Kostea viikonloppu

Viikonloppu koostui vesisateesta, järvestä, mustelmista, hyytävästä kylmyydestä ja teltasta. Vaikka kielteisiä puolia oli paljon, nuotio, pyyhe, hyvä ruoka, huippuseura ja uudet kokemukset pelastivat nuo pari päivää.

Matka starttasi perjantaina hakemalla lapset koulusta ja suuntaamalla Collie-nimiseen kaupunkiin. Tajusin autossa istuessani, etten ollut oikeastaan varautunut telttailuun ollenkaan, mutta uskoin isäntäperheen jättävän ruoantähteitä selviytyäkseni Australian erämaassa. Totta puhuakseni palasimme perheen äidin ja isän kanssa lauantaina kotiin, sillä heillä oli synttärijuhlat vietettävänä. Sunnuntaiaamuna kuitenkin ajoimme takaisin etelään ja vietimme vielä toisenkin yön retkielämää viettäen.

Leiri järveltä päin

En ole ikinä nähnyt noin huonossa kunnossa olevaa tietä, eikä varmasti itse Arttu Wiskarikaan muistaisi tuon soraisen mökkitien kaikkia kiviä ja kantoja. Perheen leveä maasturi mahtui kuin mahtuikin kulkemaan kapeaa tietä raajaavien puiden välistä, eikä vesiskootterikaan pudonnut kuoppaan, vaikka tilaa molemmilla puolilla oli arviolta 15 cm. Jännittävämmäksi reittivalinnan tekivät myös myrskyissä tielle kaatuneet valtavat tukit, ja ympärilleen katsellessaan saattoi nähdä metsäpalojen tekemät jäljet - puiden rungot olivat noin viiden metrin korkeuteen asti tulessa tummuneita. Jäätiinpä Lexuksella kiinnikin, sillä vesisateet muuttivat tien muta-altaaksi, ja molemmat kuskit (perheen isä ja äiti) jumittivat auton samaan kohtaan kahtena eri päivänä. 

 Tämmönen monttu...

Rennosti retkeilymielellä

Leiripaikka järven rannalla osottautui loistavaksi vesiharrastuksia ajatellen, ja viiden perheen ryhmä majoittui sulavasti pensaikkojen suojiin. Porukka oli selvästi leireillyt ennekin - massiiviset teltat, kaasuliedet ja jopa vessateltta kuuluivat retkivarustukseen. Päivät huristeltiin järvellä, kuivateltiin vesisateessa nuotion äärellä ja laitettiin ruokaa. Iltaisin sain tutustua australialaisiin peleihin ja hömpötyksiin ja kerroinpa minäkin monta juttua suomalaisesta kulttuurista. Villieläimiin en onneksi törmännyt, vaikka yöllä herätinkin telttaseurueeni höpöttäessäni krokotiileistä unissani - englanniksi.

Tältä näyttää metässä

Tämä erämaa ei tietenkään ollut niin syrjässä, etteikö sieltä paikallista pubia olisi löytynyt. Lauantaina miesten oli tottakai päästä katsomaan, kuinka Perthin jalkapallojoukkue pärjäsi Australian mestaruuskisassa, ja liityin seuraan lämpimän kapakan toivossa. Hopeaahan sieltä tuli, ja siitä syytettiin suomalaisturistia, joka ei tietenkään osannut hurrata oikeissa kohdissa. Joka tapauksessa tunnelma pelin aikana oli katossa, ja kerkesipä siellä lämmetä päivän mittaan kylmettyneet varpaatkin.

Olihan pelottavaa!

Turistia ei säälitty kylmästä kelistä huolimatta, ja minut kiinnitettiinkin ski boatin perään jos minkälaisen välineen selkään. Kahden ski boatin häntään sidottiin niin wakeboardia vesilautailuun kuin kneeboardia polvilautailuun. Lisäksi kokeilin vesisuksia sekä hillomunkkia muistuttavaa patjaa, jonka kyydissä oli pysyttävä käsivoimin. Hartia- ja käsilihakset ovatkin nyt tuosta kaikesta urheilusta ennenkokemattomassa jumissa, eikä polvissa/säärissä ole hetkeen ollut näin komeita mustelmia. Vedenpinta on yllättävän kova, kun iskeytyy sitä vasten parinkymmenen kilometrin tuntinopeudesta "muutamia" kertoja... Lensinpä vesiskootterinkin selästä, kun perheen isä ja poika yrittivät väkisin saada minut kyydistä. Heidän harmikseen en oikein hallinnut tätä kyydistä putoamisen taitoa, ja lopulta räpiköimmekin kaikki kolme vedessä jetin kaaduttua hillittömässä kurvissa. 

Yritä nyt sitte vakuutella, että nautit suuresti koko hommasta, ku naama vääntyy kylmästä ties kuinka monelle mutrulle!

Tämmöstä se lähinnä oli - narun perässä roikkumista

Monta kokemusta rikkaampana, ihanien uusien ihmisten tapaamisen jälkeen ja rättiväsyneenä turisti käpertyy lämpimien vällyjen väliin. Onhan tämä ihan huikeeta!