietimme vielä toisenkin yön retkielämää viettäen.

Leiri järveltä päin

En ole ikinä nähnyt noin huonossa kunnossa olevaa tietä, eikä varmasti itse Arttu Wiskarikaan muistaisi tuon soraisen mökkitien kaikkia kiviä ja kantoja. Perheen leveä maasturi mahtui kuin mahtuikin kulkemaan kapeaa tietä raajaavien puiden välistä, eikä vesiskootterikaan pudonnut kuoppaan, vaikka tilaa molemmilla puolilla oli arviolta 15 cm. Jännittävämmäksi reittivalinnan tekivät myös myrskyissä tielle kaatuneet valtavat tukit, ja ympärilleen katsellessaan saattoi nähdä metsäpalojen tekemät jäljet - puiden rungot olivat noin viiden metrin korkeuteen asti tulessa tummuneita. Jäätiinpä Lexuksella kiinnikin, sillä vesisateet muuttivat tien muta-altaaksi, ja molemmat kuskit (perheen isä ja äiti) jumittivat auton samaan kohtaan kahtena eri päivänä. 

 Tämmönen monttu...

Rennosti retkeilymielellä

Leiripaikka järven rannalla osottautui loistavaksi vesiharrastuksia ajatellen, ja viiden perheen ryhmä majoittui sulavasti pensaikkojen suojiin. Porukka oli selvästi leireillyt ennekin - massiiviset teltat, kaasuliedet ja jopa vessateltta kuuluivat retkivarustukseen. Päivät huristeltiin järvellä, kuivateltiin vesisateessa nuotion äärellä ja laitettiin ruokaa. Iltaisin sain tutustua australialaisiin peleihin ja hömpötyksiin ja kerroinpa minäkin monta juttua suomalaisesta kulttuurista. Villieläimiin en onneksi törmännyt, vaikka yöllä herätinkin telttaseurueeni höpöttäessäni krokotiileistä unissani - englanniksi.

Tältä näyttää metässä

Tämä erämaa ei tietenkään ollut niin syrjässä, etteikö sieltä paikallista pubia olisi löytynyt. Lauantaina miesten oli tottakai päästä katsomaan, kuinka Perthin jalkapallojoukkue pärjäsi Australian mestaruuskisassa, ja liityin seuraan lämpimän kapakan toivossa. Hopeaahan sieltä tuli, ja siitä syytettiin suomalaisturistia, joka ei tietenkään osannut hurrata oikeissa kohdissa. Joka tapauksessa tunnelma pelin aikana oli katossa, ja kerkesipä siellä lämmetä päivän mittaan kylmettyneet varpaatkin.

Olihan pelottavaa!

Turistia ei säälitty kylmästä kelistä huolimatta, ja minut kiinnitettiinkin ski boatin perään jos minkälaisen välineen selkään. Kahden ski boatin häntään sidottiin niin wakeboardia vesilautailuun kuin kneeboardia polvilautailuun. Lisäksi kokeilin vesisuksia sekä hillomunkkia muistuttavaa patjaa, jonka kyydissä oli pysyttävä käsivoimin. Hartia- ja käsilihakset ovatkin nyt tuosta kaikesta urheilusta ennenkokemattomassa jumissa, eikä polvissa/säärissä ole hetkeen ollut näin komeita mustelmia. Vedenpinta on yllättävän kova, kun iskeytyy sitä vasten parinkymmenen kilometrin tuntinopeudesta "muutamia" kertoja... Lensinpä vesiskootterinkin selästä, kun perheen isä ja poika yrittivät väkisin saada minut kyydistä. Heidän harmikseen en oikein hallinnut tätä kyydistä putoamisen taitoa, ja lopulta räpiköimmekin kaikki kolme vedessä jetin kaaduttua hillittömässä kurvissa. 

Yritä nyt sitte vakuutella, että nautit suuresti koko hommasta, ku naama vääntyy kylmästä ties kuinka monelle mutrulle!

