tiistai 3. syyskuuta 2013

First days in the new life

Isäntäperheen talo oli/on tosiaan remontissa, joten ensimmäiset päivät kengurusaarella ovat olleet hieman normaalista poikkevat. Lisäksi saapumiseni ajoittui viikonloppuun, joten sain hyvin aikaa tutustua uusiin perheenjäseniin!

Yllätyksekseni täällä ei olekaan niin lämmin kuin kuvittelin. Päivät ovat hyvin tuulisia ja taivasta peittää lähes taukoamatta pilvikerros. Mukaani pakkasin lähinnä kesävaatteita, eikä laukusta löytynyt yhtä ainoaa hupparia, vaikka kuinka yritin etsiä. Myös sadepisaroita tipahtelee taivaalta melko tiuhaan, mikä kävi hyvin selväksi perjantai-iltana, kun vietimme yön perheen veneessä (remontin vuoksi). Olimme kävelemässä laiturilla, kun yhtäkkiä pilvet vain sylkivät kaiken veden niskaamme, vaikka kuinka koitimme juosta suojaan. Yö olikin hieman myrskyinen, mutta aaltojen keinutukseen oli hyvä nukahtaa.

Tärkeinpänä tehtävänäni au pairina on lapsien kuljetus kouluun. En ollut kovin huolissani ajamisesta vasemmanpuoleisessa liikenteessä, mutta kun kuulin ajoneuvon olevan perheen isän arvokas maasturi, aloin hieman hermostua ja näinkin painajaisen auton ruttaamisesta. Lauantaina minut kuitenkin istutettiin rattiin, ja ajo sujui yllättävän hyvin! Vaikka ajoin vasemmanpuoleisessa liikenteessä ensimmäistä kertaa automaattivaihteisella autolla en tuntenut oloani edes niin epävarmaksi. Lisäksi ratti on tietenkin oikealla  puolella, ja lasinpyyhkijät ja vilkut käynnistyvät päinvastaisilla käsillä kuin Suomessa.


Perheen 6v poika järjesti söpön taidenäyttelyn, jonne onnekseni sain "ticitin". "Art galure this whay"

Lauantaista huippupäivän teki se, että näin ensimmäiset kengurut! Ajelimme puistojen reunoja perheen isän kanssa vain nähdäksemme edes vilauksen pomppivasta kaunokaisesta, kunnes eräällä hautausmaalla niitä loikoili kymmeniä! En voinut muuta kuin nauraa - nyt viimeistään tajusin oikeasti olevani Australiassa! Niiden olemusta on vaikea kuvailla - pomppiminen näyttää ihan mahdottoman huvittavalta! Kenguruista varoitetaan maanteillä kuten Suomessa hirvistä ja niistä on paljon harmia mm. maatiloilla, sillä ne käyttävät ravinnokseen viljasatoa.

Yritin saada tämän pomppimaan videota varten, mutta se alkoikin vaikuttaa uhkaavalta, ja huomasin pienet käpälät, jotka pilkistivät vatsapussista!

Sunnuntaina Australiassa vietettiin isäinpäivää, jota mainostettiin kaupoissa todella näkyvästi - mielestäni paljon enemmän kuin Suomessa. Menimme illalliselle perheen isän sisarusten ja vanhempien kanssa aasialaiseen mereneläväravintolaan. En ole ikinä käynyt niin hienossa ruokapaikassa, mutta onneksi mukana oli myös lapsia keventämässä tunnelmaa. 15 hengen seurueemme istui pyöreässä pöydässä, jonka keskellä oli suuri pyörivä tarjotin, jolta jokainen sai vuorollaan ottaa haluamaansa ruokaa. Tarjolla oli mm. simpukoita ja katkarapuja, ja vierustoverini katsoivat innoissaan ilmeitäni kun maistoin mustekalaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Ilta oli kaikin puolin onnistunut, ja koko perhe vaikuttaa todella ystävälliseltä ja rennolta.

Lähdössä esittäytymään sukulaisille :S
Jälkkäriksi friteerattua vaniljajätskiä, nam!

Ensimmäisten päivien perusteella olen enemmän kuin iloinen, että päätin lähteä tänne viettämään välivuotta. Lähes kaikki tuntuu erilaiselta kotimaahan verrattuna, ja kyllä, vesi lavuaarissa tosiaankin pyörii toiseen suuntaan!


6 kommenttia:

  1. Voi Sanni Rakas, kuinka paljon uutta ja ihmeellistä ootkaan saanu kokea ensimmäisinä päivinä ja kuinka paljo onkaan vielä tulossa!!!

    Tuo matka maailman toiselle puolelle oli kyllä pitkä, mutta onneksi se meni hyvin =)

    Hullua ajatellakkaan, miten se vesi voikaan pyöriä "väärin päin" :D
    Ja nuo kengurut ja kaikki!

    Ihanaa, että sut on otettu niin hyvin sinne vastaan.

    Ai että, ihan mahtavaa!!!

    -SannaS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä blogaus! Kiitos jaetusta ilosta! Keep on writing :)

      - isätmr ;)

      Poista
    2. Tuntuu välillä, että kaikki asiat on ihan uusia, mutta sepä tästä tekeekin niin mahtavaa :)

      Poista
    3. Ja kiitti isätmr :P lisää kyllä tulee :)

      Poista
  2. Hei pystytkö jotenki vaihtaa tekstin/taustan väriä niin että tulis selkeenpi? :) toi vihreä sekottuu kännykässä tohon taustaan niin ettei oikeen saa luettuu! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä koitan säätää vaikka vähän tummemmaksi tekstiä :)

      Poista