sunnuntai 8. syyskuuta 2013

AQWA - The Aquarium of Western Australia



Jo kotona luin matkaoppaasta jutun AQWA:sta ja olin innokas vierailemaan siellä. Olikin mukava sattuma, että akvaario sijaitsee tuossa satamassa, josta aiemmin kirjoitin. Tänään minulle tarjoutui tilaisuus turisteilla hieman, kun perheen vanhemmat lähtivät ystäviensä hääjuhlaan. Minä ja lapset suuntasimme akvaarioon, jossa vierähti nopeasti reilu pari tuntia.

Mustekala ei ollut mietenkään miellyttävän näköinen..

Rakennuksessa oli runsaasti pieniä akvaarioita, joissa esiteltiin Australian eri osissa esiintyviä kaloja ja muita meriolioita. Pienet Nemo-kalat ja värikkäät korallit olivat niin kauniita, että odotan jo innolla pääsyä näkemään niitä meren pohjassa! Perheen isä on ex-sukellusopettaja, joten lasten kesälomien aikaan pääsen varmasti kokeilemaan laitesukellusta ammattilaisen opastuksella.

Jellyfishes! Näitä on kuulemma rannoilla, joille suunnataan uimaan kesälomalla..

Näytillä oli myös pari krokotiilin poikasta, jotka täysikasvuisena tulevat olemaan jopa seitsemän metriä pitkiä! Sen verran jaksoin infotaulukkoa tulkata, että krokotiilillä on elämänsä aikana jopa 30 000 hammasta, sillä tippuessaan ne uusiutuvat supernopeasti. Lisäksi niiden kieli on oranssi tai keltainen, ja ne pystyvät olemaan jopa kaksi päivää ilman ruokaa. Pelottavilta ne näyttivät lasin takana, vaikka olivat muka pieniä!


Ei oikea, ei hätää äiti! :)

Ulkona oli vesiallas, jossa olevia eläimiä sai koskettaa ja silittää. En millään meinannut uskaltaa laittaa kättä veteen, vaikka 6-vuotias Declan sen tekikin rohkeasti vieressäni. Vedessä oli nimittäin muutama hain poikanen, joita oli tarkoitus paijata. Yllätyksekseni niiden iho ei tuntunutkaan liukkaalta, vaan lähinnä karhealta. En sitten tiedä, oliko tämä laji jollain tavalla poikkeuksellinen. Lisäksi hellyyttä minulta saivat pari meritähteä. Harmikseni merimakkara oli sijoittanut itsensä niin syvälle, ettei käteni ylettynyt siihen.

Hoidossa oleva kilppari, jonka oikea etukäpälä on liian pieni :(

Jätimme viimeiseksi kohteeksi ehdottoman suosikkini, nimittäin tunnelin, jossa ainakin viisi haita, pari jättiläiskilpikonnaa ja useita rauskuja uiskenteli vierailijoiden yläpuolella. Lisäksi näytillä oli tietysti myös monia eri kalalajeja, joskin särkeä tai haukea ei näkynyt... Tunne oli huikea, kun suuret ja näyttävät eliöt lipuivat sulavasti ohi. Mielessä kävi myös, että tunnelia ja akvaariota erottava lasi hajoaisi, ja päästäisiin uimaan. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan saimme ihailla eläimiä kaikessa rauhassa.

Tunnelissa oli eteenpäin liikkuva hihna, joka ehkäisi tungoksia. Teimme kolme kierrosta, sillä katseltavaa oli niin paljon!


Päivä oli todella mahtava, ja olen varma, että lapset nauttivat vähintään yhtä paljon kuin minä. Joka tapauksessa tämän päiväisen perusteella vähän alkoi mietityttää tuo Intian valtameressä vesiurheilun harrastaminen...

On ne vaan niin nättejä nuo haikalat!


3 kommenttia:

  1. Minkälainen on merimakkara? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mä joskus niistä kuullu puhuttavan! Nää täällä kutsuu niitä "sea cucumber" -nimellä. Mutta siis makkaraa muistuttava pötkäle, joka elää meressä :D Näytti vähä niiltä Vilin toukkaleluilta :P

      Poista
  2. Nyt näkyy kännykälläki hyvin tekstit kiitti! :)

    VastaaPoista