Tämmöstä se lähinnä oli - narun perässä roikkumista

Monta kokemusta rikkaampana, ihanien uusien ihmisten tapaamisen jälkeen ja rättiväsyneenä turisti käpertyy lämpimien vällyjen väliin. Onhan tämä ihan huikeeta!

Kuukauden päivät teillä tuntemattomilla

Hillarys Harbour

Niin se vaan aika kuluu, ja neljä viikkoa merten takana tuli täyteen! Ihan uskomattoman lyhyeltä ajalta tuntuu, aivan kuin olisin eilen ihastellut ensi kertaa Intian valtameren aaltoja!

Luulen, ettei kulttuurishokki ole iskenyt minuun kovinkaan voimakkaasti. Elämä täällä on kuitenkin melko samanalaista kuin kotosallakin, joten sopeutuminen ei ole ollut vaikeaa. Liikkuminen julkisilla kulkuneuvoilla tuntuu jo sujuvalta, eikä autoilu aamun liikenneruuhkissa jännitä enää lainkaan, jos sitä joskus jännitin.

Kamu sateiselta pyöräreissulta

Koska sää on ollut pääosin aivan jotain muuta kuin kuvittelin, ei ns. kuherruskuukautta Australian kanssa ole ollut. Kuulin, että tämä on Perthin sateisin kevät 90 vuoteen... Perheen isä totesikin, että minä olen syypää noihin tummiin pilviin. Taisin sitten tuoda pilvet mukanani Suomesta, sillä siellä kuulemma alkusyksy oli varsin lämmin!

En ole ikinä ollut näin pitkää aikajaksoa poissa kotoa, pisin taitaa olla reilu viikko. Siitä huolimatta täytyy myöntää, ettei koti-ikävä ole iskenyt - ainakaan vielä. Tähän suurin syy on tietysti Internet, on tämä vaan hieno keksintö - tuntuu, etten niin kaukana olisikaan. Äitin ja iskänkin saa kiinni Skypen välityksellä, Facebookista näkee, miten kavereilla ja tutuntutuilla menee ja Iltalehden sivuja selatessa pysyy mukana Suomen ja ulkomaiden tapahtumissa. Australiassa kun ei minun mielestäni maailman kuulumisia suuresti hehkuteta, tosin, Nokia-kohu mainittiin ilokseni iltauutisissa.

Käydään lasten ja koirien kanssa puistossa aina ku sää sallii

On tietysti asioita, joita kaipaan, ja jotka ovat toimivampia kotimaassa. Suurin ikävä on suihkun letkua, sillä täällä vesi tulee pelkästään ylhäältä ns. sadetuksena. Lisäksi maitotuotteita ei käytetä läheskään niin runsaasti kuin kotona, ja olisikin mahtavaa löytää kaupan hyllystä maitorahkaa ja Oltermannia. Myöskään juustohöylää en ole löytänyt, enkä ole vielä oppinut leikkaamaan veitsellä kovinkaan ohutta siivua...

Vaikka aurinko ei ole itseään liikaa näyttänyt, olen silti nauttinut joka hetkestä ja viihdyn päivä päivältä paremmin. Meri on vaan niin mahdottoman kaunis, ulkona on mitä ihmeellisempiä eläimiä (en tosiaan tajunnut, että papukaijat elävät luonnossa täällä) ja ennen kaikkea australialaiset ovat ystävällisiä, iloisia ja niiiin rentoja. Eiköhän täällä saa vielä viisi kuukautta kulumaan!

Viimeinki sain napattua kuvan! Näitä on täällä nii ku kotona harakoita

Huomenna alkaa koululaisten parin viikon kevätloma, ja tämä perhe suuntaa parin tunnin ajomatkan päähän etelään telttailemaan. Mukaan lähtee mm. vesiskootteri, jota on ehdottomasti päästävä ajamaan! Nukun kuulemma omassa teltassa, mikä hieman arveluttaa - toivottavasti nuotio pitää dingot, krokotiilit, liskot, käärmeet, hämähäkit ja muut Australian iiiihanat eläimet loitolla...

Turisteilua @ Perth & Freo

Ostettuani julkisen liikenteen kortin olen päässyt näkemään tätä aluetta laajemmin. Viime sunnuntaina matkasin ensimmäistä kertaa Länsi-Australian pääkaupunkiin Perthiin, jonne on minun isäntäperheen luota n. 20 km matkaa. Tarkoituksena oli lähinnä tutustua katuihin, jotta ihmisten tapaaminen siellä olisi helpompaa.

Katutaiteilija Perthin kadulla

Sunnuntai oli siinä mielessä huono valinta, että esim. backpacker-liikkeet ja muut turistiopaspaikat olivat kiinni, mutta onneksi sää oli aurinkoinen! Tutustuin eri liikkeisiin, sillä ainoat samat, jotka Suomesta löytyvät vaikuttaisivat olevan The Body Shop, Ikea ja Subway! Vaatteita ihaillessa saa usein jäädä vain ihailemaan, sillä monien kauppojen hinnat ovat hurjan korkeat. Eräs kaupustelija totesi, että Suomi on kallis, mutta jouduin kyllä tuumaamaan takaisin, että Australia on vielä kalliimpi paikka shoppailla.

Home of Swan Bells - the Bell Tower

Vierailin myös yhdessä turistikohteessa nimeltään the Bell Tower. Torni rakennettiin milleniumin kunniaksi ja sinne on tuotu 18 kelloa kahdesta Englannin kirkosta. Se onkin yksi maailman suurimmista instrumenteista. Portaita kiiveten sai pienen treenin kaupunkipäivän lomaan, ja matkan varrella oli mahdollisuus tutustua tornin toimintaan. Sain myös koittaa soittaa yhtä kelloista 60 vuotta työtään tehneen kellonsoittajan avustamana. Näkymä tornista Swan-joelle oli kaunis, ja olipa sieltä mahdollista katsella Perthin korkeita toimistotalojakin.

18 kellon pienoismallit

Turistin takana Swan-joki ja Etelä-Perth

Tänään sen sijaan käytin matkakorttia päästäkseni Länsi-Australian ex-pääkaupunkiin Fremantleen. Siellä olikin varsinainen hulina päällä, sillä tällä hetkellä meneillään oleva AFL (Australian Football League) -peli oli saanut ihmiset täyttämään kaupungin kadut. Kamppailussa vastakkain ovat Fremantle ja Sydney. Oli ihanaa katsella, kuinka kaikenikäiset fanit iloitsivat kannustusvaatteissaan.

Olin hieman innoissani nähdessäni jotain suomalaista täällä :D Vihaisten lintujen lisäksi siis..

Minulle mieleenpainuvin juttu tänään oli kuitenkin vierailu Didgeridoo Breath -liikkeessä. Kaupassa myydään Australian kansallissoittimia, didgeridooita, ja siellä on mahdollista saada opastusta soittamiseen! Iloinen yllätys oli se, että yksi kaupan työntekijöistä oli vieraillut Kaustisella, sillä hänen äitinsä on suomalainen! Sanoinkin, että heidän on ehdottomasti lähdettävä Kaustisen Kansanmusiikkifestivaaleille soittamaan.

Kokeilin muutamaa, mutta lemppari löytyi melko nopeasti

Tuleva didgeridooristi!

Kaupan kaikki didgeridoot olivat ainutlaatuisia, sillä soitin täytyy etsiä erämaasta. Termiitit syövät puunpätkän ontoksi, jolloin siitä tulee tuollainen putkimainen soitin. Mitä pidempi putki on, sitä matalampi ääni siitä lähtee. Itse soittaminen vaatii erikoisen hengitystekniikan, jossa soittaja kykenee tuottamaan ääntä samalla kun hengittää nenän kautta. En oppinut sitä 15 minuutin aikana, mutta työntekijät olivat uskomattoman taitavia siinä. Liike oli täynnä naurua, kun yritin matkia opettajaani pärisyttämällä huulia ja tekemällä mitä ihmeellisempiä ääniä. Täytyy ehkä harkita soittimen hankkimista kotiin vietäväksi!

Pahoittelen kuvakulmaa ja mahollisia kaksaripainajaisia :D

Tältä sen pitäis kuulostaa!

Vettä ja jäätä

Muistelisin, etten laittanut luistimia jalkaani koko viime talvena. Onneksi asian voi korjata sadepäivän sattuessa myös Australiassa! Teimme äänestyksen siitä, kuinka lauantai vietettäisiin, ja jäähalli vei voiton. Ei siis muuta kuin juosten autoon sateelta suojaan, ja suunnaksi ausseille hieman epätavallisempi ajanviettopaikka.

Ihanat siniset vuokraluistimet :D

En ole ikinä vuokrannut luistimia! Isäntäperheen äiti varasi minulle kaunoluistimet, mutta vaihdoin ne sitten äidin hämmästykseksi hokkareihin - eihän siitä olisi muuten mitään tullut! En ole pahemmin jäähallissa luistellut ja pelkäsin vain nolaavani itseni terävillä luistimilla ja tasaisella jäällä (mikä ei ole kovin tavallista kotosalla), mutta eipä vaatinut paljoa tehdä vaikutus perheen lapsiin. Ontuvaa sirklausta ja muutama metri takaperin luistelua, ja lapset olivat myytyjä - "How can you do that!". Oiva paikka itsetunnon kohotusta ajatellen!

Pari tuntia vierähti nopeasti uutuusmusiikin ja discovalojen tahdissa, vaikka porukka luistelikin vain ympyrää. Olin todella innoissani ideasta yhdistää luistelu ja musiikki, se kannusti myös ensikertalaisia kiinalaisia nousemaan ylös maasta uudelleen ja uudelleen. Oli huvittavaa seurata, kun ainoa päämäärä vierailijoilla oli pysytellä pystyssä - ei siis pelattu jääkiekkoa tällä reissulla.

Sää on tosiaan ollut suoraan sanottuna aivan järkyttävä viimeisen neljän päivän ajan. Vettä tulee lähes tauotta ja tuuli vinkuu ikkunoissa. Talossa on runsaasti yksinkertaisia lasisia seiniä, mikä saa olon tuntumaan vieläkin jäätävämmältä. Koitan vain miettiä, että muutaman viikon päästä kiroan liian kuumaa säätä - mikään kun ei ole ikinä hyvä.

Olen kuitenkin uhmannut sadepilviä ja tehnyt pari lenkkiä viikon aikana sekä tutustunut erääseen kuntosaliin. On vain pakko keksiä jotain tekemistä päiville, kun lapset ovat koulussa. Itse asiassa tilasin itselleni sähköviulun, jollaisesta olen haaveillut jo muutaman vuoden ajan. Sitten on ainakin tekemistä, kun posteljooni kantaa sen kotiovelle!

Lenkille ja nakkikiskan kautta kotiin.. Oon ihastunut aivan täysin jääteehen täällä!

AQWA - The Aquarium of Western Australia

Jo kotona luin matkaoppaasta jutun AQWA:sta ja olin innokas vierailemaan siellä. Olikin mukava sattuma, että akvaario sijaitsee tuossa satamassa, josta aiemmin kirjoitin. Tänään minulle tarjoutui tilaisuus turisteilla hieman, kun perheen vanhemmat lähtivät ystäviensä hääjuhlaan. Minä ja lapset suuntasimme akvaarioon, jossa vierähti nopeasti reilu pari tuntia.

Mustekala ei ollut mietenkään miellyttävän näköinen..

Rakennuksessa oli runsaasti pieniä akvaarioita, joissa esiteltiin Australian eri osissa esiintyviä kaloja ja muita meriolioita. Pienet Nemo-kalat ja värikkäät korallit olivat niin kauniita, että odotan jo innolla pääsyä näkemään niitä meren pohjassa! Perheen isä on ex-sukellusopettaja, joten lasten kesälomien aikaan pääsen varmasti kokeilemaan laitesukellusta ammattilaisen opastuksella.

Jellyfishes! Näitä on kuulemma rannoilla, joille suunnataan uimaan kesälomalla..

Näytillä oli myös pari krokotiilin poikasta, jotka täysikasvuisena tulevat olemaan jopa seitsemän metriä pitkiä! Sen verran jaksoin infotaulukkoa tulkata, että krokotiilillä on elämänsä aikana jopa 30 000 hammasta, sillä tippuessaan ne uusiutuvat supernopeasti. Lisäksi niiden kieli on oranssi tai keltainen, ja ne pystyvät olemaan jopa kaksi päivää ilman ruokaa. Pelottavilta ne näyttivät lasin takana, vaikka olivat muka pieniä!

Ei oikea, ei hätää äiti! :)

Ulkona oli vesiallas, jossa olevia eläimiä sai koskettaa ja silittää. En millään meinannut uskaltaa laittaa kättä veteen, vaikka 6-vuotias Declan sen tekikin rohkeasti vieressäni. Vedessä oli nimittäin muutama hain poikanen, joita oli tarkoitus paijata. Yllätyksekseni niiden iho ei tuntunutkaan liukkaalta, vaan lähinnä karhealta. En sitten tiedä, oliko tämä laji jollain tavalla poikkeuksellinen. Lisäksi hellyyttä minulta saivat pari meritähteä. Harmikseni merimakkara oli sijoittanut itsensä niin syvälle, ettei käteni ylettynyt siihen.

Hoidossa oleva kilppari, jonka oikea etukäpälä on liian pieni :(

Jätimme viimeiseksi kohteeksi ehdottoman suosikkini, nimittäin tunnelin, jossa ainakin viisi haita, pari jättiläiskilpikonnaa ja useita rauskuja uiskenteli vierailijoiden yläpuolella. Lisäksi näytillä oli tietysti myös monia eri kalalajeja, joskin särkeä tai haukea ei näkynyt... Tunne oli huikea, kun suuret ja näyttävät eliöt lipuivat sulavasti ohi. Mielessä kävi myös, että tunnelia ja akvaariota erottava lasi hajoaisi, ja päästäisiin uimaan. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan saimme ihailla eläimiä kaikessa rauhassa.

Tunnelissa oli eteenpäin liikkuva hihna, joka ehkäisi tungoksia. Teimme kolme kierrosta, sillä katseltavaa oli niin paljon!

Päivä oli todella mahtava, ja olen varma, että lapset nauttivat vähintään yhtä paljon kuin minä. Joka tapauksessa tämän päiväisen perusteella vähän alkoi mietityttää tuo Intian valtameressä vesiurheilun harrastaminen...

On ne vaan niin nättejä nuo haikalat!

Reviirin laajennusta

Tämän viikon päivät olen kuluttanut tutustumalla tässä lähellä oleviin paikkoihin. Lähin ruokakauppa sijaitsee vajaan kolmen kilometrin päässä, ja päätin tehdä juoksulenkin sinne ostaakseni banaaneja vaatekomeroon varamurkinaksi. Tämä siksi, että perheelle tulee kerran viikossa hedelmä-/vihanneskuljetus, ja tuo laatikko sisälsi kokonaista viisi banaania! Suomessa syön yksin helpostikin yli kymmenen banaania viikossa, joten ajattelin antaa perheen lasten nauttia laatikon tarjoamat apinaeväät.

Kaukana ollaan!

Jalkakäytävät ovat täällä varsin hyväkuntoisia, ja eilen pääsin testailemaan niitä hirmukätevällä maastopyörällä! Pyöräilin viereiseen kaupunginosaan nimeltään Joondalup, jonne matkaa oli noin 15 km. Tiesin, että siellä olisi järvi (kiitos Google Maps), jonka rannalla ajattelin pitää tauon. En kuitenkaan meinannut löytää koko lammikkoa, ja huomasinkin olevani keskellä asuinkorttelia ja olin varma, etten osaa pois. Minulla ei ollut minkäänlaista karttaa, eikä puhelimessa dataa, jotta olisin voinut käyttää Internettiä. Piilevillä suunnistajan taidoillani osasin kuin osasinkin kuitenkin takaisin kotiin! Pyöräily täällä vie huomattavasti enemmän aikaa, sillä liikenneympyröitä ja -valoja on niin paljon. Onneksi autoilijat antoivat kuitenkin kaksipyöräisen kuljettajalle kiltisti tietä, mikä joudutti matkaa edes hiukan.

Lake Joondalup ja tummanpuhuva turisti

Ympärillä pensaikkoa, jossa varoitettiin olevan käärmeitä

Keli on muuttunut paremmaksi, ja auringon paistaessa fiilis on hyvin kesäinen. Olen käynyt jo pari kertaa satamassa, jossa perheen venettä pidetään säilytyksessä. Siellä on runsaasti erilaisia kauppoja, ravintoloita ja kahviloita sekä enemmän kuin mahtavia jätskibaareja! Kävellen rannalle kestää vaivaiset kymmenen minuuttia, ja kävinkin tänään maistelemassa italialaista gelato-jäätelöä, joka on ehkä parasta, mitä maailmasta saa (heti suklaa Ainon jälkeen). Tässä linkki sataman nettisivuille: http://www.hillarysboatharbour.com.au/

Hillarys Boat Harbour

Eilen käytimme perheen koiria läheisellä koirarannalla. Pääsin ensimmäistä kertaa kosketuksiin meriveden kanssa, kun aalto tuli ja kasteli kangastossuni läpimäräksi seisottuani ehkä minuutin hiekalla. Hiekka täällä on todella hienoa ja pehmeää - saa hyvän treenin pohkeille, jos jaksaa tarpoa rantaviivaa pitkin. Hyppelimme kuvassa näkyvien kivien päällä, jotka suolavesi oli muovannut hyvin reikäisiksi. Pelkäsinkin jonkin kobran odottelevan onkalossa hetkeään iskeä hampaansa suomalaislihaan. Vesi oli vielä kylmää, mutta tuntui kuitenkin lämpimämmältä kuin jokivesi reilu viikko sitten.

Pääsisipä jo harjoittelemaan surffausta!

Autolla ajo muuttuu koko ajan sujuvammaksi, joskin extratarkkana saa olla koko ajan. Perhe kustansi minulle pari ajotuntia, joista viimeinen oli tänään. Olen todella iloinen noista tunneista, sillä niistä oli varmasti hyötyä myös Suomessa ajamista ajatellen - mäkilähtöä ja parkkeeraamista ei kai voi liikaa harjoitella. Autoilijat ovat täällä vaikuttavat olevan todella ystävällisiä. Eilen nimittäin vein tyttöä kouluun ensimmäistä kertaa yksin, ja liikennevaloissa huomasin olevani väärällä kaistalla. Ei muuta kuin vilkku päälle, ja takana oleva auto teki minulle tilaa. En osaa kuvitellakaan vastaavaa käytöstä Suomen liikenteessä!

A piece of traffic jam! Missä traktorit?

Seuraavaksi pitäisi hankkia puhelimeen sim-kortti ja matkalippu julkista liikennettä varten. Aivan talon vierestä kulkee bussireitti, ja 20 km matkan Perthin keskustaan pitäisi sujua helposti. Sitten päästäänkin laajentamaan reviiriä vielä lisää!

Talon kattoterassilla ihailemassa auringon laskemista Intian valtamereen

First days in the new life

Isäntäperheen talo oli/on tosiaan remontissa, joten ensimmäiset päivät kengurusaarella ovat olleet hieman normaalista poikkevat. Lisäksi saapumiseni ajoittui viikonloppuun, joten sain hyvin aikaa tutustua uusiin perheenjäseniin!

Yllätyksekseni täällä ei olekaan niin lämmin kuin kuvittelin. Päivät ovat hyvin tuulisia ja taivasta peittää lähes taukoamatta pilvikerros. Mukaani pakkasin lähinnä kesävaatteita, eikä laukusta löytynyt yhtä ainoaa hupparia, vaikka kuinka yritin etsiä. Myös sadepisaroita tipahtelee taivaalta melko tiuhaan, mikä kävi hyvin selväksi perjantai-iltana, kun vietimme yön perheen veneessä (remontin vuoksi). Olimme kävelemässä laiturilla, kun yhtäkkiä pilvet vain sylkivät kaiken veden niskaamme, vaikka kuinka koitimme juosta suojaan. Yö olikin hieman myrskyinen, mutta aaltojen keinutukseen oli hyvä nukahtaa.

Tärkeinpänä tehtävänäni au pairina on lapsien kuljetus kouluun. En ollut kovin huolissani ajamisesta vasemmanpuoleisessa liikenteessä, mutta kun kuulin ajoneuvon olevan perheen isän arvokas maasturi, aloin hieman hermostua ja näinkin painajaisen auton ruttaamisesta. Lauantaina minut kuitenkin istutettiin rattiin, ja ajo sujui yllättävän hyvin! Vaikka ajoin vasemmanpuoleisessa liikenteessä ensimmäistä kertaa automaattivaihteisella autolla en tuntenut oloani edes niin epävarmaksi. Lisäksi ratti on tietenkin oikealla  puolella, ja lasinpyyhkijät ja vilkut käynnistyvät päinvastaisilla käsillä kuin Suomessa.

Perheen 6v poika järjesti söpön taidenäyttelyn, jonne onnekseni sain "ticitin". "Art galure this whay"

Lauantaista huippupäivän teki se, että näin ensimmäiset kengurut! Ajelimme puistojen reunoja perheen isän kanssa vain nähdäksemme edes vilauksen pomppivasta kaunokaisesta, kunnes eräällä hautausmaalla niitä loikoili kymmeniä! En voinut muuta kuin nauraa - nyt viimeistään tajusin oikeasti olevani Australiassa! Niiden olemusta on vaikea kuvailla - pomppiminen näyttää ihan mahdottoman huvittavalta! Kenguruista varoitetaan maanteillä kuten Suomessa hirvistä ja niistä on paljon harmia mm. maatiloilla, sillä ne käyttävät ravinnokseen viljasatoa.

Yritin saada tämän pomppimaan videota varten, mutta se alkoikin vaikuttaa uhkaavalta, ja huomasin pienet käpälät, jotka pilkistivät vatsapussista!

Sunnuntaina Australiassa vietettiin isäinpäivää, jota mainostettiin kaupoissa todella näkyvästi - mielestäni paljon enemmän kuin Suomessa. Menimme illalliselle perheen isän sisarusten ja vanhempien kanssa aasialaiseen mereneläväravintolaan. En ole ikinä käynyt niin hienossa ruokapaikassa, mutta onneksi mukana oli myös lapsia keventämässä tunnelmaa. 15 hengen seurueemme istui pyöreässä pöydässä, jonka keskellä oli suuri pyörivä tarjotin, jolta jokainen sai vuorollaan ottaa haluamaansa ruokaa. Tarjolla oli mm. simpukoita ja katkarapuja, ja vierustoverini katsoivat innoissaan ilmeitäni kun maistoin mustekalaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Ilta oli kaikin puolin onnistunut, ja koko perhe vaikuttaa todella ystävälliseltä ja rennolta.

Lähdössä esittäytymään sukulaisille :S

Jälkkäriksi friteerattua vaniljajätskiä, nam!

Ensimmäisten päivien perusteella olen enemmän kuin iloinen, että päätin lähteä tänne viettämään välivuotta. Lähes kaikki tuntuu erilaiselta kotimaahan verrattuna, ja kyllä, vesi lavuaarissa tosiaankin pyörii toiseen suuntaan!

Matkustan ympäri maailmaa, laukussa paljon on tavaraa...

Matka Perthiin starttasi tosiaan jo melkein viikko sitten autoilulla Helsinkiin. Lento Amsterdamiin lähti kahdeksan maissa keskiviikkoaamuna ja lentokentällä piti sanoa good byet vielä äitille ja iskälle. Helsinki-Vantaalla olo oli melko haikea johtuen osittain myös hirveästä väsymyksestä.

Lentokoneessa tuli kuitenkin jo parempi olo, kun tajusin, että tässä sitä oikeasti mennään, eikä mitään kotiin unohtunutta voinut enää palata hakemaan. Lisäksi rakastan nousuja ja laskuja, ja olikin huippua päästä jälleen leijailemaan pilvien päälle.

35 tunnin kaverit

Amsterdamista sain onneksi matkaseuraa lähes 12 tunnin lennolle Hong Kongiin, sillä viereeni sattui istumaan hyvää englantia puhuva hollantilaispoika, joka oli menossa Hong Kongiin vaihtoon neljäksi kuukaudeksi. Kumpikaan ei ollut täysin varma, olisiko määränpäässä kukaan odottamassa kentällä ja kumpikin joutuisi olemaan hieman pidemmän ajan erossa kotimaasta. Minulla oli myös hyvin aikaa tutustua edessä olevan viihdekeskuksen tarjontaan, ja katsoinkin pari elokuvaa ja kuuntelin musiikkia, sillä nukkumatti ei oikeastaan poikennut vierailulle.

Hong Kongin aivan ihanalla kentällä sain nukuttua 3x tunnin pätkiä. Jouduin odottelemaan lentokonetta yli kahdeksan tuntia, joten kerkesin hyvin etsimään oikean portin ja tutustumaan myös hongkongilaisiin matkamuistoihin. Viimeisellä lento-osuudella en voinut olla myhäilemättä itsekseni - naureskelin, että eipä näy enää Suomea kartassa, joka näytti etenemistämme.

Viimeinkin portilla luki Perth

Can't believe I'm really going there!

Perthin kentällä sain naurut passintarkastuksessa, sillä passikuvani on tosiaan 10 vuotta vanha. "You look a bit different. It shouldn't be funny, but actually it is." Lisäksi viranomaiset Australiassa ovat hyvin tarkkoja siitä, mitä maahan tuodaan. Lentokoneessa piti täyttää kaavake, johon merkattiin eri tavaroita, joita matkalaukku sisälsi. Jouduin tarkastukseen, sillä mukanani oli kenkiä ja koska olin ollut metsässä/maatilalla viimeisten 30 päivän aikana. Sainpa kuitenkin pitää lenkkarini, enkä joutunut desinfiointisuihkun alle, hyvä niin!

Sateisella kentällä oli kuin olikin vastassa tullimiesten lisäksi isäntäperheeni vanhemmat. Koska heidän talonsa oli remontissa, ensimmäinen yö vietettiin isän vanhempien luona. Nukuin samassa huoneessa perheen tytön kanssa, ja jälkeenpäin kuulinkin, kuinka hän oli salaa tarkkaillut nukkumistani, sillä oli niin innoissaan uudesta "isosiskostaan".

Matka kesti kaiken kaikkiaan noin 35 tuntia ja siitä alle 7 tuntia oli ns. koiranunta. Siihen päälle vielä aikaeroväsymys, ja voitte kuvitella, että seuraavat pari päivää kuluivat kuin sumussa!